• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhuille taisteluvoitto Josbasta


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Porin urheilutalolla nähtiin sunnuntaina vauhdikas taisto, jossa kohtasivat kotijoukkue Karhut ja vieraaksi saapunut Joensuun Josba. Karhujen tämän kauden ennätysyleisö (328 katsojaa) sai vastinetta rahoilleen, kun kotijoukkue taisteli ottelusta 5-2 voiton. Voiton myötä Karhujen voittoputki venyi nyt neljään otteluun. Tappio oli puolestaan Josballe kolmas peräkkäinen.

Karhut lähti otteluun hyvin ja joukkue hallitsikin kenttätapahtumia. Porilaisjoukkueen iloksi maalinteossa onnistui ensimmäisenä Saku Lahtinen ottelun viidennellä peliminuutilla. Karhujen johto tuplaantui erän puolivälin jälkeen, kun Benjamin Lepola vei isännät Lahtisen syötöstä 2-0 johtoon. Joni Halmisen ottama jäähy erän loppuhetkillä kostautui vain viisi sekuntia ennen summeria, kun Eetu Sorvali iski pallon Karhujen maalissa pelanneen Rasmus Östermanin selän taakse.

Toisen erän alku oli myrkkyä vierasjoukkueelle. Karhujen nopeat vastahyökkäykset tuottivat tulosta, kun Tomi Jerkku ja Otto Riihimäki iskivät molemmat maalin mieheen. Riihimäen maalin jälkeen Josba otti aikalisän ja muutti samalla pelityyliään. Kolmen maalin taakse jäänyt joensuulaisryhmä saikin muutoksen jälkeen pelin haltuunsa ja isännät joutuivat puolustuskannalle. Erän puolivälissä Karhujen Saku Lahtinen joutui rikkomaan joensuulaispeluria maalintekotilanteessa, sillä seurauksella, että Josballe tuomittiin rankkari. Laukomaan tullut Eetu Sorvali ei kuitenkaan onnistunut yllättämään Östermannia. Toinen erä päättyi lopulta Karhujen 4-1 johtotilanteessa.

Kolmas erä alkoi Josban vahvalla hyökkäyspelillä. Joukkue onnistuikin horjuttamaan Karhujen puolustusta ja Veeti Naakka kavensi lopulta tilanteeksi 4-2. Erä puolen välin paikkeilla Karhujen tuska kasvoi, kun joukkue joutui kahdesti tappamaan Tuomas Puiston saamat kahden minuutin jäähyt. Karhujen hyvin pelannut alivoima kuitenkin kesti jäähyt. Päätöshetkillä Josba haki vielä maalia ilman maalivahtia. Tänään se kuitenkin kostautui, kun Juha Tikka teki illan päätösnumerot 5-2 tyhjään maaliin kaksi minuuttia ennen ottelun päätössummeria.

- Ensimmäinen puolisko pelattiin tänään hyvin molempiin suuntiin. Sen jälkeen, kun Josba muutti taktiikkaa, niin jäätiin puolustuskannalle. Onnistuttiin pitämään kuitenkin heidät pois ykkössektorista, kommentoi Karhujen valmentaja Juha-Petri Kujansuu.

- Hyvä taistelu tänään, voitettiin Josba, voitettiin tuomarit ja saatiin siitä kaksi tärkeää pistettä. Puolustettiin tosi hyvin tänään, kuten viimeisissä peleissä ollaan tehty. Rasmus hoiti sitten maalilla loput loistavasti, peliä kommentoi Karhujen kapteeni Kalle Santanen.

- Nyt on hyvä fiilispäällä, kun pelit ovat menneet voittomerkkisesti. Tästä on loistava jatkaa, päättää Santanen.

Karhujen avainpelaajaksi nousi maalin suulla 28 kertaa pallon eteen venynyt Rasmus Österman. Erinomaisesti puolustanut joukkue auttoi tänään hienosti maalivahtiaan.

Karhujen tehopisteet:
Saku Lahtinen 1+1
Benjamin Lepola 1+0
Tomi Jerkku 1+0
Otto Riihimäki 1+0
Juha Tikka 1+0
Jussi Reko 0+1
Rami Prokki 0+1

Karhujen ottelut jatkuvat ensi lauantaina, kun joukkue matkaa Hämeenlinnaan Steelersin vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan puolestaan 2. päivä joulukuuta, kun SBS Wirmo saapuu Porin Urheilutalolle.

Lue myös