Uutiset

  • Etusivu
  • /
  • Uutiset
  • /
  • Viikonloppuna vastassa yksi suurimmista ennakkosuosikeista

Viikonloppuna vastassa yksi suurimmista ennakkosuosikeista





Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Viikonloppuna vastassa yksi suurimmista ennakkosuosikeista


Karhujen harjoitusottelut jatkuvat viikonloppuna, kun joukkue kohtaa kahdesti SB Vaasan. Lauantaina joukkueet pelaavat Porissa ja sunnuntaina Vaasassa.


Karhuilla on takana kolme harjoitusottelua. Kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa taistelu Nurmon Jymyä vastaan toi voiton ja tappion. Viime viikon sunnuntaina pelattu Petteri Hulkon muisto-ottelu KOOVEEtä vastaan päättyi Karhujen 6-4 kotivoittoon.


Vaasa pelasi viimeksi keskiviikkona Nurmon Jymyä vastaan. Kaikkiaan 15 maalia sisällään pitänyt taisto päättyi Jymyn 8-7 jatkoaika voittoon. Vaasan tehokkain pelaaja oli Blue Foxista Vaasaan palannut Tero Saaristo kahdella maalillaan.


Vaasalaisryhmä on ollut porilaisjoukkueelle jo pitkään varsin vaikea vastus: viime kaudella joukkue kohdattiin kahdesti. Ensimmäisessä ottelussa Vaasassa Karhulaumalla ei ollut sanan sijaa. Toinen ottelu Porissa puolestaan päättyi kovan taistelun jälkeen tasapeliin.


Viikonlopun otteluissa porilaisryhmä näkee taas yhden tämän hetken Divarin kärkijoukkueen nykykunnon. Luvassa on taatusti tiukka vääntö harjoituskauden lähestyessä loppuaan.


”Sen verran haluan kunnioittaa kotipelejä, että kaukaloon mennään aika kiinteillä kokoonpanoilla. Ollikaisen Aaro saadaan nyt mukaan hyökkäyskalustoon, kun B-nuorten karsinnat ovat ohi. Kyllä nyt pyritään jo pikkuhiljaa hakemaan niitä kokoonpanoja kohti sitä kauden avausottelua”, kommentoi Karhujen päävalmentaja Jani Kannosto lauantain kokoonpanoa. 


”Nuorille pelaajille annetaan mahdollisuus päästä kentälle sitten tuolla vieraskaukalossa. Moni haluaisi taatusti pelata Porissa, mutta tuolla vieraissa saavat rauhassa hakea onnistumisia alle. Sunnuntaina meillä on nuori ja ns. tulevaisuuden ryhmä kaukalossa.”


”Meillä on viikonloppuna vastassa minun papereissani sarjan suurin suosikki. Nähdään nyt missä mennään vaasalaisten kanssa. Joukkue vahvistui kesällä runsaasti. Sinne tuli liigakokemusta sekä yksi sarjan ykköstykeistä Porissakin aikoinaan käynyt Tero Saaristo. Todella mielenkiintoinen ryhmä heillä kasassa. Paperilla se on todella vahva ja uskon, että vankka myös tuolla kaukalon puolella.”


”Muutaman viikon päästä aletaan pelata sarjapisteistä. Nyt koitetaan mennä taas omassa pelissä palasen verran eteenpäin. Nyt on tiiviillä tahdilla kolme harkkapeliä. Niiden jälkeen sitten rauhoitutaan harjoittelemaan tuota viisikko pelaamista, jotta olemme valmiita taistelemaan sarjapisteistä Lappeenrannassa sarja-avauksessa.”


”Mielenkiintoinen viikonloppu meillä edessä. Lauantaina on sellaista herkkua taas Urheilutalolla tarjolla, että kannattaa tulla paikalle ottamaan alku löylyt ennen lauantaisaunaa”, päättää Kannosto.


