• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut jatkoaikavoittoon Vantaalla


Kuva: Juhani Järvenpää

Tasainen lauantai-ilta Tiikerien vieraana kääntyi Karhujen eduksi jatkoajalla. Tiikerit kaatui lukemin 4-5 ja kaksi sarjapistettä lähti Poriin.

 

Ensimmäinen erä mentiin noin puoleen väliin maaleitta, kunnes Tiikerit teki ottelun avausmaalin. Tiikerit teki myös seuraavan maalin lyhyen ajan sisällä ensimmäisestä. Karhut kuitenkin kaventaa tilannetta vielä ensimmäiseen erään. Maalin tekijänä on hyvän nousun omasta päästä tehnyt Juuso Ahola. Syöttöpisteen tähän saa Tuomas Huhtala. Ensimmäiselle erätauolle lähdetään siis lukemista 2-1.

”Ottelun alku oli varovaista tekemistä meiltä eikä uskallettu haastaa kaverin puolustusmuotoa riittävästi, jonka seurauksena passivoiduttiin liiaksi. Tiikerit iski kaksi maalia nopeista tilanteista, jotka etukäteen tiedettiin Tiikerien vahvuudeksi”, kertoo valmentaja Pekka Nylund.

 

Toinen erä menee tasan. Erän puolivälissä Tiikerit menee 3-1 johtoon, mutta muutama minuutti tästä, Juho Myllyharju kuittaa tämän Ville Salosen syötöstä. Toiselle erätauolle lähdetään siis jälleen Karhujen maalin tappioasemassa, 3-2.

”Toiseen erään saatiin lisää rohkeutta pallon kanssa ja luotiin hyvin maalipaikkoja läpi erän, mutta viimeistely oli aika nuhaista. Kumpikin teki erään yhden maalin. Tässä erässä olisi meidän pitänyt paikkojen perusteella onnistua tekemään tulosta huomattavasti paremmin”, Nylund pohtii.


Tiikerit toistaa samaa kaavaa maalinteossa ja tekee kolmannessakin erässä ensimmäisen maalin. Pari minuuttia tästä Tomi Jerkku kaventaa tilanteen 4-3:een Joni Halmisen loistavasta katkosta ja syötöstä. Myös seuraavan maalin iskee Jerkku (ajassa 52:06), kun hän yllättää Tiikerien maalivahti Jens Beijarin matalalla vedolla. Tällä kertaa syötön antaa Ahola. Näin ollen peli on tasan. Ratkaisua ei saatu kummankaan toimesta enää varsinaisella peliajalla, joten siirryttiin jatkoajalle.

”Kolmannessa erässä peli oli hyvin tasaista. Tällä kertaa me olimme maalin verran tehokkaampia. Tiikereille iski ehkä hiukan samaa tehottomuutta kolmanteen erään, mitä meillä oli toisessa erässä”, kertaa Nylund.

 

Ottelukello pysähtyi puoli minuuttia ennen jatkoajan loppua, kun Ahola tekee loistavan esityön ja Huhtalan tehtäväksi jää siirtää pallo verkkoon. Loppunumerot ovat 4-5 ja näin ollen kaksi erittäin tärkeää sarjapistettä lähtevät Karhujen mukana Poriin.

”Jatkoaika meni mielestäni lievästi Karhu-merkkisesti. Viime hetkillä Hupi otti hyvän katkon keskialueella ja pelasi pallon Ahikselle. Ahis pisti nippuun neljä Tiikerien pakkia ja tarjoili tyhjän maalin Hupille. Näin saatiin peliin ehdottomasti sellainen loppu, joka varmasti jäi monelle mieleen”, Peksi hehkuttaa.

 

Karhujen parhaana ottelussa palkittiin Arvid Vonk, joka pelasikin huippuottelun tolppien välissä. Miesten F-liiga jää MM-kisatauolle ja pelit jatkuvat Karhujen osalta vasta 19.12.2021, kun Jyväskylän Happee saapuu Karhujen vieraaksi.

”Arvid pelasi läpi ottelun hyvin maalissa. Juuson kentän peli parani ottelun loppua kohti ja Salosen viisikolta oli hyvä ja tasainen esitys. Pallollisena tehtiin yhä edelleen liikaa heikkoja ratkaisuja ja tietyissä paikoissa oikeanlainen rohkeus pallollisena puuttui. Näitä asioita pitää pyrkiä parantamaan tauon aikana”, päättää Nylund.

 

 

Karhujen tehot:

Juuso Ahola                   1+2=3
Tomi Jerkku                   2+0=2
Tuomas Huhtala            1+1=2
Juho Myllyharju              1+0=1
Joni Halminen                0+1=1
Ville Salonen                  0+1=1

Torjunnat:
Arvid Vonk                     2+9+10=21/25

Ottelun maalikooste:
https://www.ruutu.fi/video/3981158

Ottelun kuvagalleria:
https://salibandyliitto.kuvat.fi/…/20.11.2021+TIIKERIT…/


 

 

Karhut / Ilona Heinilä

Lue myös