• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut kävi ryöstöretkellä Uudessakaarlepyyssä

Karhut ei sunnuntaina piitannut tippaakaan siitä, että Blue Foxin isännöimä Tähtihalli on jo vuosia ollut sarjan pahin paikka vieraila. Kovalla tunteella, asenteella, taidolla ja itseluottamuksella varustettu Karhulauma teki isäntien aikeet tyhjäksi ja otti koko pistepotin mukaansa 6-4 vierasvoitolla.


Heti aikeet selviksi
Karhut ei lähtenyt Tähtihalliin peruuttelemaan vaan teki aikeensa heti ottelun alussa selväksi, voittamaan tänne oli tultu. Blue Fox aloitti hirveän prässin heti ensimmäisen aloituksen jälkeen, mutta Karhut sai paineen purettua ja tilanteen rauhoitettua. Heti kun tilanne rauhottui, antoi Karhut myrskyvaroituksen isännilleen. Tuovila siirsi omassa päässä pallon Lindroosille vauhtiin, joka näytti vauhdillaan ja liikkeillään tekevän eteen asettuneista siniketuista lähinnä pujottelukeppejä, siirto laidassa päivystäneelle Tikalle joka jatkoi pallon välittömästi poikittain Saloselle, jonka laukaus painui vastustamattomasti verkkoon ja Karhut johtoon ajassa 57 sekuntia.

Loppuerä mentiin tasaisissa merkeissä, jossa maalintekotilanteet menivät aika lailla tasan. Kumpikaa ei kuitenkaan maalinteossa onnistunut, joten erätauolle siirryttiin Karhujen 0-1 johdossa.

Kylmää vettä vuorotahtiin
Toinen erä alkoi Karhuilta jälleen vahvasti, kun Tikka latasi pallon puolesta kentästä ylähyllylle siirtäen Karhut 0-2 johtoon. Blue Fox ei kuitenkaan kokeneena joukkueena tilanteesta häkeltynyt, vaan näytti vaarallisuutensa kolmeen kertaan lyhyessä ajassa. Ensin Tero Saaristo kavensi maalin edestä tilanteeksi 1-2. Pian tämän jälkeen Santaselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus, jonka Blue Fox käytti armottomasti hyväkseen. Robin Holländer jäi keskustaan vapaaksi ja latasi pallon Jori Isomäen passista verkkoon. Vain minuutti edellisestä ja Karhujen Tuovilalle tuli omassa päässä ajatuskatkos. Hän syötti poikittaissyötön, suoraan Tobias Brännbackan lapaan. Brännbacka ei maalinteossa onnistunut, mutta Anton Kallvik onnistui laittamaan Valjasesta pompanneen pallon rysään ja yhtäkkiä Blue Fox oli tullut kahden maalin takaa rinnalle ja ohi.

Karhut osoitti kuitenkin voittavan joukkueen merkkejä ja nollasi tilanteen erittäin nopeasti. Maalia seuranneesta aloituksesta Santanen siirsi pallon Lahtiselle, joka puikkelehti laitaa pitkin ohi Blue Fox -pelaajien, syötti pallon Boeliukselle joka kisutti maalivahdin kyljelleen ja siirsi pallon verkkoon. Karhut tarvitsi tasoitukseen ainoastaan yhdeksän sekuntia. Viiteen minuuttiin ottelussa nähdyt neljä maalia rauhoitti molempien joukkueiden peliä ja seuraavaa maalia saatinkin odottaa aina erän loppuhetkille asti. Vajaa minuutti ennen erän loppua Tikka teki varsinaisen koppimaalin vapaalyönnistä. Salonen siirsi palloa muutaman sentin ja Tikka pöläytti pallon ohi hölmistyneen Blue Fox -vahti Enlundin. Toiselle erätauolle Karhujen 3-4 johdossa.

Naula arkkuun
Karhut aloitti erän jälleen vahvasti ja loi muutamia hyviä tilanteita. Palkinto saatii reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Blue Foxin pelaaja teki "Tuovilat" eli syötti pallon suoraan vastustajan lapaan. Tällä kertaa pallon vastaanotti Boelius, eikä reboundille ollut tarvetta. Boeliuksen napakan rannelaukauksen seurauksena, pallo koristi hetken aikaa yläpönttöä Enlundin selän takana. Heti seuraavassa vaihdossa Karhut otti aloituksen itselleen. Pallo pelattiin Salosen kautta Tikalle laitaan, joka ei liikaa miettinyt pientä laukaisukulmaa vaan läväytti pallon Enlundin kainalosta verkkoon. Maali oli Tikan illan kolmas ja samalla viimeinen naula Blue Foxin arkkuun.

Loppuerän Karhut pelasivat järkevästi puolustaen johtoaan pallolla. Pallosta ei lähdetty luopumaan paineen allakaan. Mikäli Blue Fox onnistui tukkimaan syöttölinjat, pelasi Karhujen pallollinen pelaaja rohkeasti palloa paineen alla suojaten pelivälinettä raivoisasti. Useimmiten Karhut kuitenkin onnistuivat paineen syötöillä purkamaan ja viemään pelin painopisteen hyökkäyspäähän. Siellä ei pallon kanssa turhaa kiirettä pidetty, vaan pitkillä hyökkäyksillä syötiin sekunteja kellosta ja itseluottamusta kotijoukkueen pelaajista. 

Blue Fox sai paikkansa, kun Saloselle tuomittiin varsin kyseenalainen hyökkäyspään jäähy. Karhujen alivoimissa erikoistuneet kolmoskentän miehet, kuitenkin peittivät parhaat vetosektorit eikä Blue Fox päässyt todellisille paikoille kertaakaan ylivoimansa aikana. Vajaa kolme minuuttia ennen loppua Tero Saaristo onnistui toistamiseen ottelussa. Lähes puolesta kentästä lähtenyt laukaus yllätti pahassa maskissa olleen Valjasen. Tämän lähemmäksi isännillä ei ollut asiaa ja näin Karhut korjasivat arvokkaan vierasvoiton loppulukemin 4-6.

Ratkaisu
Karhut pelasivat kuin joukko muskettisotureita. Yksi kaikkien ja kaikki Karhujen puolesta. Karhut puolusti järkevästi pitämällä palloa mahdollisimman paljon ja silloin kun pallo vastustajalla oli, tilaa ja aikaa ei turhaan sihtaamiseen annettu. Tämä ajoi Blue Foxin 5 vs 5 pelissä tilaan, jossa se joutui toimittamaan paikasta kuin paikasta palloa maalille. Viisikko piti vaarallisimmat paikat hyvin ahtaana ja Valjanen maalilla poimi varmasti maalille asti tulleet laukaukset. Iso osa Karhujen puolustusalueen pallottomasta pelistä käytiin joko puolessa kentässä tai kulmissa. Painia riitti ja siinä oltiin hyviä. Hyökkäyspäässä pidettiin maltti ja rakenneltiin paikkoja, sekä iskettiin nopeasti ja tehokkaasti kun sen paikka oli. 

Blue Foxin kuvaama mainio videokooste ottelusta löytyy nyt myös tämän artikkelin yläosassa olevan kooste-välilehden alta. Kiitos videosta Siniketuille.

Lue myös