• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut rastaiden riesaksi

Karhut matkaa sunnuntain ratoksi Keravalle katsomaan ja kuuntelemaan kaakattaako paikallinen rastasparvi duurissa vai mollissa. Isäntäjoukkue Blackbirds tunnetaan joukkueena jonka otteluissa verkko pöllyää kovaan tahtiin. Joukkue on sarjassa tehdyillä maaleilla mitattuna omassa luokassaan, sillä Mustarastaat ovat ainoana joukkueena kolminumeroisissa luvuissa, tehtyään 11 otteluun tasan 100 maalia. 


Asetelmat
Kotijoukkue Blackbirds, kansankielellä Mustarastaat on lätkinyt kahteen edelliseen otteluun 24 maalia. Molemmat näistä otteluista joukkue pelasi vieraissa. Joukkueella onkin takana kolmen vierasottelun putki, jossa se koki ainoan tappion Rauman Salballe. Edellisessä kotiottelussaan Mustarastaat aiheuttivat sarjaa johtavalle Vaasalle sen ensimmäisen tappion. Kovaan paikkaan joutuu siis Karhulauma.

Karhuilla puolestaan on takana kolme perättäistä tappiota. Edellisessä ottelussa Wirmon pojat antoivat kielikylvyn lisäksi myös pelillisen kylvetyksen nuijittuaan jo maassa maannutta Karhua riettain 12-4 luvuin. Ottelusta ei jäänyt mukaan tuomisiksi kuin julkinen häpeä ja Krannilan kakku. Tuleen ei parane jäädä makaamaan ja vaikka vastustaja onkin tänään todella kova, on se silti taas yksi paikka kääntää joukkueen kurssi. Tasaisessa sarjassa yhtään ottelua ei ole ennalta pelattu.

Kokoonpanot
Mustarastaiden kokoonpanosta ei ainakaan mitään poissaolotietoja ole tihkunut, joten ilmeisesti siellä paras kokoonpano saadaan jalkeille.

Karhujen kokoonpanosta puuttuu kolme kovaa. Edellisessä ottelussa Rocky-moodin päälle saanut Krannila joutuu seuraavat kolme ottelua kuuntelemaan Eye of the tigeria katsomon puolelta. Riku Prokki ja Petteri Hulkko puolestaan kärsivät pahasta haisteluraajan tukkeutumisesta ja jättävät ottelen väliin. Ensiesiintymisen miesten paidassa tekee seuran oma juniori Lari Stenroos joka ottaa Krannilan paikan kolmosen laidasta.

Seurantaan

Jyri Laine Blackbirds
Divarin maalipörssiä johtava ja pistepörssissäkin toisena majaileva Laine on vaikea pideltävä. 10 ottelussa tehot 25+6 on aina pallon saadessaan uhka vastustajan puolustukselle.

Tulituki Blackbirds
Laineen ei tarvitse yksinään kantaa vastuuta pisteiden teosta sillä 100 maalia tähän mennessä naputteessa rastasparvessa ratkaisijoita on useita. Tilastollisesti parhaiten tulitukea tarjoavat Petri Pyysing 8+16 ja Mikko Piippo 8+10.

Juha Kaanaa Karhut
Kaanaa on aina syttynyt juuri Mustarastaita vastaan, omien sanojensa mukaan. Viime kauden kahdessa kohtaamisessa oman pään erikoismiehenä normaalisti kunnostautuva Kaanaa summasi tehot 2+1 ja tehotilastokin näytti keskinäisten osalta +4. Kaikki nämä, Kaanaan omien sanojen mukaan. 

Teemu Mäkelä Karhut
Taitava ja fyysisestä pelistä nauttiva Mäkelä hallitsee myös verbaalisen sodankäynnin. Mustarastailla puolestaan on useita pelaajia joiden kattila jää aina ajoittain kuumalle liedelle. Jos Mäkelä pääsee pipon sisään ja Rastailla alkaa läikkymään, voi tuloksena olla mitä vaan.


Lue myös