Pelin tuoksinassa kannattaa muistaa katsastaa Kahvila Porittaren tarjonta. Kesän aikana kahvion tarjontaan saatiin myös kotijoukkueen suosikki Karhunkinnas.


Pääsyliput:
Aikuiset 5 e
Lapset alle 7-v. ilmaiseksi


Karhujen ja SB Vaasan välinen harjoitusottelu alkaa lauantaina Porin Urheilutalolla kello 15:00. Tervetuloa paikalle kannustamaan porilaisryhmä voittoon.


Julkaistu: 1.9.2017 11:40 (ylläpito)

Joukkueen kokoonpano otteluun

Ei julkaistua kokoonpanoa

Ei liveseurantaa ottelusta


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Ensimmäinen kasitien derby kääntyi Karhuille


Divarikauteen valmistautuvat Karhut ja SB Vaasa ottivat toisistaan mittaa lauantaina harjoitusottelussa. Porissa pelattu ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 8-3 voittoon.


Kotijoukkueen kokoonpano eli vielä ottelun alla. Puolustuksesta putosi yksi pelaaja pois perjantain harjoitusten jälkeen ja tilalle nostettiin ensimmäistä kertaa miesten otteluihin osallistunut A-juniori Jankke Virtala.


Satakunta katsomoon tullutta katsojaa saivat avauserässä nauttia Karhujen maaleista. Porilaisryhmä iski erässä kaikkiaan neljä maalia jättäen samalla vierailijat maaleitta.


Toisessa erässä kotijoukkueen pelistä lähti paras terä ja tilanteita alkoi tulla kentän molempiin päihin. Erä päättyi lopulta Vaasalle 3-2. Päätöserään siirryttiin kotijoukkueen 6-3 -johtotilanteesta.


Päätöserässä kotijoukkue onnistui nollaamaan vastustajansa toistamiseen ottelun aikana. Samalla isännät iskivät pallon kahdesti vaasalaisten verkkoon. Ottelu päättyi lopulta maalein 8-3.


- Pelattiin tänään kaksijakoinen peli. Puolet ottelusta oli meiltä hyvää ja ehjää peliä, mutta mukaan mahtui sitten sekavampi puolikas myös. Heikomman puolikkaan aikana nähtiin sellaista kontrolloimatonta rallia päästä päähän, kommentoi Karhujen valmentaja Jani Kannosto lauantain ottelua.

- Kaksi erää onnistuttiin pitämään vastustaja nollilla. Kyllä tuo viisikkopuolustaminen oli jälleen kohtuu hyvällä mallilla. Eritoten alivoima oli hyvää. Taas saatiin puhdas sarake sille osalle. Kokoonpano eli ennen peliä hieman ja vielä pelin aikanakin tuli muutosta. Virtalan Jankke nostettiin pelaavaan kokoonpanoon ja hän suoriutui todella hyvin. Järvenpään Niko puolestaan putosi pois toisen erän loppu puolella. Pelattiin sitten viidellä pakilla ottelu loppuun.



- Pitää myös mainita tuo Kankaanpään Paavo. Paavo nosti taas tasoaan ja onnistui puolustessa siinä missä vanhemmat pelaajat, päättää Kannosto.


Karhujen tehokkainta osaa olivat tänään kolmikko Benjamin Lepola, Tomi Jerkku ja Juho Myllyharju.


Karhujen tehopisteet:
Benjamin Lepola 3+2
Tomi Jerkku 3+0
Juho Myllyharju 2+1
Matti Rössi 0+2
Petteri Santi 0+1
Ville Salonen 0+1
Joni Halminen 0+1
Rasmus Österman 27 torjuntaa


Joukkueet jatkavat pelejään sunnuntaina Vaasassa. SB Vaasan ja Karhujen välinen ottelu alkaa Botniahallissa kello 16:00.


Julkaistu: 2.9.2017 18:50 (ylläpito)

Ei videota tai kuvia ottelusta