• Facebook
  • Instagram
  • TikTok
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhujen vuosi alkoi maukkaalla vierasvoitolla


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Porilaisjoukkueen vuosi 2025 käynnistyi vieraskaukalossa Tampereen Kooveen vieraana. Tasainen taisto päättyi lopulta Karhujen 8-4 vierasvoittoon.

Koovee sai ottelun alkuun erinomaisen alun, kun reilun neljän peliminuutin jälkeen Niko Ojala siirsi isännät ottelussa 1-0 johtoon. Kotiyleisö joutui kuitenkin hiljentymään heti seuraavassa vaihdossa, kun Karhujen Santeri Kimpanpää onnistui tasoittamaan ottelun. Avauserässä ei hyvistä paikoista huolimatta lisäosumia nähty ja tauolle siirryttiin lukemista 1-1.

Toisen erän alku oli kotijoukkueelta avauserän kaltainen. Mikko Kelkka pääsi iskemään kotijoukkueen 2-1 johto-osuman rangaistuslaukauksesta neljän peliminuutin jälkeen. Tämän jälkeen ottelua tahkottiin pitkälle erän päätöspuoliskolle ennen kuin maaliverkot heiluivat uudelleen. Ensin Karhujen Julius Tuominen tasoitti lukemiksi 2-2. Erän päätösminuutin kynnyksellä Karhut siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon Tomi Jerkun maalilla. Jerkun maalin myötä erätauolle siirryttiin lukemista 2-3.

Kahden ensimmäisen erän tavoin Koovee onnistui myös kolmannen erän alku hetkillä. Karhujen pienin sekoilun jälkeen kotijoukkueelle avautui maalipaikka, jota Ville Kangasmäki ei jättänyt käyttämättä. Kangasmäen maalin jälkeen maalinteosta vastasi pääosin enää vierasjoukkue. Miikka Marjamäen, Julius Tuomisen ja Eero Vanhatalon maaleilla Karhut karkasi erän puolen välin jälkeen 3-6 karkumatkalle. Koovee viritteli vielä takaa-ajoa, kun Alex Sormunen  kavensi tilanteeksi 4-6. Se jäi kuitenkin isäntien viimeiseksi maaliksi ja pelin päätösminuuteilla Karhujen Tomi Jerkku ja Santeri Kimpanpää kaunistelivat loppulukemiksi 4-8. Molempien pelaajien illan toiset osumat syntyivät tyhjään maaliin.

- Tiukka matsi. Hyvä peli meiltä. Kaksi erää oli vähämaalinen peli. Päätöserässä sitten alkoi maaleja syntyä. Tosi tyytyväinen peliin, kommentoi Karhujen valmentaja Tatu Ruohonen.

- Ensi viikolla on taas tärkeä peli, kun Wirmo tulee vastaan. Tärkeät pisteet jaossa taas, päättää Ruohonen.

- Oltiin hyvällä jalalla tänään. Tuntui että vastustaja hieman väsyi loppua kohden ja hyödynnettiinse tänään, kommentoi Karhujen puolustaja Miikka Marjamäki.

Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi kotikaukalossa ensi viikon sunnuntaina, kun SBS Wirmo saapuu Poriin. Ottelu alkaa KUMEKO Areenalla kello 16.00.

Lue myös