• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Welhot haki ensimmäisen kiinnityksen jatkopaikkaan Porista


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Sarjanousijana kauteen lähteneen Karhujen ensimmäisestä pudotuspelistä muodostui joukkueelle vaikea. Keskiviikkona alkanut puolivälieräsarja alkoi Welhojen vierasvoitolla, kun joukkue nappasi ensimmäisen kiinnityksen 6-3 vierasvoitolla.

Ottelun avauserä oli kotijoukkueelta heikko. Vierasjoukkue aloitti ottelun hyvin ja onnistuikin siirtymään pelissä jo 2-0 johtoon, kun avauserää oli pelattuna vain reilut viisi minuuttia. Kotijoukkueen Benjamin Lepola onnistui kaventamaan tilanteeksi 2-1 erän puolen välin jälkeen. Ensimmäinen erä oli kuitenkin vierasjoukkueen vahvaa pelaamista ja joukkue lisäsikin johtoaan vielä kahdella osumalla.

Kotijoukkue pääsi ottelun toisessa erässä peliin mukaan, kun Aapo Tamminen ja Kalle Santanen onnistuivat maalinteossa. Karhujen taistelu koki kuitenkin kolauksen, kun Riku Tuononen vei vieraat 3-5 johtoon erän puolessa välissä..

Päätöserässä Karhut painoi peliä Welhojen päähän hyökkäys hyökkäyksen jälkeen. Tänään joukkueen viimeistelyssä oli paljon parannettavaa ja hyvistä paikoista ei onnistuttu ohittamaan ottelun ehdottomaan parhaimmistoon kuulunutta Welhojen maalivahti Roni Tuonosta. Tuononen torjui ottelussa kaikkiaan 29 kertaa. 
Welhojen Eero Vepsäläinen viimeisteli pelin päätösnumerot 6-4 kolmannen erän avausminuuttien aikana.

- Ensimmäinen erä oli meiltä todella heikko. Ottelussa näkyi pudotuspelien tuoma kokemus, jota Welhoilla oli huomattavasti meitä enemmän. Meillä on kuitenkin nuori joukkue kasassa, kommentoi Karhujen valmentaja Pekka Nylund.

- Kaksi viimeistä erää oli sitten jo parempaa, mutta tänään ei osuttu mistään. Ja vastustajan veskari otti muutaman gamesaverin siihen jatkeeksi. Huomenna pitää lähteä parantamaan omaa peliämme, jotta kausi jatkuu torstaita pidemmälle, päättää Nylund.

Karhujen tehopisteet:
Benjamin Lepola 1+0
Aapo Tamminen 1+0
Kalle Santanen 1+0
Juha Tikka 0+1
Tomi Jerkku 0+1
Ville Salonen 0+1
Ottelusarja jatkuu jo heti huomenna Kuopiossa, kun joukkueet kohtaavat toisensa. Welhoilla on ottelussa mahdollisuus paketoida Karhujen kausi. Porilaisryhmällä puolestaan pitää voittaa, jotta sunnuntaina vielä Porissa pelattaisiin.

Lue myös