• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Hyökkäyksen konkari - Ville Salonen


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Nimi:
Ville Salonen

Pelipaikka:
Hyökkääjä

Pelinumero:
87

28-vuotias ja asun yhdessä tyttöystäväni kanssa Porissa. Aloitin tän kuun alussa työn Karhuissa seuratyöntekijänä, joten oon siinä suhteessa onnekas, että saan olla salibandyn kanssa tekemisissä myös työn puolesta. 
Salibandyn harrastaminen alkoi 12-vuotiaana Koiviston Iskun joukkueessa, joka laitettiin pystyyn meidän silloisen kaveripiirin pihapeliporukasta. Samoihin aikoihin harrastin myös jalkapalloa, mutta salibandy oli hauskempaa ja vei voiton ja lopulta fudis jäi sitten n.13-vuotiaana. Pelivuosia on takana siis noin 16 vuotta. Junnuissa tuli pelattua yksi kausi myös SBS Porissa ja B-junnuikäisenä siirryin sitten Karhuihin. Nopeasti pääsin Karhujen/FBT Porin edustusjoukkueeseen jossa olen pelannut vuodesta 2005.

2012–2013 loppukauden pelasin Chur Unihockeyssä Sveitsissä ja viime kaudella 2014–2015 Rauman Salbassa. 

Miksi pelinumero 87?
Aikanaan pikkujunnuna meillä oli joukkueessa tapana kopioida silloisten idolien eli ässien pelaajien numeroita ja kun kaikki ”parhaat” numerot oli jo valittu, niin kakkosvaihtoehtona kopion sitten silloin JYPissä pelanneen tšekkistaran Petr Tonin numeron 87, joka oli silloin mun mielestäni tyylikäs pelaaja. Siitä se sitten aikoinaan jäi. Täytyy myös tunnustaa, että sen verran urpo pikkupoika kun olin 12-vuotiaana, niin ihan eka pelinumero jolla pelasin oli 99, luojan kiitos tajusin vaihtaa sen yhden kauden jälkeen nykyiseen numeroon :)

Paras muisto tähän mennessä salibandyuraltasi?
Molemmat liiganousut ovat parhaita muistoja. Kummallakin kerroilla meillä oli h*lvetin hienot joukkueet kasassa. Ensimmäinen nousee kuitenkin ehkä aivan kirkkaimpaan kärkeen, koska koko ottelusarja OLSia vastaan oli uskomaton ja sain vielä itse olla se onnekas joka pääsi ratkaisevassa viidennessä matsissa tekemään jatkoaikamaalin.

Maalikooste 30.3.2008 pelatusta ratkaisevasta OLS-FBT Pori ottelusta.



Viime kaudella pelasit Raumalla, millainen viime kautesi oli?
Viime kausi oli henkilökohtaisesti suhteellisen vaikea. Itsellä oli kaikennäköisiä erilaisia loukkaantumisia ja kun joukkueena otettiin käytännössä koko kausi turpaan, niin välillä tuntui henkisesti tosi raskaalta. Päätettiin kausi kuitenkin playouteissa voittoon ja säilytettiin sarjapaikka, niin hyvä muisto kaudesta kuitenkin lopulta jäi.

Tavoitteet alkaneelle kaudelle?
Nuorelle nousijajoukkueelle suora sarjapaikan säilyttäminen olisi hyvä suoritus.  Pleijareihin selviytyminen olisi tietysti hienoa ja plussaa siihen päälle. Henkilökohtaisesti mä yritän tehdä edes yhden tehopisteen tällä kaudella:)

Kolme nopeaa:
1) Laukaus vai harhautus
Laukaus

2) Ylä- vai alakulma
Laser ylös takanahkaan

3) Syöttöpiste vai maali
Syöttö

Lue myös