• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

LaSB kaatoi kurittomat Karhut

Keskiviikkona Urheilutalolla kohtasivat kaksi Divarin peräpäähän juuttunutta joukkuetta, kun Karhujen vieraaksi saapui LaSB Lammilta. LaSB löytyi sijalta 13 ennen eilistä kolme pistettä 11. olevaa Karhulaumaa jäljessä.
 
 
Ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä eikä ensimmäisessä erässä nähty mitään varsinaisia hienouksia. Kotijoukkue nappasi muutaman minuutin pelin jälkeen melko turhanpäiväisen jäähyn keskialueella, josta seurasi vastustajan ylivoimapeli. Karhujen suurin murhe on ollut oma av-peli, joka ei ole viime juurikaan toiminut. Sama kaava toistui, mutta tällä kertaa varsin epäonnisesti, kun palloa jalalla purkanut VP Kujansuu potkaisi pallon vahingossa suoraan omaan maaliin. 

Kahdeksen minuuttia myöhemmin sama tarina toistui. Karhupeluri jäähylle tällä kertaa kädellä pelaamisesta ja LaSB:lle nopea yv-maali jälleen. Hyvän pallon siirtelyn päätteeksi Heikki Hätönen tarjoili maalin edustalla päivystäneelle Miro Maunulalle joka pisti pallon pussiin. Taululle 0-2 lukemat. Karhut jatkoi typerien jäähyjen ottamista kun Petteri Hulkko huitaisi mailalla Hätöstä keskialueella. Tällä kertaa alivoima onnistuttiin kestämään. Tämän jälkeen isännät saivat ottelun juonesta paremmin kiinni ja loivat pari maukasta maalipaikkaa. Tolppaa lähemmäksi ei päässyt kuin Mikael Boelius joka erän viimeisellä minuutilla onnistui kaventamaan lukemiksi 1-2. Oivan pystysyötön maaliin tarjoili Ville Salonen. Erää väritti Karhujen jäähyilyn lisäksi, muutama todellisen avopaikan tuhlaaminen.
 
Toiseen erään vauhti lisääntyi selvästi sitten ensimmäisen erän. Karhut iski heti ensimmäiseen vaihtoon Salosen löytäessä jälleen Boeliuksen aivan auki LaSB:n puolustuksen keskeltä. Lukemat 2-2:een. Näissä lukemissa pelattiin varsin vauhdikasta salibandyä, kunnes isänniltä valot sammuivat muutamaksi minuutiksi. Ensin Rasmus Kainulainen siirsi vieraat 2-3 johtoon. Edellisestä maalista ainoastaan rehti puoli minuuttia ja palloa kaivettiin jälleen kotijoukkueen nuotasta. Tällä kertaa Henri Vilen toimitti pallon maaliin vastustamattomalla rystylaukauksella. Maalia edelsi erittäin näyttävä ja nopea pallonsiirtely LaSB:n ykkösketjun toimesta. Kapellimestari Hätönen merkautti itselleen syötön maaliin. Tämän jälkeen LaSB nappasi ottelun ensimmäisen jäähynsä. Yleisö odotteli kavennusosumaa, mutta toisin kävi. Roope Kainulainen ja Hätönen pääsivät 2-1-hyökkäykseen Karhujen aneemisen ylivoimapelaamisen johdosta. Hätönen ei erehtynyt, kun Kainulainen tarjoili pallon tyhjän maalin eteen. Lukemat 2-5. Seuraavan maalin iski jälleen vierailija tällä kertaa onnikin oli myötä sillä Miikka Pentikäisen laukaus muutti suuntaa Karhupuolustajan jalasta ja painui ohi Östermanin maaliin. Taululla 2-6, kotijoukkueella oli aikamoinen ylämäki edessään. Karhut saivat uutta virtaa kun ykkösketjua sentteröinyt Teemu Mäkelä laukoi pallon terävästi etukulmasta sisään Tatu Ruohosen syötöstä. Seuraavan maalin iski jälleen vierailija. Tällä kertaa viivasta pallon rysään toimitti Jere Liljenbäck, syötön maaliin tarjoili Aki Syrjälä. Maskin takaa tullut laukaus lopetti Östermannin illan Karhumaalilla. Miestä ei voi vastustajan osumista syyttää. Maalille asteli Tapio Valjanen lukemien ollessa 3-7. Tämän jälkeen mentiin taas aika havaji-tunnelmissa ja maalipaikkoja syntyikin kumpaakin päähän. Parhaan paikan sai Karhujen Ruohonen, mutta kapteeni ei saanut palloa tyhjään rysään vaan johonkin aivan muualle kuten itse melko voimakkaalla äänellä vaihtopenkillä kertoi tilanteen jälkeen. Erä muodostoi kotijoukkueelle erittäin murheelliseksi. Vaikeuksia oli useammallakin pelaajalla pysyä vierailijoiden kyydissä.
 
