• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

SSV liian kova vastus


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

SSV karkasi jo ensimmäisessä erässä

Vierasjoukkue SSV aloitti ottelun juuri toivomallaan tavalla. Ottelu ehti vanheta vain seitsemisen minuuttia, kun tulostaululla olivat jo lukemat 0-3. Maalit syntyivät Kare Westerlundin, Tero Tiitun ja Eetu Sirkan lavasta. Sirkan ensimmäinen liigamaali syntyi komealla vipillä jalkojen välistä.

Toiseen erään FBT nosti hieman karvaustaan, ja pääsi paremmin peliin mukaan. Tatu Ruohonen kavensi alivoimalla uskomattoman soolon päätteeksi 1-3:een.

- Lähdin kuskaamaan palloa ylöspäin, ja siitä pääti mennä loppuun saakka. Ehkä kunnioitimme alussa liikaa vastustajaa, liian helpolla he saivat johdon, Ruohonen harmitteli ottelun jälkeen.

SSV iski toisessa erässä vielä kahdesti. Ensin Rein Kivi tykitti neljännen ja Juho Järvinen kävi tuuppaamassa maaliviivalta viidennen.

Kolmannessa erässä vierasjoukkue takoi kymmeneen minuuttiinen neljä maalia. Aaron Fagerholm iski ensimmäisen, Juho Järvinen kaksi seuraavaa ja Henri Tuhkanen SSV:n illan viimeisen.

1-9 -tilanteessa FBT Porin päävalmentaja Ismo Läntinen otti aikalisän, ja sekoitti hieman pakkaa. Irti päästetty Petteri Hulkko kiitti peliajasta, ja iski lopussa vielä kaksi maalia. Ensimmäinen syntyi rangaistuslaukauksesta. Nuorukainen ei turhaan kumarrellut maajoukkuevahti Henri Toivoniemeä, vaan tempaisi ranteella vastustamattomasti maalin kattoon.

- Hulkko huilasi pelin alussa sen vuoksi, että hänellä on kova pelirupeama alla. Nuoret Benjamin Lepola ja Joni Rokosa pelasivat tänään myös hyvän pelin. SSV oli liian kova vastus, yksi maailman kovimpia seurajoukkueita, Läntinen kehaisi.

Lue myös