• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut Divarin finaaleihin!


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut toisti puolivälierien kaavan ja eteni suoraan kahdella voitolla välieristä Divarin finaaleihin! Karhut oli niukasti Niittomiehiä vahvempi. Lauantaina LNM kaatui Porin Urheilutalolla lukemin 6-4 ja sunnuntaina Kempelehallissa lukemin 3-4.

 

Lauantaina Porissa pelattu välierien ensimmäinen ottelu lähti tunnustelevasti käyntiin. Ottelun alkua leimasi ehkä lievä hermostuneisuus, kummankaan hyökkäysalueen hyökkäyspelissä ei suuria hienouksia nähty. Muutamista suorista hyökkäyksistä aukesi joitakin maalintekomahdollisuuksia, mutta niitä ei onnistuttu hyödyntämään. Kun erää oli tahkottu jo yli 16 minuuttia, Niittarit rokotti Karhuja hyvästä pelin käännöstä, Iiro Savelan toimesta. Karhut sai heti seuraavassa vaihdossa hyvää painetta Niittarien päätyyn, jonka kautta Karhut pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan hieman M-Team sarjassa yskinyttä ylivoimapeliään. Tällä kertaa Karhut käytti miesylivoiman hyväksi, kun Juho Myllyharju siirsi pallon verkkoon maalin edestä Tatu Ruohosen ovelasta tarjoilusta. Ensimmäisessä erässä ei enempää maaleja nähty ja erätauolle lähdettiin 1-1 lukemista.

”Eka erä oli jälleen hiukan jännittynyttä pelaamista. Maalipaikat olivat vähissä kummassakin päässä. Hätäiltiin turhan paljon pallon kanssa hyökkäysalueella eikä maltettu rauhassa syöttämällä luoda maalipaikkoja. Toisaalta pystyttiin, Limingan maalia lukuun ottamatta, pitämään kaveri pois maalipaikoilta eli pallottomana oli hyvä erä”, summaa päävalmentaja Pekka Nylund.

 

Toiseen erään tuli selvästi vapautuneempi kotijoukkue ja erässä nähtiinkin jo paljon parempaa pallollista pelaamista. Erä eteni lievästi kotijoukkueen hallinnassa aina toiselle kympille asti. 33 minuutin pelin jälkeen Karhut pääsi koittamaan johtomaalia rankkarista, mutta Tomi Jerkku ei onnistunut ohittamaan Niittarien maalilla loistavasti torjunutta Aki Karjalaista. Heti seuraavassa vaihdossa kapteeni Eero Vanhatalo otti kuitenkin Karhulaumaa reppuselkään. Eero pelasi hienon seinäsyöttöpelin Myllyharjun kanssa ja sivalsi pallon maalin oikean tolpan juureen vieden Karhut ensimmäisen kerran ottelussa johtoon. Hetken päästä kotijoukkue pääsi jälleen ylivoimalle. Kapteeni iski ottelun toisen osumansa riistettyään pallon Limingan puolustukselta, jonka jälkeen onnistui vielä vetämään Karjalaisenkin vipuun. Niittarit kuittasi Karhujen maalin kuitenkin jo alta minuutin jälkeen. Karri Vaarala pääsi tökkimään pallon maaliin aivan maalin edustalta. Vielä minuutti ennen erän loppua Karhut lisäsi johdon uudelleen kahteen maaliin, kun kokenut Ville Salonen ampui terävästi ranteella maalin vasempaan alakulmaan. Maaliin ei merkitty syöttäjää. Toiselle erätauolle lähdettiin 4-2 kotijoukkueen johtolukemista.

”Toiseen erään saatiin parannettua erityisesti meidän pallollista peliä. Sitä kautta saatiin pidettyä painetta enemmän Limingan päädyssä. Sitten Eero otti hienosti vastuuta ja taikoi kaksi todella tärkeää osumaa. Tietyllä tapaa hiukan harmitti Limingan maali, kun noissa maalinjälkeisissä vaihdoissa ei saisi omissa kolista. Lopussa tärkeä koppimaali Salpilta. Taisi kaikki luulla, että kaveri syöttää, mutta päättikin pistää laserin alakulmaan. Hyvä erä jälleen pallottomassa pelissä, alivoima toimi ja Niittarien paikat olivat aika vähissä”, kertaa Nylund ottelun toista erää.

