• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Satakunnan derby osa 1


Kuva: Kari Saha / urheilusuomi.com


Lauantai-iltapäivällä Rauman kauppaoppilaitoksella käydään Salban ja Karhujen välinen Satakunnan derbyn ensimmäinen osa. Salba on sarjassa toisena kahdeksalla pisteellä, kun Karhut taas majailee sarjataulukon sijalla 11 neljällä pisteellä. Salballa on tässä vaiheessa pelattuja pelejä kaksi enemmän kuin Karhuilla. Molemmilla tappiota sarjassa on kaksi ja ne ovat tulleet sarjan ylemmän kastin joukkueille. 

Asetelmat otteluun ovat mielenkiintoiset. Derby on aina derby, mutta miten se näkyy pelaajissa joista valtaosalle se on ensimmäinen josta pisteitä jaetaan? Salba ja Karhut ovat vuosikausia pelanneet eri sarjoissa, eikä joukkueissa taida olla yhtään pelaajaa, jotka olisivat keskinäisissä otteluissa sarjapisteistä vääntäneet. On siis mahdollista, että derbylle ominaiset asiat, mm. suuri tunnelataus ei vielä ole sillä tasolla missä sen derbyssä pitäisi olla. 

Lähtökohdat ovat tunnepuolella paremmat Salballe. Joukkue on vuosikausia ollut pikkuveljen asemassa, mutta nyt osat ovat vaihtuneet päälaelleen lähes yhdessä yössä. Siinä missä Salballa on laittaa kentälle kokenut ja monissa liemissä keitetty joukkue, marssittaa Karhut kentälle nuoren joukkueen joka vasta etsii itseään ja jonka pääpaino on yksilöiden kehittämisellä oikealle tasolle. Lisäksi Salban useat porilaistaustaiset pelaajat varmasti uhkuvat näytönhaluja entistä seuraansa kohtaan.

Joukkueita vertailtaessa Salban laariin voidaan laskea ainakin kokemus, kurinalaisuus ja fyysisyys. Lisäksi Salballa on ehkä sarjan suurin kotikenttäetu pienemmän kaukalon ja parkettialustansa puolesta. Tässä ottelussa myös halli tullee olemaan kuin nuijalla täyteen lyöty, joten vaikea on Karhujen iltapuhde. Karhujen laariin voidaan laskea yksittäisten pelaajien suurempi taitotaso sekä potentiaali. Potentiaalilla ei kuitenkaan yksittäisessä ottelussa, saati tässä vaiheessa ole mitään painoarvoa, sen ollessa lähinnä tulevaisuuden juttuja. Taitopuolella sen sijaan on Karhujen iskun paikka. Joukkueessa pelaa useita pelaajia joiden henkilökohtainen taitotaso riittää ratkaisemaan pelejä. Karhujen heikkouksiin voidaan laskea kurinalaisuus ja äijämäisyyden puute. Joukkuetta vastaan tehdään aivan liikaa maaleja ja vieläpä niin, että suurin osa maaleista lähtee Karhujen kurittoman tai muuten huolimattoman pelaamisen seurauksena. Tämä onkin yksi niistä isoista asioista, joita Karhujen pitää muuttaa, mikäli se meinaa sarjassa pärjätä. Myös tiettyä äijämäisyyttä kaivattaisiin lisää. Karhut häviävät aivan liikaa kaksinkamppailuja, kaukalon jokaisella osa-alueella. 

Kotijoukkue Salba on päässyt alkukaudella hyvään lentoon ja onkin tasaisen sarjan toisena. Salban valmentaja, Poristakin tuttu Juha Mäkilä on saanut joukkueensa pelaamaan pallottomana erittäin kurinalaista ja pallollisena erittäin luovaa salibandyä, etenkin hyökkäyspäässä. Hyvä alkukausi on kuitenkin saanut etenkin Mäkilän aukaisemaan takinnappejaan eri lausuntojen muodossa. Kaukalossa nähty nöyryys on loistanut lausunnoissa poissaoloillaan, mikä on toisaalta virkistävää vaihtelua niihin tavanomaisiin lätinöihin, mutta mikä saattaa usein toistettuna alkaa näkymään myös pelaajien otteissa ylimielisyytenä. Tässä saattaakin olla yksi Salban akilleen kantapää. Sillä mikäli Mäkilän lausunnot ja harjoitusottelun 9-1 tyrmäys ovat jääneet kaikumaan pelaajien takaraivoihin, saattaa Raumalla olla vastassa joukkue, joka tappioasemaan joutuessaan saattaa menettää otteensa. 

Tasaisissa otteluissa erikoistilanteilla on usein suuri merkitys. Tässä on Karhujen toinen iskun paikka. Karhut on sarjan ylivoimatilaston toisena (7 tehtyä maalia neljässä ottelussa), kun aikaa maalintekoon on kulunut 2 minuuttia ja 28 sekuntia. Salba on vastaavassa tilastossa kolmanneksi viimeinen (3 tehtyä kuudessa ottelussa). Aikaa maalintekoon on raumalaisilla kulunut 6 minuuttia 26 sekuntia.
Alivoimassa tilanne on sama. Karhut on sarjan vähiten alivoimalla maaleja (2) päästänyt joukkue, mutta ajallisesti toisena. Karhut kestää keskimäärin 7 minuuttia 44 sekuntia alivoimaa ennen kuin omissa soi. Salba on vastaavassa tilastossa jälleen kolmanneksi viimeinen. Päästettyjä maaleja (11) on toiseksi eniten sarjassa ja vastustajalla kestää keskimäärin 3 minuuttia 14 sekuntia maalin tekemiseen.
Jäähyjä Karhut ottaa vähiten sarjasta, 4,5 minuuttia ottelua kohden. Salban vastaava luku on 10,7. 

Kaksi pistettä on tänään varmasti tavallista tiukemmalla, mutta niitä lähdetään tosissaan hakemaan. Ilta näyttää kuinka siinä onnistutaan.

Nimeltä mainitsematon vedonlyöntitoimisto näkee Salban selvänä ennakkosuosikkina asetellessaan kertoimet seuraavasti 1,40 6,75 3,60
Ennakkosuosikin viitta on siis Raumalla.

Lue myös