Kolmannen erän alku oli toisinto toisesta. Jälleen kotijoukkue iski erän ensimmäisellä minuutilla. Karhujen piirteimpiin pelureihin kuulunut Saku Lahtinen onnistui vihdoin myös maalinteossa. Lahtisen 30 metrin soolokuljetus päättyi hallittuun rystynostoon. Maalin syöttäjäksi merkittiin Riku Prokki. Valitettavasti Karhujen kiri katkesi jälleen vierailijoiden maaliin. Tällä kertaa maalinedusruuhkasta pallon maalin suti Perttu Koljonen. 4-8 tilanteessa vierasjoukkue selvästi otti puolustusasemat ja lähti suojelemaan johtoansa. Tässä vierailijat onnistuivatkin hyvin, kun Karhupelurit vielä säästelivät laukauksiaan melko huolellisesti myös aivan varteenotettavissa vetopaikoissa. Karhut pääsi kokeilemaan jälleen yv-peliä. Maalia ei tullut ylivoimalla, mutta välittömästi rangaistuksen päätyttyä Hulkko laukoi näyttävästi pallon maaliin. Syöttäjänä toimi Kalle Santanen. Erän puolivälissä tapahtui jotain mikä meni allekirjoittaneelta täysin ohi, tilanteen tapahtuessa pallollisen tilanteen ulkopuolella. Tuomari nosti välittömästi punaisen kortin Karhujen Boeliukselle. Tuomari ei todellakaan tilanteessa epäröinyt kortin kanssa, joten rikkeen voisi kuvitella olleen melko selkeä. Tuomiona siis 5+20 Boeliukselle. Karhut taisteli hyvin 5 minuutin jäähyn pois, tosin LaSB pelasi selkeästi enemmän varman päälle kuin lisäosumia hakien. Jäähyn päättyessä jäi Karhulaumalle viisi minuttia aikaa kiriä kolme maalia. Tehtävää helpotti vielä LaSB:n ottama melko hölmö jäähy, mutta vierailijoiden peittopelaaminen Karhujen hakiessa maalia kuudella neljää vastaan oli luokkaa loistava. Seitsemän sekuntia ennen loppua Mikael Lindroos kaunisteli loppulukemat 6-8:aan Ruohosen syötöstä. Tärkeät pisteet Lammille ja LaSB:n ja Karhujen ero kaventui ainoastaan yhteen pisteeseen sarjataulukossa.
 
LaSB teki ainakin allekirjoittaneeseen vaikutuksen erittäin pirteällä pelillään. Erityisesti Heikki Hätönen oli erittäin loistava pelaaja joka kantoi koko joukkuetta esimerkillään. Kakkosketjussakin oli taitavia nuoria pelimiehiä Perttu Koljosen johdolla. Joukkue oli mennyt valtavasti eteenpäin syksyn harjoituspeleistä. Joukkueella on kaikki mahdollisuudet uusia sarjapaikkansa, jos esitykset jatkuvat samanlaisina.
 
Kotijoukkuetta vaivasi selkeästi jonkimoinen tuskatila. Ottelussa 13 minuuttia alivoimaa. Fakta oli se ettei yhtäkään noista jäähyistä ollut tarpeen ottaa. Erityisen typeriltä jäähyt näyttävät siinä valossa että joukkue tuskailee alivoimapelinsä kanssa. Toivottavasti sakkokenraali on jaellut maksumääräyksiä. Toinen silmiinpistävä piirre oli kuinka muutamilla pelaajille on itseluottamus tällä hetkellä samoissa lukemissa kuin ulkolämpötila. Varsinkin 2. ketjun pelistä ei voi puhtaita papereita antaa kuin Saku Lahtiselle, joka yritti ja loikin maalipaikkoja, mutta mutta mutta se viimeistely...

-Pexi

Lue myös