 

Kolmanteen erään vierasjoukkue nosti karvausta ja peli virtaili kahta ensimmäistä erää enemmän. Yhdeksän minuutin pelin jälkeen vahvasti läpi ottelun töitä tehnyt Tuomas Huhtala vei Karhut 5-2 johtoon Jerkun tarjoilusta. Huhtala nykäisi pallon terävästi aivan yläriman alle keskisektorista. Heti seuraavassa vaihdossa kokeneet Salonen ja Ruohonen juonivat näyttävän maalin, kun alakolmion pohjasta repivän pystyjuoksun läpi kentän tehneen Ruohosen lavan tavoitti Salosen 20 metrin terävä pystysyöttö. Ruohonen kiersi vastaan liukuneen Karjalaisen ja ujutti pallon maaliin ja lukemiksi 6-2. Jälleen nähtiin Limingan nopea kuittaus, kun Eerik Lukkari lähetti nopeasti laukauksen pallonriiston jälkeen Karhujen maalin alakulmaan. Tässä vaiheessa peliä oli vajaa kymmenen minuuttia jäljellä. Kotijoukkue onnistui kuitenkin hyvin omassa pelissään ja pystyi pitämään Niittarit pois vaarallisilta tonteilta. Kaksi minuuttia ennen erän loppua Limingan pelatessa ilman maalivahtia Mika Heiskanen onnistui kaventamaan lukemat 6-4:ään. Ruuhkan takaa tullut laukaus ohitti varmasti Karhujen maalilla torjuneen Arvid Vonkin. Kotijoukkue pystyi tämän jälkeen pelaamaan lopussa pitkän pallollisen pätkän ja LNM ei päässyt enää paikoille. Loppulukemat Karhuille 6-4.

”Pelillisesti kolmas erä oli meiltä paras. Pystyttiin pelaamaan melko mukavaa peliä pallolla ja tuottamaan maalipaikkoja. Pari maaliakin nähtiin. Viimeisellä kympillä homma oli hyvin hallinnassa eikä kaverille juuri paikkoja siunaantunut, vaikka pari kavennusmaalia onnistuivatkin tekemään”, kertoo Nylund.

 

Lauantain voitolla Karhut otti ensimmäisen kiinnityksen Divarin finaalipaikkaan ja välieräsarja on katkolla sunnuntaina Kempeleessä LNM:n vieraana.

”Kokonaisuudessaan nousujohteinen peli meiltä. Hiukan nihkeän alun jälkeen saatiin koneet hyvin käyntiin kahteen jälkimmäiseen erään. Puolustus- ja erikoistilannepeli oli hyvin onnistunutta. Salosen viisikko oli loistavalla pelipäällä. Hatun nosto erityisesti myös Eerolle, joka näytti joukkueelle eteen tänään isosti. Tamminen teki paluun kokoonpanoon ja pelasi erittäin raikkaasti. Aaposta huomaa, että hän on pelannut näitä kevään pelejä ennenkin. Todella ennakkoluulotonta ja rohkeaa pelaamista”, Nylund tarinoi.

 

 

Sunnuntain toiseen osaotteluun Karhulauma matkusti Kempeleeseen. Ottelun ensimmäisessä erässä nähtiin huomattavasti rohkeampaa peliä, mitä edellisenä päivänä. Myös molemmat maalivahdit torjuivat varmasti maalillaan. Avausmaalia jouduttiin odottamaan vielä lauantaitakin pidempään, kunnes Aatu Tommila rikkoi kuparisen ylivoimamaalilla ajassa 18.41. Aatun one-timer- lämäri upposi maalin vasempaan kulmaan Jerkun poikittaissyötöstä. Maali syntyi Olli Lukkarin 2+2 minuutin rangaistuksen ensimmäisen jäähyn aikana, joten Karhut sai jatkaa vielä toiset kaksi minuuttia ylivoimalla, mutta lisäosumaa ei nähty. Erätauolle mentiin Karhujen 0-1 vierasjohdossa.

