• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhujen kesäkuulumisia sekä Lepolan mietteet alkukesästä

Karhujen miesten joukkue on kuluttanut reilu kaksi kuukautta aikaa lenkkipoluilla. Isometsän lenkkipolut ovat tulleet pelaajille tutuiksi, kuten myös Ruosniemi hyttysineen. Vielä ennen juhannusta joukkue käy harjoittelemassa Yyterin rannoilla. Pienen vaihtelun harjoitteluun on tuonut kerran viikossa käydyt lajiharjoitteet Urheilutalolla. 
Joukkue starttasi yhteisharjoittelun huhtikuun 23. päivä. Nyt meneillään oleva viikko on joukkueen yhdeksäs harjoitusviikko. Viikon viimeiset harjoitukset Yyterin rannalla tuovat pienen muutoksen tähänastiseen tiiviseen rytmiin, kun joukkue pääsee harjoitusten jälkeen rauhoittumaan juhannuksen viettoon. Juhannuslomaa joukkueelle on luvattu viikko, jonka jälkeen harjoitukset jatkuvat jälleen normaalisti vielä kolmen viikon ajan, ennen kahden viikon kesälomaa. 

Joukkue on panostanut harjoittelussaan liikkuvuuden parantamiseen. Salibandy on pohjimmiltaan kuitenkin juoksulaji, joten juoksun parissa on aikaa vietetty paljon. Harjoitteita monipuolistamaan on joukkue keskittynyt juoksemisen ohella monipuoliseen vartalonhallintaan erilaisten lihaskuntoharjoitteiden avulla. Lihaskuntoharjoittelussa joukkue on keskittynyt raa´an voiman hankkimisen sijaan lihaskestävyyteen, elastisuuteen ja kimmoisuuteen. Punttisaliharjoitteet joukkue on jättänyt tyystin pois ohjelmasta. Kahden kuukauden harjoitusjakson aikana joukkueessa on jo ehditty huomaamaan muutoksia parempaan. Usean pelaajan liikkuminen on aiempaa helpomman ja ketterämmän näköistä. Harjoittelun alkaessa monesta pelaajasta paistoi läpi tietynlainen tukkoisuus, toki päättynyt kausi vaikutti myös osaltaan tuohon. Onkin mielenkiintoista aikanaan nähdä sekä testituloksista että kauden suoritustason ylläpitämisestä, onko muutos harjoittelussa tuonut toivotunlaista kehitystä. Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta.

Joukkueen aloitustestien ehdoton ykkösnimi, Benjamin Lepola on yksi niistä harvoista, jotka saavat aloittaa omatoimisen jakson jo heti juhannuksesta. Pieni tauko tekee Benkulle varmasti hyvää, sillä esimerkillisesti harjoitellut nuori mies astuu heinäkuun alussa armeijan maastopukuun Niinisaloon yhdessä Daniel Sharsanin kanssa. Kysyimme Lepolalta miten hänen mielestään uusi kausi on lähtenyt käyntiin.

Benkku, joukkue on harjoitellut jo yli kaksi kuukautta, mitkä ovat päälimmäiset fiilikset kuluneesta ajasta? 
Päälimmäiset fiilikset on hyvät. Tekemisen meininki on reeneissä ollut aikaisempiin vuosiin nähden aivan erilainen.

Tämä on neljäs kautesi miesten joukkueen mukana, onko harjoittelu poikennut paljon aikaisemmista kausista ja jos on niin miten?
Harjoittelu on muuttunut paljonkin. Esimerkiksi fysiikkareenit on sijoittunut enemmän tonne Isometsään. Sen sijaan, että oltais salilla tekemässä hauiskääntöjä, ollaan vietetty paljon aikaa juoksuharjoitteiden merkeissä. Myös lajitreenien sisältö on mennyt reilusti eteenpäin edellisistä kausista.

Joukkue on muuttunut viime kaudesta mittavasti, paljon kokeneita pelaajia on vaihtanut seuraa tai jäänyt muista syistä pois. Mitä mieltä olet joukkueen tämän hetkisestä pelaajatilanteesta ja iskukyvystä tulevaa kautta ajatellen?
Kapeasta sopimustilanteesta huolimatta reeneissä käy paljon try-outilla olevia pelaajia. Nykyinen harjoittelu kehittää varmasti monia nuoria pelaajia eteenpäin, mutta joukkue kieltämättä kaipaisi muutamaa kovaa peluria, jotta saataisiin reeneihin lisää yksilötaitoa ja voitaisiin tosissaan taistella liiganoususta.

Myös valmennus on kokenut melkoisen muodonmuutoksen aiemmista kausista. Minkälainen kuva uudesta valmennusryhmästä on jäänyt?
Ei ainakaan voi hirveästi moittia. Valmennus on hoitanut tähän mennessä hommansa erinomaisesti. Ilmapiiri on vapaa ja henkilökemiat kohdallaan. Pelaajilta vaaditaan paljon ja siitä kertookin varmasti jotain omatoimijakson pois jääminen.

Aloitat varusmiespalveluksesi heinäkuussa Niinisalossa, mitkä ovat tulevan tykkimiehen ajatukset nyt kun päivät siviilissä käyvät vähiin? 
Vähän alkaa panta kiristää päätä, mut koitetaan nyt nauttia juhannuksesta ja muista viimeisistä päivistä siviilissä täysillä.

Seuraavasta 6, 9 tai 12 kuukaudesta on varmasti tulossa rankka. Aamuherätykset, tiukkaan rytmitetty päivä, treenit iltaisin ja pelit päälle, miten Lepola uskoo jaksavansa tämän ajan?
No kai sen sitten näkee jaksaako. Toivottavasti armeija antaa myöden harjoitusten ja pelien suhteen. Eniten huolestuttaa noi aamuherätykset... 

Loppuun vielä muutama nopea

Aamuvirkku vai yökyöpeli?
Yökyöpeli

Juoksutreenit, sisällä vai ulkona?
Ulkona

Maali vai syöttö?
Syöttö

Pitkää palloa vai lyhytsyöttelyä?
Lyhytsyöttelyä

Kiitos Benkku haastattelusta ja tsemppiä armeijaan.

Lue myös