• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut tasapelipisteen kanssa kotimatkalle


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen ottelut jatkuivat tänään vierasottelulla Kellon Lyöntiä vastaan. Tiukasti sarjapaikasta taisteleva kotijoukkue KeLy laittoi sarjassa kolmantena olevan porilaisryhmän ahtaalle. Ottelusta muodostui tarkka ja vähämaalinen taisto.

Ottelun avausosuma nähtiin vasta ottelun toisessa erässä. Karhujen  Juha Tikka pääsi tekemään illan ensimmäisen osumansa ylivoimalla Saku Lahtisen syötöstä. Sisukkaasti taistellut KeLy onnistui tasoittamaan siirretyn rangaistuksen aikana reilut kolme minuuttia Tikan osuman jälkeen. Isännät siirtyivät ottelussa johtoon hieman ennen ottelun puoliväliä Toni-Matti Koskelon ylivoimaosumalla. Karhut vei kuitenkin toisen erän nimiinsä lopulta numeroin 3-2, kun Juha Tikka ja Tomi Jerkku onnistuivat iskemään pallon ohi KeLyn maalilla pelanneen Jesse Kamulan. Jerkun osuma syntyi vain sekunti ennen erätaukoa.

Päätöserässä porilaisjoukkueen paras terä oli jo mennyt. Kotijoukkue onnistuikin kääntämään ottelun kahdella osumalla 4-3 johtoasemaksi. Karhujen ottaman aikalisän jälkeen Kalle Santanen tasoitti ottelun joukkueen pelatessa ilman maalivahtia.

Jatkoajalla Karhut onnistui iskemään pallon kertaalleen KeLyn maaliin Juha Tikan toimesta, mutta osuma lopulta hylättiin pallottoman pelaajan estämisen takia.

- Avauserä oli meiltä vaikea. KeLy onnistui laskemaan pelin temmon ja se ei sopinut meille lainkaan. Toisessa erässä päästiin peliin mukaan ja se olikin meiltä hyvä. Valitettavasti KeLy onnistui käyttämään meidän pari nukahdusta tehokkaasti. Meillä oli myös hyvät paikat naulata pari osumaa lisää, mutta tänään ei osunut, kommentoi Karhujen valmentaja Pekka Nylund.

- Kolmannessa erässä jäätiin sitten jälkeen pahasti. Jouduttiin pelaamaan peliä paljon kahdella kentällä. Santasen Kalle sitten teki onneksi tuon tärkeän osuman, jatkaa Nylund.

- Jatkoajalla Tikka onnistui tekemään vielä maalin, mutta jotenkin tuomari sen onnistui hylkäämään. Piste oli kuitenkin hyvä saalis, kun matka oli pitkä ja rosteri kapea. Voi olla lopussa arvokas piste. Aapo ja Riku pelasivat tänään puolustuksessa hyvin. Ja kyllähän nuo Tikan tekemät kaksi maalia kanssa lämmittävät, päättää Nylund.

Karhujen tehopisteet:
Juha Tikka 2+0
Saku Lahtinen 0+2
Kalle Santanen 1+0
Tomi Jerkku 1+0
Benjamin Lepola 0+1
Kalle Kujansuu 0+1
Rasmus Österman 12 torjuntaa

Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi keskiviikkona kotikentällä, kun vastaan asettuu Pirkkalan Pirkat. Otteluun on vapaa pääsy!

Lue myös