• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhuille kahden pisteen viikonloppu


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut koki lauantaina tappion Tampereen Kooveelle lukemin 9-6. Sunnuntaina Porissa, vaikean alun jälkeen, Karhut käänsi ottelun jatkoajalle ja lopulta voitoksi lukemin 6-5.

 

Lauantaina Tampereella Karhujen peli takkusi alusta alkaen. Karhut aloitti ottelussa maalinteon, mutta seuraavat kolme olikin sitten Kooveen. Mukaan mahtui myös Karhujen onneksi Kooveen epäonnistunut rangaistuslaukaus. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli siis 3-1 kotijoukkueelle.

Toisessa erässä Karhut tekee kaksi maalia lisää, mutta Koovee iskee puolet enemmän. Tilanne toisen erän jälkeen on 7-3.

Kolmannen erän alkuun Koovee iskee tilanteeksi jo 9-3. Tämä pakottaa Karhut aikalisään. Erän puolivälissä Karhut ottaa kuitenkin jäähyn, mutta tämä tuottaa Juho Myllyharjun tekemän alivoimamaalin Tuomas Huhtalan syöttäessä. Tästä Karhut herää hieman ja ilman maalivahtia Karhut kaventaa tilannetta vielä kahdella maalilla. Aika kuitenkin loppuu kellosta tässä loppukirissä ja ottelun loppulukemiksi jää 9-6 Kooveelle.

 

Päävalmentaja Jani Rajalan kommentit Koovee-ottelusta: ”Kauden huonoin peli ja vaikka tuomaritkin vetivät vihkoon, niin ei ollut voittajasta epäselvyyttä. Koovee oli hyvä ja meidän pelireissulla hyvää oli ainoastaan Lahdesjärven ABC:llä lihapullat ja muusi.” Karhuilta ottelun parhaana palkittiin maalivahti Miro Rantala.

 

 

Tehopisteet:

Tuomas Huhtala            2 + 1 = 3

Juho Myllyharju              2 + 1 = 3

Tomi Jerkku                   1 + 1 = 2

Eero Vanhatalo              1 + 1 = 2

Tuukka Haudanlampi     0 + 2 = 2

 

Torjunnat:

Miro Rantala                  7 + 6 + 4 = 17/26 (65,38%)


Maalikooste:
https://www.youtube.com/watch?v=4vBy4N2R-QY&list=PLXUudgUn0nitFp-cruj0VAePKt8smcS5y&index=48


 

Myös sunnuntaina ottelun alku oli vaikea. Ensimmäinen erä meneekin lukemin 0-2 Josballe.

Toisen erän alkuun Josba menee 0-3 johtoon. Hieman lohtua erään ja koko otteluun tuo erän loppupuolella Tomi Jerkun kavennusmaali 1-3:een Konsta Aron syötöstä.

Kolmas erä alkaa taas Josban maalilla ja lukemat siirtyvät 1-4:ään. Seuraavat kaksi maalia tuo Karhut kuitenkin taas mukaan otteluun. Ensimmäinen on Juho Myllyharjun ja toinen Eetu Annilan käsialaa. Molempiin maaleihin merkitään syöttäjäksi kapteeni Tatu Ruohonen. Erän puolivälissä Josba kuitenkin karkaa taas kahden maalin johtoon ja lukemat taululla vaihtuvat numeroiksi 3-5. Hetkeä myöhemmin Karhut ottaa aikalisän. Tämän jälkeen Aro kaventaa ottelun 4-5:een Jerkun syötöstä. Noin minuuttia ennen peliajan täyttymistä tuo Jerkku Karhut tasoihin Tuukka Haudanlammen merkkauttaessa syöttöpisteen. Maali syntyy kuudella viittä vastaan. Loppulukemat 60 minuutin jälkeen jäävät tähän, joten edessä on jatkoaika.

Jatkoaikaa ehditään pelata 3 minuuttia ja 17 sekuntia, kunnes kello pysähtyy. Niko Pulli on päästetty taas irti ja toistamiseen tällä kaudella hän ratkoo ottelun jatkoajalla. Syöttöpisteen tähän saa Janne Kuusiluoto. Loppulukemat Urheilutalolla ovat siis 6-5 ja kaksi sarjapistettä jää Poriin.

 

Rajalan kommentit Josba-ottelusta: ”Tähän peliin lähdettiin uusilla viisikoilla ja katseltiin vähän videoitakin kaverin pelistä. Yksi nukuttu yö voi välillä muuttaa kaiken ja sunnuntaina pelattiin lähes tasapainoisin 60 min tällä kaudella. Vaikka kaveri rokottikin onnekkaasti harvoista paikoistaan, niin silti hyvä tekeminen säilyi läpi ottelun. Kaikki kolme kenttää onnistui mielestäni hyvin ja luotiin tasaisesti vaarallisia tilanteita kaverin maalille. Josban maalivahti onnistui mielestäni täydellisesti ja aiheutti vähän harmaita hiuksia valmentajallekin. Johtotilanteessa pitkään pelannut Josba on kyllä vaikea voitettava, joten siltäkin osin hieno suoritus näyttävästä noususta. Laadukas ja yritteliäs tekeminen riitti ansaitusti kahteen pisteeseen ja voi olla ylpeä koko joukkueesta ja siitä tasonnostosta, joka lauantain jälkeen tehtiin. Otetaan tästäkin viikonlopusta hyvät asiat reppuun ja mennään eteenpäin.”

 

Porin Leipä palkitsi ottelun parhaina Karhuilta ottelun ratkaisumaalin iskeneen Niko Pullin sekä Josbalta maalivahti Ville Pesosen. Dante Pizza & Barin palkitsema Karhujen nälkäisin pelaaja ottelussa oli Tomi Jerkku. Karhut jatkavat kotiottelulla myös ensi sunnuntaina. Vastustajaksi saapuu Happee Steamers Jyväskylästä. Ottelu alkaa kl0 16:00 Urheilutalolla. Tervetuloa! 🐻

 

 

Tehopisteet:

Tomi Jerkku                   2 + 1 = 3

Konsta Aro                     1 + 1 = 2

Tatu Ruohonen              0 + 2 = 2

Eetu Annila                    1 + 0 = 1

Juho Myllyharju              1 + 0 = 1

Niko Pulli                       1 + 0 = 1

Tuukka Haudanlampi     0 + 1 = 1

Janne Kuusiluoto           0 + 1 = 1

 

Torjunnat:

Ville Lax                         3 + 2 + 7 + 1 = 13/18 (72,22%)

 

 

Ottelun kuvagalleria:
http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=4134


Maalikooste:
https://www.youtube.com/watch?v=bl-_H7gPEFw&list=PLXUudgUn0nitFp-cruj0VAePKt8smcS5y&index=46



 

Karhut / Ilona Heinilä

Lue myös