• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut otti voiton Rangersista kotiluolassaan


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Viime lauantaina mentiin Urheilutalolla kaksi ensimmäistä erää tasatahtiin. Karhujen ja Rangersin kohtaaminen päättyi lopulta kotijoukkueen 5-4 voittoon.

 

Ajassa 8:11 Konsta Aro vie Karhut 1-0 johtoon Tuukka Haudanlammen syötöstä. Rangers tasoittaa ottelun kellon pysähtyessä aikaan 14:10. Erätauolle lähdetään tilanteessa 1-1.

Toisen erän alkupuolella Rangers iskee rangaistuslaukauksesta 1-2 johto-osuman. Hetkeä myöhemmin myös Karhut pääsee koittamaan rankkaria, mutta tämä ei tuo tulosta. Sen sijaan Karhut tulee tasoihin hieman ennen erän puoliväliä Eetu Annilan osumalla, Tatu Ruohosen syöttäessä. Myös toiselle erätauolle lähdetään tasatilanteessa, 2-2.

”Vaikka viikko olikin vähän repaleinen, niin päästiin siltin hyvin peliin kiinni heti alussa. Varsinkin ensimmäiset kaksi erää oli hyvää tekemistä ja luotiin paljon hyviä paikkoja kaverin maalille. Peli olisi pitänyt ratkaista kyllä näistä paikoista, mutta Rangers oli odotetun sitkeä loppuun asti”, kuvailee Karhujen päävalmentaja Jani Rajala lauantain ottelua.

 

Kolmas erä alkaa Daniel Levolan maalilla. Syöttäjäksi tähän merkitään Juho Myllyharju. Rangers kuitenkin tasoittaa ylivoimalla erän puolivälin paikkeilla. Seuraavaksi on Tuomas Huhtalan vuoro pysättää Urheilutalon kello Joni Halmisen syötöstä, mutta hetkeä myöhemmin Rangers tasoittaa jälleen ja tilanne taululla on 4-4. Kolmas erä päättyy myös Levolan maaliin (Eero Vanhatalo). Tällä kertaa Rangers ei enää tasoita, sillä kellosta loppuu aika. Karhut vie siis tasaisen lauantai-illan väännön lukemin 5-4.

”Kolmannessa erässä meidän nuori maalivahti Ville Lax otti muutaman hyvän kopin ja oli muutenkin erittäin vakuuttava koko 60 min. Lisäksi kaksi maalia tehnyt Daniel Levola puolustuspäässä oli johtavia hahmoja läpi ottelun. Dani on pelannut viime pelit erittäin hyvin ja hyvä itseluottamus näkyy vahvoissa otteissa tällä hetkellä”, kehuu Rajala.

”Valmentajana olen tietenkin tyytyväinen siihen, että vaikka jengiä on poissa loukkaantumisten ja muun sairastelun takia, niin silti löytyy joukkueesta ratkaisuvoimaa uusista kavereista!”, Rajala päättää.

 

Porin Leipä palkitsi ottelun parhaina Karhuilta maalivahti Ville Laxin sekä Rangersilta Saku Hirmaston. Dante Pizza & Barin palkitsema Karhujen nälkäisin pelaaja ottelussa oli tehot 2+0 tehnyt Daniel Levola.

 

 

Tehopisteet:

Daniel Levola                 2 + 0 = 2

Eetu Annila                    1 + 0 = 1

Konsta Aro                     1 + 0 = 1

Tuomas Huhtala            1 + 0 = 1

Joni Halminen                0 + 1 = 1

Tuukka Haudanlampi     0 + 1 = 1

Juho Myllyharju              0 + 1 = 1

Tatu Ruohonen              0 + 1 = 1

Eero Vanhatalo              0 + 1 = 1

 

Torjunnat:

Ville Lax      10 + 4 + 10 = 24/28 (85,71%)

 

 

Ottelun kuvagalleria:
http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=4139

 

 

 

Karhut / Ilona Heinilä

Lue myös