”Kuten hiukan osattiin arvella, niin Liminka tuli peliin raikkaalla jalalla ja laittoi meidät töihin. Puhuttiin ennen peliä poikien kanssa, että ekat erät eivät ole menneet erikoisen hyvin meiltä näissä playoff- kamppailuissa, joten pyrittiin keskittymään siihen. Siinä kyllä onnistuttiinkin, mutta myös Liminka pelasi erittäin hyvin ensimmäisessä erässä. Mukava onnistuminen jälleen ylivoimalla”, kertaa Nylund.

 

Toinen erä jatkui hyvin tasaisena kummankin joukkueen saadessa joitakin maalintekomahdollisuuksia. Toisenkin erän ensimmäisen osuman iski Karhujen Tommila. Erä oli ehtinyt jo melkein puoliväliinsä, kun Juuso Ahola löysi syötöllään Aatun vasemmalta laidalta. Aatu ajoi röyhkeästi maalille ja uitti pallon Karjalaisen alta maaliin. Vajaa pari minuuttia tästä, Ville Salonen iski lukemat 0-3:een. Salppi iski pomppupallon rystyltä suoraan ilmasta vastustamattomasti rysään. Eero Vanhatalolle syöttöpiste tähän Salpin maaliin. Reilu pari minuuttia ennen erän loppua Mika Heiskanen toi LNM:n takaisin peliin. Heiskanen iski maalin vapaalyöntikuviosta, jota Karhupuolustus ei onnistunut peittämään. Toiselle erätauolle lähdettiin 1-3 vierasjohdossa.

”Toinenkin erä oli aika tasaista pelaamista. Jouduttiin siinä pari kertaa alivoimalle, mutta hoidettiin niissä peittopeli hienosti. Aatu teki tärkeän osuman, joka vapautti meidän tekemistä entisestään ja Salppi napautti aika nopeasti toisen maalin heti perään. Hiukan harmillinen maali taas Limingalle, kun meidän peittopeli jäi vajaaksi siinä vaparissa”, kommentoi Nylund erää.

 

Kolmannen erän alussa Karhut jatkoivat reilun minuutin alivoimalla. Jäähyn tappo kuitenkin onnistui. Tämän jälkeen Karhut pelasi melko sekavaa pallollista peliä pitkät pätkät. Karhut ottikin noin kahdeksan minuutin pelin jälkeen aikalisän. Aikalisä näytti aluksi tepsivän, sillä Karhut iski heti seuraavassa vaihdossa ottelun neljännen maalin. Maali oli B-junnu ikäisten Aholan ja Lundgrenin käsialaa. Lundgren voitti keskialueella pallon itselleen, jonka jälkeen toimitti levityssyötön Juusolle. Juuso kiersi Niittari- pakkaa, kunnes tarjoili maalin takaa takakulmalle kiertäneelle Juliukselle pallon, joka ei tästä maalipaikasta erehdy. Lukemat 1-4:ään. Jälleen Karhut sortuu viikonlopun helmasyntiinsä eli maalinjälkeisessä vaihdossa sekoillaan ja palautuspallon seurauksena Niittarit saa lähivaparin. Tälläkin kertaa Heiskanen jää peittämättä. Limingan tehomies laittaa pallon varmasti läheltä ylös eikä erinomaisesti torjunut Vonk voi maalille mitään. Kavennusmaalin jälkeen Karhut saa rivinsä paremmin järjestykseen. Pienen tiivistämisen seurauksena Limingan vyörytykselle saadaan stoppi hetkellisesti. Liminka onnistuu kuitenkin edellispäivän tapaan kaventamaan ilman maalivahtia Eerik Luukarin erinomaisella laukauksella. Tässä vaiheessa kellossa on 92 sekuntia peliaikaa jäljellä. Karhut karvaa huolella ensimmäiset 30 sekuntia kellosta pois. Kun peliä on minuutti ja yksi sekunti jäljellä, Karhulaumalle tuomitaan kaksi yhtäaikaista jäähyä. Luvassa oli minuutti kolmen miehen alivoimaa kuutta Niittomiestä vastaan. Arvid maalilla ja kokeneet soturit Salonen, Ruohonen ja Santanen näyttävät luonnetta tiukassa paikassa. Kolmikko ja Arvid uunissa peittää ja taistelee voiton ja myös finaalipaikan väkisin Karhuille. Karhut voittaa toisenkin osaottelun todella kovasta vastuksesta huolimatta, loppulukemin 3-4.

