• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme

Tänään torstaina mitellään jälleen pisteistä salibandyn Divarissa, kun nousuvireinen M-Team saapuu testaamaan Karhujen kunnon. Itse ottelusta ei juuri ennakoitavaa ole. M-Team on voittanu neljä viimeistä otteluaan ja ilmoittautunut takaisin nousutaisteluun. Karhuilla on alla vapaa viikonloppu, jota edelsi voitto SalBasta ja tappio Welhoille. 


Suurin kysymys ottelun alla lienee se, kuinka monta pelaajaa Karhut saavat jalkeille. Vielä eilen illalla elettiin tilanteessa jossa joukkueella ei ollut ainoatakaan maalivahtia käytössä. Onneksi keskussairaalasta löydettiin lekuri, joka suostui pumppaamaan Arvid Vonkin suonet täyteen lääkkeitä kuumeen alentamiseksi. Muita pelaajia emme toistaiseksi ole käyttäneet tippaletkuissa, vaikka syytä siihen ehkä olisikin. Uusia poissaolijoita ovat ainakin Valjanen, Vienola ja Mattila. Myös Riku Prokin pelaaminen on epävarmaa. Joukkue onkin saanut valmistautua erinomaisesti tulevaan otteluun. Viikon kaksissa treeneissä pelaajia on ollut kymmenen kummassakin (sisältäen lainapelaajia muista organisaatioista). Lisäksi ensimmäiset treenit jouduttiin vetämään ilman maalivahteja, toiseen saatiin sentään paikkaajat muista joukkueista. Tilanne alkaakin saamaan jo tragikoomisia piirteitä, mutta loppuun asti vedetään, vaikka väkisin. 

Edellinen ottelu Helsingissä päättyi M-Teamin jatkoaikavoittoon. Ottelusta jäi mieleen Karhujen siihen asti paras 5 vs 5 pelaaminen, joukkueen viedessä ottelua selvästi tasakentällisin (käytännössä 5vs5 peli päättyi Karhuille 6-1). Karhujen tappioksi koitui kuitenkin M-Teamin loistava ylivoima. Ottelun muut huomiot kiinnittyivät ikävä kyllä asteikolla 4-10, arvosanaksi 1- saaneisiin tuomareihin ja ottelun ulkopuolelta ottelun tilastomiehiin, jotka ilmeisesti tekivät duuninsa etänä kotisohvalta. No, uusi päivä, uudet kujeet. Vanhojen kiistakumppanien koitos urheilutalolla klo 18.30. 

Lue myös