• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut jatkoi voittoputkeaan Pirkkalassa


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen voittoputki sai jatkoa perjantaina, kun joukkue haki täydet pisteet Pirkkalan Pirkoilta. Perjantai-iltainen ottelu päättyi lopulta selvin 11-3 numeroin Karhujen eduksi.

Ottelu alkoi jälleen Karhujen kannalta huonosti. Joukkue oli ensimmäisen viisiminuuttisen ottavana osapuolena. Pirkat onnistuikin iskemään pallon kahdesti Karhujen maalilla pelanneen Tomi Bergendahlin taakse. Tämän jälkeen kuitenkin Karhulauma heräsi ja otti samalla pelin haltuunsa. Jussi Reko aloitti Karhujen avauserän maalijuhlat ajassa 6:04. Tämän jälkeen joukkueen kokeneempi kaarti Benjamin Lepola, Juha Tikka ja Ville Salonen löivät taululle erän päättäneet 6-2 numerot.

Karhujen hyvät otteet jatkuivat vielä toisen erän alussa, kun Niko Järvenpää iski kauden avausmaalinsa ja Saku Lahtisen tehdessä kauden kahdeksannen osumansa. Tämän jälkeen Karhujen hyökkäyspään pelaaminen muuttui ja se näkyi suoraan tulostaululla. Hyvään vauhtiin päässyt maali-iloittelu tyrehtyi ja joukkue sortui liian vaikeisiin ratkaisuihin maalinteossa. Pirkat onnistui vielä erän loppupuoliskolla iskemään kertaalleen pallon Karhujen maaliin. Kolmanteen erään siirryttiin Karhujen turvallisessa 8-3 johdossa.

Päätöserässä Karhut onnistui kaunistelemaan lukemia vielä kolmella osumalla. Ottelun tehokkaimmaksi pelaajaksi noussut Rami Prokki iski pallon kahdesti Pirkkojen maalilla pelannen Antti-Jussi Kaukosen taakse. Yhden osuman iski myös puolustaja Asko Aaltonen.

- Oli kyllä hyvin kolmijakoinen ottelu. Alussa olimme täysin yössä ja jouduttiin taas takaa-ajoon. Sitten tuli reilun 20 minuutin hyvä jakso jonka aikana saatiin tehtyä kaikkiaan kahdeksan maalia. Tuon jälkeen meidän tekemisen taso laski ja suurin nälkä maalinteosta katosi, kommentoi Karhujen valmentaja Pekka Nylund.

Karhujen tehokkaimpana hääri pakin tontilla pelannut Rami Prokki. Rami iski ottelussa tehot 2+2. Neljään tehopisteeseen ylsivät myös Saku Lahtinen ja Ville Salonen. Molemmat hyökkääjät merkkauttivat tehot 1+3. Maalilla pelannut Tomi Bergendahl venyi Pirkkalan perjantai-illassa kaikkiaan 27 laukauksen eteen.

- Tehot menivät Rekon maalia lukuun ottamatta ykkös- ja kakkoskentälle. Bergendahl oli tänään hyvä. Hän torjui kaiken sen mitä piti ja pystyi. Ehjä esitys kokonaisuudessaan häneltä, päättää Nylund.

Karhujen tehopisteet:
Rami Prokki 2+2
Saku Lahtinen 1+3
Ville Salonen 1+3
Juha Tikka 2+1
Benjamin Lepola 2+1
Jussi Reko 1+0
Niko Järvenpää 1+0
Asko Aaltonen 1+0
Kolmen ottelun voittoputkessa oleva Karhut jatkaa taisteluaan pudotuspelipaikasta  sunnuntaina kotikentällään, kun joukkue saa vastaansa viime kauden päätteeksi Salibandyliigasta pudonneen Joensuun Josban. Ottelu Josbaa vastaan alkaa Porin urheilutalolla sunnuntaina kello 17:00.

Lue myös