• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Välipäivän jälkeen nokka kohti Lappeenrantaa


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen miesten edustusjoukkueen ottelut jatkuvat sunnutaina vierasottelulla. Karhulauma matkaa Lappeenrantaan, jossa vastaan asettuu NST.

Joukkueet kohtasivat toisensa lokakuun loppupuolella Porissa. Tuolloin Karhut oliat pelissä kahden erän jälkeen häviöllä kahdella maalilla. Joni Halmisen ja Juha Tikan maaleilla joukkue nousi kolmannessa erässä tasoihin. Vajaat neljä minuuttia ennen päätössummeria NST:n puolustajan kömmähdys oman maalin edessä antoi Karhuille 6-5 kotivoiton.

Liigasta pudonneen NST:n kausi on jatkunut alavireisesti. Joukkue majailee 20 pelatun ottelun jälkeen sarjassa toiseksi viimeisenä 15 pisteellä. 
NST on onnistunut voittamaan seitsemän ottelua. Lauantaina lappeenrantalaisryhmä onnistui  katkaisemaan kahden ottelun tappioputkensa, kun kotiottelussa FBC Turku kaatui numeroin 6-4.

Karhut lähtee puolestaan Lappeenrantaan tasapeli allaan. Porilaisjoukkue onnistui katkaisemaan perjantaina kotiottelussaan kahden ottelun tappioputkensa SB Vaasaa vastaan pelatulla tasapelillä. Perjantain pelissä toinen erä oli Karhuille vaikea ja joukkue hävisikin sen lopulta 4-1 luvuin. Kolmannessä erässä karhulauma nousi  takaa tasoihin ja se vire pitääkin jatkua heti sunnuntain ottelun ensimmäisestä erästä.

Härkäviikot jatkuvat sunnuntaina Lappeenrannassa. Mitä on odotettavissa, kun karhulauma astelee Urheilutaloon NST:n vieraaksi valmentaja Jani Kannosto?

"Sunnuntaina sitten jatketaan taas pisteiden metsästystä ja suunnataan kohti Lappeenrantaa ja vastaan asettuu NST."

"Joukkue on uusiutunut ja nuorentunut viime vuodesta tosi paljon ja vaikka se on nyt saanut takaisin pari kokenutta peluria, niin se majailee sarjassa karsijan paikalla."

"Vastustajan pelistä on noukittu vaaralliset aihiot sekä saadaan vielä dataa kotijoukkueen pelistä lauantain osalta. Porin ottelussa todellinen konkariveskari Jarkko Monthan oli yksi vastustajan parhaista pelureista, joten maalinteko nousee todella isoon rooliin."

Tappioputki katkesi hienolla taistelulla Vaasaa vastaan, josta tuloksena oli voitettu tasapelipiste. Karhulauma lähtenee sunnuntain peliin jatkamaan kolmannen siitä, mihin Porissa perjantaina jäätiin?

"Karhulauman upea nousu perjantai-iltana kotikentällä siivittää vierasjoukkueen varmasti pitkällä pelireissulla asennoitumaan otteluun todella huolellisesti ja jatkamaan peliänsä siitä mihin viime matsissa lopetettiin."

"Menttaali, taistelutahto sekä itsensä likoon laittaminen ovat kyllä avainasemassa sunnuntain ottelussa, sillä yhtään pistettä ei saada ilmaiseksi. "

"Saatiin hyviä onnistumisia kotimatsista, joten itseluottamus kohdillaan lähdetään kohti vieraspeliä. Tavoitteena tietysti on ottaa matsi omaan hallintaan ja jättää kotijoukkue sivustaseuraajaksi.
Kovaa työmoraalia koko joukkueelta niin eiköhän meillä ole kotiin tuotavana pisteitä."

Karhujen ja NST:n ottelu Lappeenrannan Urheilutalolla alkaa sunnuntaina kello 18:00. Pelin kehittymistä voi seurata esimerkiksi Divarin tulospalvelun kautta.

Lue myös