• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karsinnat jatkuvat keskiviikkona Porissa


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen ja SalBan karsintasarja jatkuu huomenna keskiviikkona Porin Urheilutalolla. Ottelusarjan toiseen peliin lähdetään SalBan 1-0 otteluvoitosta.

Ensimmäinen peli maanantaina päättyi Raumalla kotijoukkueen 6-1 voittoon. Karhujen ainokaisen iski ottelun päätöserässä Markus Hautaoja.

”Ekan matsin purkamiset tehty ja lähdemme uudella sykkeellä toiseen matsiin. Suuri uskomus ja luottamus on, että joskus täytyy käydä syvällä ennen kuin voi ponnistaa urotekoihin”, aloittaa Karhujen valmentaja Jani Kannosto.

”Karhulauman täytyy pystyä nostamaan yksilöittäin pelin tasoa, jotta pystytään tappelemaan otteluiden voitoista. Jälkipyykit ekasta pelistä on puitu ja katseet ovat tiukasti keskiviikon kotiottelussa.”

”Lisää kierroksia niin tunteisiin kuin tehokkuuksiinkin, jotka eivät liity pelkästään maalien tekoon, vaan on otettava tietyillä osa-alueilla myös voittoja. Niin monesta pienestä tekijästä kuitenkin ottelun lopputulos syntyy.”

”Asioihin on paneuduttu. Pääasioita ovat pelaajat ja heidän likoon lyömisensä. Nämä pelit ovat niin huikeita kokemuksia, että niistä voittajien joukkoon pääsemiseksi joutuu tekemään todella hartiavoimin töitä. Sarja on avattu ja nyt tiedetään, mitä tuleman pitää. Meidän on nostettava tasoa aivan kattoon asti ja saatava myös raivopäisellä taistelulla yleisö mukaan talkoisiin.”

”Oikeaa kuudetta kenttäpelaajaa kotijoukkueen tueksi heti, kun pilli viheltää. Eli kaikki kannustamaan Karhulauma kotivoittoon”, päättää Kannosto.

Pelin tiimellyksessä kannattaa muistaa myös Kahvila Porittaren tarjonta.

Pääsyliput:
Aikuiset 10 € (S-etukortilla 9 €)
Opiskelijat/työttömät/eläkeläiset/varusmiehet/lapset alle 16-v. 5 € (S-etukortilla 4 €)
Lapset alle 7-v. ilmaiseksi

Vapaaliput ja kausikortit eivät käy pudotuspeleissä. Paikalle otteluun kannattaa saapua ajoissa!

Karhujen ja SalBan toinen karsintaottelu alkaa Porin Urheilutalolla huomenna keskiviikkona kello 18:30.

Lue myös