• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit

Karhut aloittivat harjoitusottelut voitolla


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen harjoitusottelut alkoivat tänään kotikaukalossa. Porilaisjoukkue sai vastaansa viime kauden suurimman yllättäjän Nurmon Jymyn. Kauden ensimmäinen koitos muodostui vähämaaliseksi. Ottelu päättyi kotijoukkueen 5-2 voittoon.

Ottelun avauserässä ei hienouksia nähty. Karhujen pelistä paistoi se, että ensimmäistä kertaa tällä kaudella kohdattiin kaukalossa vastustaja. Nurmolaiset lähtivät otteluun ärhäkkäästi ja Rasmus Österman piti kotijoukkueen maalin puhtaana. Erän vanhetessa porilaisjoukkue pääsi peliin paremmin mukaan.  Ensimmäinen 20 minuuttinen päättyi maalittomana.

Karhut pääsi ottelun toiseen erään huomattavasti paremmin mukaan ja reilun kahden peliminuutin jälkeen sesongin ensimmäisen maalin iski Petteri Santi. Kotijoukkue sai erän puolessa välissä tehokkaan neljä minuuttisen. Pallo iskettiin kaikkiaan kolme kertaa Nurmon maaliin reilussa neljässä minuutissa. Karhujen maaleista vastasivat Juho Myllyharju, Matti Rössi ja Kalle Santanen. Erän päätöshetkillä Nurmon Harri Käpyaho toi vierailijat kolmen maalin päähän 4-1 maalillaan.

Päätöserässä molemmat joukkueet saivat luotua muutamia paikkoja, mutta lisäosumia ei nähty ennen ottelun toiseksi viimeistä minuuttia. Ensin Jymy kavensi lukemiksi 4-2 ja reilut 30 sekuntia myöhemmin ottelun päätösnumerot iski Benjamin Lepola.

- Armotonta menoa oli paikoitellen. Sanotaan, että kaksi omiin, alivoima pelasi hyvin. Parannettiin hyvin alkuminuuteista. Merkkauspelissä onnistuttiin tänään hyvin, summasi valmentaja Jani Kannosto jatkaen: 

- Tyytyväinen pitää olla. Rasse sai hyvin koppeja, omatkin tarjoili vastustajalle muutamia paikkoja. Uudet pelaajat pelasivat hyvin. Matti ja Juho avasivat maalihanat heti. Paavo pelasi puolustuksessa hyvää peruspeliä. Hiukan vielä lisää rohkeutta kehiin.

Karhujen uusista kasvoista maalinteossa onnistuivat niin Matti Rössi kuin myös Juho Myllyharju.

Karhujen tehopisteet:
Matti Rössi 1+1
Benjamin Lepola 1+1
Petteri Santi 1+0
Juho Myllyharju 1+0
Kalle Santanen 1+0
Eero Harjula 0+1
Tomi Jerkku 0+1
Markus Hautaoja 0+1
Rasmus Österman 18 torjuntaa


Karhujen ottelut jatkuvat huomenna Nurmossa, kun joukkueet pelaavat toisen harjoitusottelun.

Lue myös