• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Liigakarsintoihin mielivä Blue Fox Karhujen vieraaksi

Sunnuntaina urheilutalolla nähdään takuulla rehti, mutta kuuma vääntö kun paikasta liigakarsintoihin tappeleva Blue Fox saapuu ryhtiliikettä etsivän Karhujen vieraaksi. Karhut katkaisi edellisessä ottelussa kolmen ottelun tappioputkensa, kun Steelers kaatui kotihallissa 6-4. Blue Foxilla on alla kaksi perättäistä voittoa. Kauden ensimmäinen ottelu päättyi ehkä monien yllätykseksi Karhujen 6-4 vierasvoittoon.


Isojen panosten peli
Molemmilla joukkueilla on ottelussa melkoisen suuri panos. Vierasjoukkue Blue Fox on sarjassa tällä hetkellä kolmantena, joka oikeuttaa paikkaan liigakarsinnoissa. Blue Foxilla on peli vähemmän pelattuna kuin edellään olevilla Vaasalla ja Salballa. Voitolla Blue Fox kiilaisi ohi Salban pisteen päähän suoraan nousuun oikeuttavasta kärkipaikasta. Edellisissä otteluissa Blue Foxin paremmuuden on joutunut tunnustamaan sarjavitonen Blackbirds ja kahdeksantena oleva ÅIF.

Karhut nousi edellisen voittonsa ansiosta putoamisviivan paremmalle puolelle. äärimmäisen arvokas sarjapaikka on Karhujen omissa tassuissa kun kautta on kuusi ottelua pelaamatta. Tasaisessa sarjassa ei helppoja vastustajia ole olemassakaan ja jotta joukkue voisi hengittää hieman vapaautuneemmin, pitäisi Karhujen pystyä raapimaan pisteitä myös näiltä sarjan kärkijoukkueilta. Karhujen kanssa paikasta auringosta taistelevat FBC Turku ja LaSB. Voittamalla ottelun Karhut repisi kahden pisteen eron pelin enemmän pelanneeseen FBC Turkuun. Taistelu sarjapaikasta on äärimmäisen tiukka. Karhut on tällä hetkellä paremman maalieronsa turvin kiinni Divaripaikassa. Karhujen maaliero on 3 maalia plussalla, kun tasapisteissä olevalla FBC Turulla lukema on saman verran pakkasella. LaSB hengittää pisteen päässä perässä.

Kokoonpanoissa ei juuri muutoksia
Karhut jatkaa lähes samalla kokoonpanolla kuin voitokkaassa Steelers-ottelussa. Heikki Vanhatalo palaa kokoonpanoon, mutta vielä ei tiedetä, kuka tekee Heikille tilaa. Mikael Boelius kärsii pelikieltoaan vielä tämän ottelun. Myös Kalle Santanen pysyy telakan puolella. 

Vierasjoukkue vilisee tähtiä
Blue Foxista suurennuslasin alle kannattaa laittaa ainakin herrat Isomäki, Saaristo, Karvonen ja Ojala. Isomäki pitää huolen omasta päästä pelaten myös pallon kanssa äärimmäisen järkevästi. Maalinteon puolella Siniketuilla on heittää kehiin aika tulivoimainen kolmikko. Tero Saaristolla maaleja on kasassa 31, Janne Karvosella 29 ja Johnny Ojalalla 19. Karhujen paras maalintekijä on Petteri Hulkko 17 osumallaan. Johnny Ojala on muuten Divarin kaikkien aikojen tehokkain pelaaja. 203 pelatussa ottelussa tehoja on syntynyt varsin mukavasti 282+290 = 572. Ojalaa ei ihan heti ohiteta sillä miehellä on yli 200 pisteen kaula seuraavaan aktiivipelaajaan.

Karhuilta seurata kannattaa jälleen joukkueen taisteluilmettä. Karhut voittaa ottelut joukkueena ja paketin pysyminen kasassa koko 60 minuuttia on tärkein edellytys, mikäli pisteistä mielitään taistella. Viimeksi joukkue taisteli Blue Foxia vastaan kuin viimeistä päivää ja se tuotti varsin makean vierasvoiton. Ilmeen pysyessä kauden ensimmäisen kohtaamisen tasolla, voidaan pelistä odottaa äärimmäisen tasaista, jossa Karhuilla on kaikki eväät voittoon.

Karhut - Blue Fox Porin urheilutalolla klo 16 alkaen 


Lue myös