• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Kolmas välierätrilleri päättyi Karhujen riemujuhliin


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen ja Jymyn välinen kolmas välierä tarjosi paikalle saapuneille lähes 800 katsojalle jännitettävää aina 69 peliminuutille asti. Jatkoajalle venynyt ottelu päättyi lopulta Karhujen 7-6 jatkoaikavoittoon.

Karhut sai otteluun erinomaisen lähdön ja reilun kolmen peliminuutin jälkeen joukkue siirtyi 1-0 johtoon puolustaja Aapo Tammisen osumalla. Jymy pääsi kokeilemaan tasoitusta ylivoimalle hieman ennen erän puoliväliä. Nurmolaisjoukkue onnistui käyttämään mahdollisuuden hyödykseen ja Sami Kujalan maalilla joukkue tasoitti pelin. Karhut iskivät avauserään vielä kaksi maalia. Erän puolenvälin jälkeen Tuomas Puisto vei isännät 2-1 johtoon. Viimeisellä minuutilla Karhut sai pukukoppimaalin, kun Eero Vanhatalo siirsi Karhut 3-1 taukojohtoon.

Toisen erän alku oli jälleen Karhuilta hyvä. Ville Salonen lisäsi isäntien johdon kolmeen maaliin erän avausminuutilla. Jymy onnistui kuittaamaan osuman reilua minuuttia myöhemmin. Markus Hautaoja vei Karhut jälleen kolmen maalin johtoon, kun pelikellossa oli lukemat 26:27. Jymy onnistui kuitenkin kuittaamaan maalin nopeasti ja erätaukoon asti kestäneet 5-3 numerot syntyivät Eetu Sariolan mailasta.

Päätöserästä muodostui Karhuille vaikea. Jymy pääsi kaventamaan heti erän alkuun lukemiksi 5-4. Kotijoukkueen Aapo Tamminen iski erän puolenvälin jälkeen illan toisen osumansa ja vei isännät jälleen kahden maalin johtoon. Jymy ei kuitenkaan myynyt nahkaansa tänään ilmaiseksi. Ensin Hannu Palomäki kavensi numeroiksi 6-5. Vierasjoukkueen Jose Kivipelto iski pelin tasoihin 14 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä joukkueen pelatessa ilman maalivahtia.

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkoja tehdä voitto-osuma. Lopulta kotiyleisön riemuksi Kalle Kujansuu onnistui ohittamaan erinomaisesti läpi ottelun pelanneen Rasmus Hasun. Kujansuun maalilla Karhut voitti välieräsarjan ja eteni tämän kauden Divarin finaaliin.

”Nyt on vaikea löytää sanoja”, kommentoi pelin jälkeen Karhujen valmentaja Jani Kannosto.

”Todella hieno matka ollut tähän asti tältä hienolta joukkueelta. Nyt ollaan saatu taas yksi etappi valmiiksi ja nyt lähdetään valmistautumaan tulevaan finaalisarjaan”, päättää Kannosto.

Karhujen tehopisteet:
Markus Hautaoja 1+4
Aapo Tamminen 2+1
Ville Salonen 1+1
Eero Vanhatalo 1+0
Tuomas Puisto 1+0
Kalle Kujansuu 1+0
Tomi Jerkku 0+1

Karhujen kausi jatkuu SB Welhoja vastaan Divarin finaaleissa. Tarkemmat pelipäivät ja ajat ilmoitetaan heti, kun niille saadaan varmistukset. 

Lue myös