• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut hakivat jatkopaikan Jyväskylästä


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen ja 02-Jyväskylä Akatemian välinen Cupin viidennen kierroksen ottelu tarjosi sunnuntai-iltaa salibandyn parissa viettäneille katsojille kaikkiaan 22 maalia. Runsasmaaliseksi muodostunut ottelu päättyi lopulta Karhujen 16-6 vierasvoittoon. Voiton myötä Karhulauma jatkaa urakkaansa Cupin kuudennella kierroksella.

Isännät saivat otteluun erinomaisen lähdön ja vain 44 sekunnin jälkeen peliväline oli löytänyt ensimmäistä kertaa tiensä Karhujen maalilla pelanneen Tomi Bergendahlin selän taakse.  Karhujen kuitti tuli kuitenkin heti perään Eero Harjulan toimesta. Avauserässä Karhuista maalinteossa onnistuivat Harjulan lisäksi myös Tuomas Puisto, Aaro Ollikainen ja Tomi Jerkku. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Karhujen 4-1 johtonumeroista.

Ottelun voittaja ja Cupin jatkopaikka ratkesi käytännössä toiseen erään. Tehokkaasti kaukalossa häärinyt Karhulauma vei kymmenen maalia käsittäneen toisen erän nimiinsä numeroin 8-2. Karhuista maalinteossa toisen erän aikana onnistuivat Petteri Santi, Aaro Ollikainen, Benjamin Lepola, Tomi Jerkku, Elias Kauppi sekä kolme maalia erässä viimeistellyt puolustaja Tuomas Puisto. Päätöserään siirryttiin Karhujen 12-3 
-johtoasemasta.

Päätöserän alkuun kotijoukkue vielä käynnisti kiriä ja se toikin kolme peräkkäistä osumaa. Erän puolen välin jälkeen Karhujen Jan-Erik Haulalle tuomittiin viiden minuutin rangaistus. Tuon porilaisjoukkue kesti ja lopulta teki myös alivoimalla Juho Myllyharjun toimesta yhden maalin. Viimeisen kahden minuutin aikana Karhut iski pallon vielä kolmesti Akatemian verkkoon Tomi Jerkun, Ville Salosen ja Aaro Ollikaisen toimesta. Lopulta viidennen kierroksen ottelu Karhujen nimiin maalein 16-6.

- Saatiin hyvä alku peliin. Kaksi ensimmäistä erää oli hyvää ja tehokasta pelaamista meiltä, kommentoi pelin jälkeen penkin taakse palannut päävalmentaja Jani Kannosto.

- Peliin oli taatusti vaikea asennoitua, mutta hyvin pelaajat olivat ottelussa mukana. Nyt aletaan toivomaan sopivaa arpaonnea, jotta saataisiin liigajoukkue seuraavaksi Poriin.

- Meillä oli tänään nuoria mukana kokoonpanossa. Useampia kokeneita pelaajia jätettiin kotiin lepäämään, jotta nuorille saatiin tarpeeksi peliaikaa.

- Vastustaja oli hyvä. Nuori ja innokas ryhmä, joka laittoi koko ajan kaikkensa peliin, oli taululla mikä lukema tahansa. Taatusti tuo ryhmä pärjää omassa sarjassaan tällä kaudella. Hattua pitää nostaa kyllä kavereiden suorituksista pelissä, päättää Kannosto.

Karhujen tehopisteet:
Tuomas Puisto 4+1
Tomi Jerkku 3+2
Aaro Ollikainen 3+2
Petteri Santi 1+3
Ville Salonen 1+3
Benjamin Lepola 1+2
Eero Harjula 1+1
Elias Kauppi 1+0
Juho Myllyharju 1+0
Tomi Bergendahl 28 torjuntaa

Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi marraskuun 11. päivä, kun Porin Urheilutalolle saapuu vieraaksi Loviisan TOR.

Lue myös