• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhuille katkera jatkoaikatappio Kuopiosta


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Divarin kolmannen finaaliottelun ratkaisu venyi tänään aina jatkoajalle asti. Runsasmaalisen ottelun päätös nähtiin jatkoajan toisella minuutilla, kun Welhojen Mikko Niiva iski pallon Karhujen maaliin ja sinetöi kuopiolaisten 9-8 kotivoiton.

Karhut sai otteluun unelmastartin, kun vajaassa kolmessa minuutissa pallo oli löytänyt tiensä kolmesti ohi Kosti Jolkkosen. Karhujen maaleista avauserän ensi minuuteilla vastasivat Eero Vanhatalo, Markus Hautaoja ja Ville Salonen. Isännät pääsivät maalin makuun vain 21 sekuntia Karhujen 3-0 osuman jälkeen. Welhot onnistui avauserässä vielä toistamiseen. Molemmista joukkueen maaleista vastasi Tero Korhonen.

Karhut lisäsi toisen erän alkuminuuteilla johdon 4-2, kun Aaro Ollikainen onnistui iskemään pallon ohi Jolkkosen. Toisessa erässä mätettiin maaleja urakalla. Kaikkiaan seitsemän osumaa sisältänyt erä meni Welhojen nimiin. Karhuista maalinteossa toisessa erässä onnistui Ollikaisen lisäksi myös Benjamin Lepola ja Aapo Tamminen. Toiselle erä tauolle mentiin tasatilanteessa 6-6.

Päätöserässä Welhot otti Pauno Kajoksisen osumalla ensin kuskin paikan. Hieman ennen erän puoliväliä Markus Hautaoja nosti Karhut tasoihin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Eero Vanhatalo siirsi ottelun toisella maalillaan porilaiset 8-7 vierasjohtoon. Karhujen johto mureni ajassa 57:17, kun Welhojen Janne Pitkänen tasoitti ottelun maalin edestä. Karhujen Benjamin Lepola nousi erän viimeisellä minuutilla laidasta ylös ja hänen laukauksensa osui ylärimaan. Siitä seuranneesta vastaiskusta Karhujen Markus Hautaojalle tuomittiin kahden minuutin jäähy. Kuopiolaisille siis tarjottiin avaimia kolmannen ottelun voittoon. Karhut kestivät erän lopun alivoiman ja jatkoajalle siirryttiin numeroista 8-8.

Alivoimalla jatkoajalle lähtenyt Karhulauma taisteli jäähyn pois, mutta välittömästi sen päätyttyä Welhojen Mikko Niiva räjäytti Kuopio-hallin 9-8 voittomaalillaan.

”Loistava lataus tänään Karhulaumalta. Saatiin erinomainen alku peliin. Kaveri pääsi peliin mukaan 3-0 maalin jälkeen hyvin”, kommentoi pelin alkua valmentaja Jani Kannosto.

”Tämä matsi oli pienten marginaalien vääntö. Lopussa Benkulla laukaus ylärimaan ja siitä toiseen suuntaan ja tyhmä jäähyvihellys. Toivoisi, että olisi nuo keltapaidat pelin arvon mukaisia.”

”Oli kyllä katkera tappio. Tämä peli unohdetaan ja lähdetään keskittymään kohti tiistain peliä. Silloin isketään taas entistä lujempaa”, päättää Kannosto.

Karhujen tehopisteet:
Ville Salonen 1+2
Eero Vanhatalo 2+0
Markus Hautaoja 2+0
Aapo Tamminen 1+1
Petteri Santi 0+2
Aaro Ollikainen 1+0
Benjamin Lepola 1+0
Eero Harjula 0+1
Rasmus Österman 17 torjuntaa

Ottelusarja jatkuu seuraavaksi tiistaina Porissa. Tuolloin finaalisarja on katkolla Welhoille.

Lue myös