• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Tuomas Puisto jatkaa Karhujen puolustuspäässä


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen liigajoukkueessa jatkaa tulevalla kaudella puolustaja Tuomas Puisto. Joukkueen taustoilla joukkueenjohtajina jatkavat niin ikään tutut nimet, Markku Aho ja Ville Pietilä.

 

Karhut on vahvistanut jälleen puolustuspäätään kokemuksella, kun Tuomas Puisto jatkaa pelejään Karhupaidassa. Puisto on pelannut koko uransa Porissa. Hän on alun perin SBS Porin kasvatteja ja on pelannut myös SB Sharksin riveissä. Karhuissa 31-vuotias Puisto on pelannut kuitenkin koko aikuisikänsä.

”Hyvät fiilikset pahvista! Kiva lähtee jätkien kanssa vääntää liigaa taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Ja tietty kotikisat tossa joulukuussa häämöttää, että jos sinne kerkeis vielä näyttöjä antaa”, Puisto vitsailee.

Puistolla on liigakokemusta Karhujen paidassa kausilta 2011-2012 sekä 2018-2019. Liigapelejä hänelle on kertynyt yhteensä 48, joissa tehot 7+5=12. Divaripelejä Puisto on ehtinyt uransa aikana pelaamaan 156 tehoin 44+36=80. Viime kaudella Divarin mestarijoukkueessa Puisto pelasi 22 runkosarjan ottelussa tehoin 3+7=10 sekä pudotuspelien kahdeksassa ottelussa tehoin 1+1=2.

Valmistautumisesta liigakauteen Puisto kertoo seuraavaa: ”Itsellä on ollut vähän rikkonaisempaa kuin muilla, töiden ja vanhojen loukkaantumisten kuntouttamisen johdosta. Yksin olen paljon treenannut Honkavuon ohjeilla. Helpolla ei olla niistä reeneistä päästy.” Puisto on myös porilaisen pesäpallojoukkue Pesäkarhujen hieroja. Hän kertoo, että on ollut varmasti sählytreeneissä kuitenkin enemmän kesän aikana. ”Pesäpallotreeneissä ei ole tarvinnut olla niin paljoa paikalla, mutta pelit ovat vieneet huomattavasti enemmän aikaa.”

F-liigalta Puistolla ei ole sen kummempia odotuksia. ”Pelivauhti ja vastustajien taitotaso tulee nousemaan selvästi ja siihen pitää pystyä vastaamaan. Kiva päästä mittaamaan vielä kokeneempanakin pelurina omaa tasoa maailman kärkeä vastaan!” Myöskään kummempia tavoitteita Puistolla ei tulevalle kaudelle ole. ”Joukkueen tavoitteet edellä mennään. Totta kai pyrin pelaamaan ja olemaan mahdollisimman hyvä ja hoitamaan oman ruutuni, jotta saataisiin pinnoja raavittua. Jos jotain henkilökohtaisia tavoitteita pitää sanoa, niin olisi se kiva edes yksi maali tehdä kaudella”, hän päättää.

Päävalmentaja Pekka Nylund on mielissään Tuomas Puiston jatkosopimuksesta. ”Pupin sopimus on erittäin tervetullut lisä puolustuspäähän, josta löytyy nyt sopivasti nuoruutta ja kokemusta. Pupi on kaksinkamppailuvahva pelaaja, joka pystyy myös luomaan uhkaa hyökkäyspäähän oikea-aikaisilla nousuillaan. Pupi on myös joukkueen kemian kannalta tärkeä palanen pukukopin puolella.”

 

Karhujen taustoilla jatkavat myös tulevalla liigakaudella tutut ja turvalliset joukkueenjohtajat, Markku Aho sekä Ville Pietilä.

Markku Aho kertoo olevansa vieraspelijojo (eli jojo II). Hän toimii myös joukkueen bussikuskina vieraspelireissuilla. Aho on nähty joukkueen toiminnassa mukana vuodesta toiseen. ”Tällä tavalla haluan ja voin auttaa joukkuetta mm. pienentämään kustannuksia”, hän kertoo. ”Liigassa pelinopeus ja pallollinen taito kasvavat ja taktiset muutokset pelin aikana nousevat esiin. Mutta tiedän, että joukkue on harjoitellut kovaa ja pystyy sitä kautta pelaamaan täydet 60 minuuttia kurinalaisesti ja tehokkaasti”, päättää Aho.

Ville Pietilä toimii joukkueenjohtajana puolestaan pääasiassa kotipeleissä. Pietilä kertoo lähtevänsä odottavilla fiiliksillä liigajoukkueen matkaan. ”Liigassa vaatimustaso joka osa-alueella kasvaa. Toiminta on ammattimaisempaa verrattuna Divariin”, hän pohtii.

 

 

Karhujen sopimustilanne:

Maalivahdit:

Tomi Bergendahl

Arvid Vonk

 

Puolustajat:

Konsta Aro

Joni Halminen

Paavo Järvi

Tuomas Puisto

Vertti Rautava

Tatu Ruohonen

Kalle Santanen

 

Hyökkääjät:

Juuso Ahola

Tuomas Huhtala

Tomi Jerkku

Niko Järvenpää

Eerik Lukkari

Julius Lundgren

Juho Myllyharju

Juha Tikka

Aatu Tommila

Julius Tuominen

Eero Vanhatalo

 

Toimihenkilöt:

Pekka Nylund, päävalmentaja

Tino Nieminen, valmentaja

Jani Rajala, valmentaja

Juhani Honkavuo, fysioterapeutti/fysiikkavalmentaja

Markku Aho, joukkueenjohtaja

Ville Pietilä, joukkueenjohtaja

 

Karhut / Ilona Heinilä

Lue myös