Karhut ratkaisi ottelun avauserässä
Porilaisjoukkueen ottelut Inssi-divarissa jatkuivat sunnuntaina kotikaukalossa. Vieraaksi asettunut SBS Wirmo joutui toteamaan Karhujen nykykunnon. Runsaslukuinen kotiyleisö pääsi juhlimaan 11-2 kotivoittoa pelin päätteeksi.
Karhut sai otteluun unelma alun. Ensimmäisessä vaihdossa vieraiden Tino Pietilälle tuomittiin kahden minuutin rangaistus ja siitä seurannut ylivoima toi pelin avausosuman. Janne Kuusiluoto pysäytti kellon aikaan 57 sekuntia. Wirmo pääsi hakemaan tasoitusta rangaistuslaukauksella juuri ennen Inssi-divarin powerbreakiä, mutta Karhujen maalilla pelannut Ville Lax torjui Pyry Forsmanin yrityksen. Paria minuuttia myöhemmin vieraat saivat todeta pallon löytäneen tiensä uudelleen ohi Joonatan Marteliuksen. Tomi Jerkun 2-0 osuma syntyi siirretyn rangaistuksen aikana. Avauserään mahtui vielä kolme osumaa, joista kaikista vastasi Karhut. Julius Tuominen, Tuomas Huhtala ja Eero Vanhatalo veivät isännät ottelun ensimmäiselle tauolle vakuuttavissa 5-0 johtolukemissa.
Toisessa erässä Karhujen tahti ei paljoa hidastunut. Erän aikana maaliverkkoja heiluttelivat vain sinipaitaiset porilaiset. Janne Kuusiluoto ja Julius Lundgren iskivät maalin mieheen. Eero Vanhatalo puolestaan kuritti vieraita toisessa erässä kahden maalin edestä. Toisen erän jälkeen taululla komeilivat 9-0 johtolukemat.
Päätöserän alussa Markus Hautaoja onnistui iskemään Karhujen maalin numero kymmenen, ennen kuin vieraat saivat kuparisen rikki. Wirmon Erno Haapanala onnistui ohittamaan Laxin ylivoimalla ja pari minuuttia ensimmäisestä maalistaan Haapanala iski illan toisen osumansa. Tämän enempää Wirmo ei pystynyt tänään tuottamaan maaleja. Lopussa vielä Karhujen Leo Saarinen pääsi läpiajon päätteeksi iskemään tulostaululle illan päätösnumerot 11-2.
- Tosi hyvä startti peliin. Heti ylivoimalla pallo maaliin ja sitä kautta alettiin vyöryttää peliä. Käytännössä peli ekassa erässä pakettiin. Tosi hyvä peli meiltä. Ei jäänyt vastustajalle mitään saumaa, kommentoi kotivoittoa Karhujen valmentaja Tatu Ruohonen.
- Kova ensi viikko, ensin haukkaluolaan ja sitten muutaman päivän päästä SalBa kotona. Nautiskellaan tämä päivä ja sitten aletaan tekemään taas töitä, päättää Ruohonen.
- Täysin meidän hallussa peli alusta loppuun. Oltiin tylyjä ekassa erässä ja tehtiin paikoista maalit. Hyvä peli meiltä, kertoi Karhujen puolustaja Kalle Santanen.
- Tämä oli sopivan rauhallinen peli tähän alkuun loukkaantumisen jälkeen. Hyvältä taas tuntui ja peli sujui, päätti loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon palannut Santanen.
Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi ensi lauantaina vieraskaukalossa, kun joukkue kohtaa Hawksin. Todellinen herkkupala on kuitenkin luvassa keskiviikkona 22. tammikuuta, kun KUMEKO Areenalla toisistaan mittaa ottavat porilaiset ja raumalaiset.