• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut kärsi jälleen niukan tappion Jymylle


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut ei onnistunut lauantaina kartuttamaan pistetiliään Nurmon Jymyn vieraana. Kotijoukkue vei ottelun aivan pelin lopussa tulleella osumallaan 7-6. Taistelu ensi kauden F-liigapaikasta kuitenkin jatkuu edelleen.

 

Jymy aloittaa ottelussa maalinteon ja menee ottelun alkupuolella 2-0 johtoon. Karhut kuitenkin ilmottautuu mukaan peliin ajassa 9:52, kun Juho Myllyharju löytää Eero Vanhatalon, joka laittaa pallon häkkiin. Jymy pääsee koittamaan erässä rangaistuslaukaustakin, mutta totutusti Karhujen ykkösveska Arvid Vonk hoitaa tämän. Erätauolle lähdetään Jymyn 2-1 johdossa.

 

Heti toisen erän alkuun Tomi Jerkku pistää pitkän poikittaissyötön Juuso Aholalle ja Ahola tasoittaa pelin. Seuraavaksi Ahola laukoo parhaalta maalintekosektorilta ja vie Karhut 2-3 johtoasemaan Joni Halmisen syötöstä. Erän puolivälissä on kuitenkin Jymyn vuoro tulla tasoihin. Seuraavaksi Vanhatalo pääsee koittamaan rankkaria, eikä kapteeni tässä taaskaan erehdy, vaan ujuttaa pallon vastustajan häkkärin selän taakse. Nyt erätauolle lähdetään puolestaan Karhujen yhden maalin johtoasemassa, lukemissa 3-4.

 

Kolmas erä alkaa Jymyn kahdella maalilla yhdeksän sekunnin sisään. Hieman ennen erän puoliväliä Jymy menee jo kahden maalin johtoasemaan. Karhut tulee kuitenkin vielä tasoihin. Ensin ylivoimalla Myllyharju laittaa Aholan loistavasta syötöstä sisään. Seuraava maali syntyy ilman maalivahtia Jerkun toimesta. Syötön tähän antaa Julius Tuominen. Näytti jo siltä, että ottelun ratkaisu siirtyy jatkoajalle, mutta kolme sekuntia ennen loppusummeria, Jymy tekee ottelun voittomaalin (7-6).


Karhut oli erikoistilanteissa vahvoja, mutta taistelu ei lauantaina aivan riittänyt. Tasaista vääntöä kuitenkin jälleen nähtiin näiden joukkueiden välillä viime minuuteille asti. Karhujen parhaana ottelussa palkittiin hyviä torjuntoja esittänyt maalivahti Arvid Vonk. ”Jäi vähän kaksijakoinen ajatus koko pelistä. Annettiin kaverille 3-4 helppoa maalia, joten silloin on huomattavasti vaikeampi voittaa ottelua. Ei pystytty sellaiseen hyvään 60 minuttiseen ja lopputulos näkyi valitettavasti taululla. Ei auta kuin ottaa oppia pelistä ja mennä eteenpäin”, summaa valmentaja Jani Rajala Jymy-ottelun.

 

Vaikka kyse oli erittäin tärkeistä pisteistä ja ns. kuuden pisteen ottelusta, ei Karhujen toivo vielä mennyt kokonaan tähän häviöön. Karhut on nyt siis sijalla 12 eli karsijan paikalla. Jymy on kolmen pisteen päässä Karhujen yläpuolella. Suora säilyminen F-liigassa on mahdollista vielä, jos Karhut ottaa kolmen pisteen kotivoiton SPV:stä keskiviikkona ja Nurmon Jymy ei saa pisteitä enää lopuista otteluistaan (vastassa Oilers vieraissa ja OLS kotona). Muussa tapauksessa Karhut pelaa liigakarsinnat Divarijoukkueiden kanssa.

 

Taistelu pisteistä jatkuu keskiviikkona 9.3.2022 SPV:tä vastaan. Karhut toivoo yleisön runsasta läsnäoloa paikanpäälle Porin Urheilutalolle! Ottelu alkaa klo 18:30! 🐻

 

Karhujen tehot:

Juuso Ahola                   2+1=3
Eero Vanhatalo              2+0=2
Tomi Jerkku                   1+1=2
Juho Myllyharju              1+1=2
Joni Halminen                0+1=1
Julius Tuominen             0+1=1

Torjunnat:
Arvid Vonk                     5+2+4=11/18


Ottelun maalikooste:
https://www.ruutu.fi/video/4043210

 

 

 

Karhut / Ilona Heinilä

Lue myös