• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut nousi päätöserässä voittoon


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen sunnuntainen Divari-ottelu NST:tä vastaan tarjosi paikalle saapuneille yli 300 katsojalle jännitettävää aina päätössummeriin asti. NST oli ottelussa kuskin paikalla ensimmäiset 50 minuuttia, kunnes Karhut nousi takaa tasoihin ja lopulta ohi. Sunnuntai-illan trilleri päättyi lopulta Karhujen 6-5 kotivoittoon.

Ottelun avauserä joukkueilta oli tarkkaa pelaamista. Hyviä maalintekopaikkoja siunaantui molempiin päihin. Ensimmäinen 20 minuuttinen päättyi lopulta vierasjoukkueen nimiin maalein 3-2. Karhujen maaleista vastasivat Ville Salonen ja Benjamin Lepola. Kotijoukkue sai erässä kaksi rangaistusta ja NST onnistui käyttämään molemmat ylivoimansa hyväkseen. Ylivoimamaaleista vastasi Petteri Puustinen.

Karhut pääsi toisen erän alkuminuuteilla ottelussa tasoihin Benjamin Lepolan illan toisella osumalla. Kotijoukkueen pienet nukahtamiset kävivät kuitenkin kalliiksi ja NST rokottikin erässä vielä kahdesti Arto Vainikaisen ja Samuli Huppusen maaleilla. Päätöserään siirryttiin kotijoukkueen kannalta ikävistä 3-5 numeroista.

Päätöserän ensimmäisen kympin aikana Karhut sai luotua monta hyvää maalipaikkaa, mutta NST:n maalilla pelannut kokenut Jarkko Monthan piti joukkueensa tiukasti kiinni voitossa. Erän puolenvälin jälkeen Joni Halmisen kaukolaukaus upposi vihdoin Monthanin selän  taakse. Tuosta maalista isännät saivat entisestään virtaa. Tasoitusmaali nähtiin ajassa 54:13, kun Juha Tikka laukoi kotijoukkueen tasoihin. Karhujen kannalta ottelu sai iloisen päätöksen, kun Janne Kuusiluoto teki NST:n pelaajan avustuksella maalin vajaat neljä minuuttia ennen ottelun päätöstä. Lopussa NST:lle tarjottiin vielä tasoitusmahdollisuutta ylivoimalla, mutta kotijoukkueen pelaajat peittivät laukauksia uhrautuvasti ja maalilla pelannut Rasmus Österman hoiti loput laukaukset varmuudella.

”Loppu hyvin, kaikki hyvin vai miten se meni. Kaveri teki kaksi yv-maalia ekassa erässä. Siinä voitettiin kuitenkin 5-5 –peli. Toisessa erässä vastustaja teki pari halpaa maalia vielä jatkeeksi. Pyrittiin pitämään pelissä tasapaino ja uskottiin, että se kantaa vielä tulosta”, ottelun ensimmäisiä eriä kuvasi Karhujen valmentaja Jani Kannosto.

”Vaikka oltiin pelissä 5-3 häviöllä, niin ei me nyt ihan niin huonosti pelattu. Meillä oli kyllä vielä värkeissä varaa, sen osoittaa toi päätöserä 3-0. Oli varmaan Kuusiluodon Jannella ikimuistoinen ensimmäinen Divari-peli. Teki tuossa lopussa ratkaisumaalin. Puolustuksessa moni nosti tasoaan, kun Aapo oli poissa kokoonpanosta”, jatkaa Kannosto. 

”Nyt oli hyvää vääntämistä. Taisteltiin paremmin maalinedustoilla. Saatiin avattua peliä. Kaikin puolin parempaa tekemistä mitä edellisessä pelissä. Kehitetään vielä tuota omaa tekemistä tuosta eteenpäin. Nyt pitää saada vielä sama tekeminen vieraspeleihin sitten mukaan”, päättää Kannosto.

Vaiherikas ottelu päättyi lopulta vaikeuksien jälkeen kotijoukkueen 6-5 voittoon. Karhujen tehokkaimpana pelaajana hääri kolme pistettä saalistanut Juha Tikka.

Karhujen tehopisteet:
Juha Tikka 1+2
Benjamin Lepola 2+0
Ville Salonen 1+1
Joni Halminen 1+0
Saku Lahtinen 0+1
Janne Kuusiluoto 0+1
Rasmus Österman 26 torjuntaa
Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi ensi viikon lauantaina, kun joukkue kohtaa kotikentällään Loviisan. Ottelu alkaa kello 16:00.

Lue myös