• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Vuoden viimeinen ottelu ei taatusti jättänyt kylmäksi


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen vuoden 2016 viimeinen ottelu pelattiin tänään Porissa, kun joukkue kohtasi Joensuun Josban. Paikalle saapuneet reilut 300 katsojaa saivat todistaa kaikkiaan 65 minuuttia vaiherikasta salibandyä. Porilaisjoukkue pääsee viettämään joulua 5-5 tasapelin myötä.

Ottelun avausjakso oli tuloksellisesti tasaista vääntöä. Vauhdikkaasti alkanut peli eteni aina aikaan 8:46, kunnes ensimmäisen kerran tulostaululle merkittiin maali. Kotijoukkueen hahmoksi noussut Eero Vanhatalo iski illan ensimmäisen osuman. Kauaa ei Karhujen johto kestänyt, sillä vain 11 sekuntia myöhemmin pallo oli jo Rasmus Östermanin selän takana Jesse Reijosen tasoittaessa pelin. Karhut pääsi ottelussa vielä toistamiseen johtoon Aaro Ollikaisen tehdessä 2-1 maalin. Avausmaalin tapaan myös Karhujen toinen maali kuitattiin nopeasti. Atte Ståhlen saama rangaistus kostautui ja peli oli tasatilanteessa 52 sekuntia myöhemmin. Avauserässä kotijoukkue sai hieman vastustajaa enemmän maalipaikkoja, mutta Josban maalilla pelannut Joona Pesonen hoiti loput tilanteet mallikkaasti.

Toisesta erästä muodostui Karhuille hankala. Josba pääsi peliin paremmin mukaan ja joukkue saikin luotua useita tilanteita porilaisten maalille. Kotijoukkue jäi erässä nollille ja kun samaan aikaan vierailijat tekivät kaksi maalia alkoi tulostaulu näyttää jälleen kotijoukkueen kannalta surullista kertomaa. Juho Väisäsen ja Aapo Hämäläisen osumilla Josba johti peliä kahden erän jälkeen numeroin 4-2.

Edellisen pelin tavoin Karhut muutti peliään ja tiivisti samalla kentällisiään. Joukkue pääsikin peliin paremmin mukaan ja sai luotua muutamia paikkoja. Josba kuitenkin onnistui tekemään kolmannen erän ensimmäisen osuman ja Laasosen illan toisella osumalla joukkue johti peliä 5-2. Karhut ei kuitenkaan taaskaan lannistunut, vaan jatkoi kovaa prässiään ja se rupesikin tuottamaan tulosta. Kalle Santanen kavensi ensin lukemiksi 3-5. Tämän jälkeen porilaiset painoivat peliä Josban päähän ja lopulta ylivoimalla ajassa 53:51 Benjamin Lepola toi karhulauman maalin päähän. Kauaa ei kestänyt enää Josban johto, kun se lopulta suli vain 14 sekuntia myöhemmin Eero Vanhatalon tehdessä ottelun päätösnumerot 5-5. Tasoituksen jälkeen molemmilla joukkueilla oli vielä paikat ratkaista peli, mutta lopulta pisteet jaettiin varsin ansaitusti.

”Vuoden viimeinen päättyi kotikentällä tasapeliin. Yleensä silloin oltaisiin pettyneitä, mutta nyt ensimmäinen tunne oli että taas tultiin takaa pisteille”, kommentoi Karhujen valmentaja Jani Kannosto.

”Ensimmäisessä erässä jo kaaduttiin siihen perussyntiin, huonoon viimeistelyyn. Kahteen ensimmäiseen erään tehtiin vain kaksi maalia vaikka paikkoja oli useampi. Oikeutetusti tänään palkittiin kentän parhaaksi vastustajan maalivahti. Hyvin nuori kaveri torjui.”

”Kotona ollaan oltu huonoja toisessa erässä. Tänäänkin oltiin numeraalisesti, kun hävittiin 2-0. Meillä oli kuitenkin siinäkin useita paikkoja. Pari nukahtamista erässä ja hävittiin 20-minuuttinen.”

”Supistettiin kokoonpanoa ja lähdettiin viemään pallollista peliä. Päästiin paremmin peliin mukaan. Meillä oli nuoret hyviä tänään, kun pääsivät taas juoksemaan vapaasti. Hautaoja, Vanhatalo ja Kujansuu olivat pirteitä taas.”

”Pistekin lämmittää tasaisessa sarjassa. Kaksi peliä ollaan oltu syvällä kuilussa, mutta niistä on saatu kolme pistettä. Nyt pitäisi saada seuraavaksi peli käymään jo heti alusta eikä vasta sitten, kun ollaan ahdistettuna nurkkaan. Miksei voida alkaa pelaamaan heti, kun kuitenkin osataan.”

”Oikeutettu tulos tuo kuitenkin oli. 14 peliä on nyt takana ja kasassa on 15 pistettä. Ollaan hieman yli pisteen keskiarvolla pelattu. Tähänastisesta voisi antaa sellaisen 8+ arvosanan. Pari peliä on jäänyt hampaankoloon. Muuten ollaan pelattu kyllä ihan hyvin, tästä voidaan vielä kyllä parantaa”, päättää Kannosto.

Karhujen tehopisteet:
Eero Vanhatalo 2+0
Aaro Ollikainen 1+1
Kalle Santanen 1+1
Benjamin Lepola 1+0
Mikael Lindroos 0+1
Aapo Tamminen 0+1
Joni Halminen 0+1
Rasmus Österman 24 torjuntaa


Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi vuodenvaihteen jälkeen, kun tammikuun 5. päivä Porin Urheilutalolle saapuu Erä Akatemia.

Lue myös