”Kolmannessa erässä oltiin alussa aika hakoteillä oman pallollisen pelin kanssa. Kuljeteltiin palloa omalla alueella, joka on omiaan luomaan painetta, kun sitä pitäisi nimenomaan syöttämällä pystyä purkamaan. Arvid oli maalilla kyllä aivan huikea koko matsin ja erityisesti tässä kolmannessa erässä. Onneksi saatiin hommaa kasaan erän edetessä. Junnut väsäsivät hienon maalin, mutta sitten taas nukuttiin seuraavassa vaihdossa. Loppu olikin aika Hitchcockia. Siinä kyllä Kalu, Salppi, Tatu ja Arvid näytti nuorimmille, mitä tarvii tehdä, jotta näitä pelejä voitetaan. Hattu päästä näille herroille”, toteaa Nylund.

 

Karhut onnistui viikonloppuna kampeamaan itsensä finaaliin kahdella niukalla välierävoitolla Limingan Niittomiehistä.

”Kaikkiaan aika odotetunlainen sarja Niittarien kanssa. Tiedettiin, että siellä on sellainen joukkue vastassa, jolta ei saada mitään ilmaiseksi. Myös kummankin veskari pelasi pari huippupeliä. Vähämaalisia vääntöjä näistä tuli. Voisin kuvitella, että Liminka on jatkossa Divarin kärkeä, koska nuoressa joukkueessa on asennetta ja potentiaalia”, päättää Nylund.

Karhujen vastustajaksi Divarin finaalissa asettuu niin ikään oman välieräsarjansa SaiPaa vastaan kahdessa ottelussa selvittänyt Kirkkonummen Rangers. Runkosarjan toisena Karhuilla on kotietu eli finaalien ensimmäinen ottelu pelataan Porissa ensi lauantaina 20.3.2021 klo 16.00 alkaen. Divarin mestaruus ratkeaa paras viidestä -järjestelmällä. Voittaja nousee kaudeksi 2021-2022 F-liigaan.

 

Yleisöllä ei valitettavasti ole koronatilanteen vuoksi edelleenkään pääsyä katsomoon, mutta joukkue toivoo kotikatsomoihin runsaasti osallistujia, jolloin voi myös samalla tukea joukkuetta tässä taloudellisestikin haastavassa tilanteessa. Puolet tuotoista menee suoraan joukkueelle, kun teet tilauksen Karhujen SolidSport-kanavalta! Finaalit selostettuina monikameralähetyksinä studioineen!

https://solidsport.com/karhut-edustus

 

 

Karhujen tehomiehet välieräotteluissa:

Ville Salonen             2+1=3
Eero Vanhatalo          2+1=3
Aatu Tommila            2+0=2
Juho Myllyharju         1+1=2
Tatu Ruohonen          1+1=2
Juuso Ahola               0+2=2
Tomi Jerkku              0+2=2
Tuomas Huhtala        1+0=1
Julius Lundgren         1+0=1

Arvid Vonk                9 torjuntaa (lauantaina)
                               23 torjuntaa (sunnuntaina)


La 13.3.2021 ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=4005

Lue myös