• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Hulkko ei antanut Welhoille armoa

Karhut palasi joulutauon jäljiltä arkeen antamalla kuopiolaiselle Welhoille oppitunnin maalinteosta. Welhojen suurimpana kantona oli maalissa loistavasti pelannut Rasmus Österman sekä Welhoja ennenkin mieluusti kurittanut Petteri Hulkko. 


Welhot aloittaa aktiivisesti
Ottelun alku ei Karhuille lupaillut hyvää. Vierasjoukkue Welhot oli huomattavasti valmiimpi otteluun ja rynnisti ennen erän puoliväliä 0-2 johtoon. Welhojen molemmat maalit syntyivät ylivoimalla, Karhujen ottaessa kaksi täysin turhaa jäähyä Kristian Krannilan ja Ville Salosen toimesta. Erän puolivälin jälkeen nähtiin kotijoukkuetta ja yleisöä kuohuttanut tilanne, jossa Welhojen pelaaja ampui pallon tolpan kautta kaukalon kulmaan. Jostain kumman syystä toinen tuomareista osoitti välittömästi tilanteen jälkeen maalia, vaikka jo maalaisjärki kertoi, ettei pallo olisi voinut kimmota sinne mihin se kimposi, jos pallo maalissa olisi käynyt. Lyhyen selvittelyn jälkeen tuomari pyysi anteeksi sekoiluaan ja perui ratkaisunsa. Karhut pääsi jatkamaan tilanteen jälkeen omasta päästään kuopiolaisten antaessa reilun pelin hengen mukaisesti pallon isännille. Kaksi syöttöä tästä ja Petteri Hulkko täräytti illan ensimmäisensä ilmasta ylähyllylle. Minuutti edellisestä Saku Lahtinen tarjoili pallon laidan lähellä päivystäneelle Hulkolle, eikä mies turhia ihmetellyt. Kiukkuinen ranne lähetti pallon jälleen aivan maalin kattoon jättäen Welhojen maalivahti Kristianssonin ihmettelemään tapahtunutta. 

Tuomarisekoilu herätti yleisön lisäksi myös kotijoukkueen ja kavennuksen jälkeen nähtiinkin selkeästi valmiimpi ja taistelevampi kotijoukkue. Erätauolle mentiin sopuisissa 2-2 lukemissa. Pitää kuitenkin todeta, että ilman tuomarisekoilua ja maalissa 17 torjuntaa kopannutta Östermania lukemat olisivat voineet olla selvästi vierasjoukkueelle.

Karhut näyttää kaapin paikan
Sekava tuomarilinja jatkui toisessa erässä ja Lahtisen ottaessa jo neljännen jäähyn isännille, iski Welhot itsensä uudestaan johtoon. Maali oli muiden Welhomaalien tapaan ylivoimamaali. Karhut oli kuitenkin tullut erään näyttämään kaapin paikan vierailijoilleen ja siitä oivan esimerkin antoi heti Welhojen johtomaalin jälkeen kaksikko Lindroos - Mäkelä. Nuorukaiset sahasivat kuopiolaispuolustuksen kahville ja vähän pullallekin, kun Mäkelä pääsi siirtämään pallon tyhjään rysään Lindroosin toimiessa syöttäjänä. Karhut tarvitsi aikaa tasoitukseen 13 sekuntia. Tämän jälkeen kentällä oli yksi joukkue ja se oli Karhut.

Minuutti ja seitsemän sekuntia tasoituksesta taululla komeilivat jo kotijoukkueen 5-3 johtolukemat. Welhot käytti aikalisänsä tähän saumaan ja vierailijoiden keskittyessä kuuntelemaan saarnausta, keskittyi Karhut ylläpitämään omaa vireystasoaan. Se tuottikin tulosta, kun pian aikalisän jälkeen Welhot joutui ensimmäistä kertaa ottelussa jäähypenkille ja sitä seuranneen ylivoiman aikana Riku Prokki lähetti pallon maskin takaa maaliin. Karhut naputti erään vielä kolme maalia ja peli oli käytännössä ohi. Kolmanteen erään lähdettiin isäntien 9-3 johtolukemista.

Kolmas erä pakollinen paha
Ottelun viimeinen erä ei suurempia pelillisiä hienouksia tarjonnut, Karhujen keskittyessä lähinnä johtoasemapelaamiseen ottaen samalla pari napsua ottelun temmosta pois. Maaleja erässä kuitenkin nähtiin kaikkiaan kuusi kappaletta. Illan ehkä komein osuma oli ensimmäistä kertaa yhdessä pelanneiden ja tutkaparin viitteitä näyttäneiden Lindroosin ja Mäkelän käsialaa. Keskialueen läheltä lähteneessä vaparissa Mäkelä pelasi pallon hienosti Lindroosille ja jatkoi liikkeensä keskustaan, Lindroos palautti pallon Mäkelälle parempaan paikkaan ja Mäkelä laittoi pallon varmasti verkkoon. Welhot kaunistelivat lukemia erän aikana kahdesti, molempien ollessa ylivoimamaaleja. Welhojen kaikki maalit ottelussa syntyivätkin ylivoimien aikana. Illan viimeisestä maalista vastasi kuitenkin Karhut ja Hulkko. Hulkko löi päivän seitsemännen!! maalinsa komeasti takatolpalta ilmasta sisään.

Huh Huh
Petteri Hulkko nauttii selvästi pelaamisesta kuopiolaisia vastaan. Kolmessa pelatussa ottelussa Hulkko on naputtanut maireat 14+0 tehot.

Edellisestä neljästä pelistään kolme voittanut Karhut jatkaa otteitaan viikon päästä sunnuntaina, kun se matkaa Helsinkiin M-Teamin vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 15.1 kun LaSB saapuu urheilutalolle mittaamaan Karhujen kevätkunnon.

 

Lue myös