• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhujen kotiavaus venyi jatkoajalle


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen kauden ensimmäinen kotiottelu venyi aina jatkoajalle asti. Kaikkiaan yhdeksän maalinottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 5-4 jatkoaikavoittoon.

Karhuveljien ensimmäinen erä tällä kaudella Porissa alkoi tuloksellisesti hyvin. Kotijoukkueen Tomi Jerkku iski ottelun avausosuman reilun kolmen peliminuutin jälkeen. Kotijoukkueen johto kesti lähes erän puoleen väliin asti., kunnes vieraiden Oskari Laaksonen tasoitti ottelun ylivoimaosumallaan. Vieraat siirtyivät ottelussa 2-1 johtoon kolmisen minuuttia tasoitusosumasta. Erän loppu puolella Tomi Jerkku iski erän päätösnumeroiksi 2-2.

Toisen erän alku oli Karhuilta avauserän tavoin tehokas. Reilun minuutin pelin jälkeen Petteri Santi onnistui viemään isännät ottelussa jälleen johtoon. Erässä ei lopulta useammasta erinomaisesta paikasta huolimatta nähty lisäosumia. Päätöserään siirryttiin Karhujen 3-2 johtonumeroista.

Kolmannen erän alku oli Karhujen osalta puolestaan katastrofaalinen. Markus Järvisen ja Antti Keskitalon osumilla maalin johto oli sulanut maalin tappioasemaksi alle kahdessa minuutissa. Karhut tiivistivät erän vanhetessa kokoonpanoaan ja se tuotti tulosta. Turkulaisryhmällä oli erässä lukuisia paikkoja ratkaista ottelu edukseen, mutta viimeistely ei tänään ratkaisuhetkillä onnistunut. Kotiyleisön iloksi nelisen minuuttia ennen päätössummeria porilaisten Juho Myllyharju tasoitti ottelun Aapo Tammisen loistavan esityön jälkeen. Karhut pääsivät koittamaan johto-osumaa ylivoimalla erän loppuminuuteilla, mutta FBC:n maalilla pelannut Christian Del Castillo torjui tilanteet erinomaisesti. Turkulaistorjuja oli tänään kentän hahmo, vaikka palkintoraati ei häntä muistanut. Torjuntoja hänelle ottelussa kertyi peräti 43 kappaletta.

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa läpiajojen ja ylivoimahyökkäyksien merkeissä. Avoimet ovat päättyivät lopulta ajassa 63:50, kun Karhujen Eero Vanhatalo iski ottelun voittomaalin Ville Salosen syötöstä.

- Peli oli yhdellä sanalla kuvaten meiltä huono. Olimme tänään todella arkoja kaksi ensimmäistä erää. Peli ei näyttänyt lainkaan siltä, että oltaisiin kotikentällä, tiivisti ottelun alkua Karhujen valmentaja Tino Nieminen.

- Olen ylpeä ja iloinen siitä, että kolmannessa pelissä peräjälkeen huomaa tuon henkisen vahvuuden. Tämä ryhmä ei hevillä taivu. Joukkueessa on kyllä hyvä henkinen tila. Pelillisesti tämä oli kyllä jotain muuta kuin hyvä.

- Oli erikoinen päivä itselle. Ensimmäistä kertaa kotikaukalossa valmentajana. Kyllä pelaajana jatkoaika voitto tuntui todella hyvältä, mutta kyllä tuntuu myös näköjään valmentajan paikaltakin.

- Ei tämä peli olisi silti voinut paremmin enää päättyä, hankala peli ja saatiin kuitenkin kaksi pistettä, päättää Nieminen.

Karhujen tehopisteet:
Tomi Jerkku 2+0
Ville Salonen 0+2
Petteri Santi 1+0
Juho Myllyharju 1+0
Eero Vanhatalo 1+0
Kalle Santanen 0+1
Aapo Tamminen 0+1
Rasmus Österman 23 torjuntaa


Karhujen seuraava ottelu pelataan lokakuun 15. päivä, kun Porin Urheilutalolle saapuu SB Vaasa.

Lue myös