• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhuilla sunnuntaina kasvojen pesun paikka


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen ottelut jatkuvat tänään sunnuntaina kotikentällä, kun vastaan asettuu viime kauden päätteeksi Salibandyliigasta pudonnut NST. Karhut lähtee otteluun ruma tappio allaan, kun perjantainen ottelu Vaasassa päättyi rumiin 7-1 tappiolukemiin. NST puolestaan pelasi eilen Turussa, jossa se hävisi sarjanousija FBC Turulle maalein 10-7.

Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet sarjapeleissä kaudella 2011-12, kun porilaisjoukkue pelasi toistaiseksi viimeistä kertaa maamme pääsarjassa. Viiden vuoden takaisesta kokoonpanosta Karhujen riveissä jatkaa kuusi pelaajaa. Siinä missä Karhujen joukkue on nuorentunut niin saman kohtalon on kokenut myös lappeenrantalaisjoukkue. Perttu Kytöhongan luotsaamasta joukkueesta kesän aikana poistui kymmenkunta avainpelaajaa.

NST:n alkukauden tehokkaimpana pelaajana on häärinyt B-juniori Joonatan Kovanen. Vuonna –99 syntynyt Kovanen on nakutellut seitsemässä pelaamassaan ottelussa tehot 5+9. NST:n parhaana maalintekijä on kunnostautunut yhdeksän maalia iskenyt vuonna -98 Joona Heiskanen. Joukkueesta kannattaa myös seuranta kapteeni Arto Vainikaisen otteita. Nähtäväksi jää myös nähdäänkö sunnuntaina NST:n maalilla Divarin vanhimpiin pelaajiin lukeutuvat kokenut Jarkko Monthan.

Karhut lähtee peliin pesemään perjantaina likaantuneita kasvojaan. Sen verran heikko oli karhulauman suoritus SB Vaasaa vastaan, että tänään tuskin on vaikeaa löytää taistelutahtoa kotikentälle. Perjantain pelissä ei maalinteko onnistunut, sillä joukkue jäi vain yhteen tehtyyn maaliin. Porilaisryhmä oli kentän jokaisessa paikassa vaasalaisia kesympiä.

Tiukka viikonloppu päättyy sunnuntaina kotikentällä. Noin kuukausi edellisestä kotiottelusta on vierähtänyt, millä fiiliksillä Urheilutalolle valmentaja Jani Kannosto?

”Todellakin on jo tovi kotiottelusta kulunut. Ensimmäisessä kotipelissä pelattiin todella hyvää peliä, joten odotellaan että lehterit täyttyy ja saadaan yleisöltä tukea sekä nautittava iltapuhde. Loistavaa pallollista pelaamista sekä tiivistä viisikkopuolustamista tarvitaan, jotta voidaan odotella kotivoittoa.”

”Perjantaina tuli sen verran pahasti lunta tupaan, että nyt on taas kaivettava taistelukirveet esille ja alkaa tappelemaan sarjapisteistä.”

Vastaan asettuu entinen liigajoukkue NST. Mitä valmennus odottaa lappeenrantalaisryhmältä?

”Vastaan asettuu joukkue, joka putosi Salibandyliigasta ja on kokenut paljon uudistuksia, mutta pari kokenutta kettuakin joukkueeseen jäi eli hyökkääjä Vainikainen sekä maalivahti Monthan muun muassa. Karhulaumalle varmasti tärkein asia sunnuntain matsiin on, että pysyy järki päässä ja sukat jalassa eli lataus ei mene liian yli. Vastassa on nuori joukkue, joka osaa tehdä maaleja, mutta kaiken kattavasti ladataan varmasti niin, että oltaisiin kuskin paikalla heti kun pilli viheltää.”

Pelin tiimellyksessä kannattaa muistaa myös Kahvila Porittaren tarjonta - viikon tarjouksena toast ja Granini-mehu vain 3,00 €.

Illan ottelu Porin Urheilutalolla alkaa kello 18:00. Tänään kannattaa olla ajoissa paikalla sillä ottelun alussa pidetään hiljainen hetki Petteri Hulkon muistolle.

Lue myös