• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhujen matka Cupissa päättyi


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Salibandyliigassa pelaava Tampereen Koovee oli liian kova pala Karhuille. Porilaisjoukkueen taistelu Suomen Cupissa päättyi lopulta tamperelaisille kärsittyyn 7-4 -tappioon.

Karhut sai otteluun hyvän startin. Pelissä kaksi maalia viimeistellyt kotijoukkueen Petteri Santi avasi ottelun maalihanat ajassa 5:51. Johtomaalin jälkeen Karhut sai rangaistuksen, kun kentällä oli liian monta pelaajaa. Jäähyä kärsimässä ollut Jan-Erik Haula ehti istua jäähyaitiossa vain reilun minuutin. Kooveen Teemu Suomalainen tasoitti ottelut Tuomas Ahon syötöstä. Karhulauma pääsi ottelussa toistamiseen johtoon, kun erän puolenvälin jälkeen Matti Rössi iski maalinedustilanteesta lukemiksi 2-1. Kotijoukkueen johto tuplaantui, kun Eero Vanhatalo tarjoili Santille loistopaikan, josta hän viimeisteli pelin toisen osumansa. Kooveen Teemu Suomalainen onnistui myös avauserässä kaksi kertaa. Viisi minuuttia ennen erätaukosummeria Suomalainen toi Kooveen maalin päähän. Tamperelaisjoukkue vyöryi erän päätöshetkillä kohti Karhujen maalia ja sinnikäs taistelu palkittiin pukukoppimaalilla. Kuusitoista sekuntia ennen erän päätöstä Perttu Koljonen tasoitti pelin. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin siis tasatilanteesta 3-3.

Toisen erän alussa Kooveelle tarjottiin ylivoimaa, kun avauserässä maalin teossa onnistunut Matti Rössi sai kahden minuutin rangaistuksen työntämisestä. Karhut kuitenkin kestivät rangaistuksen ilman takaiskuja. Illan pelin ratkaisijaksi nousi lopulta vieraiden kapteeni Riku Reunamäki. Reunamäki iski ottelun ensimmäisen osumansa, kun toinen erä oli ehtinyt vanheta reilut kuusi minuuttia. Karhut ei erän aikana saanut avauserän tavoin enää paikkoja aikaiseksi liigajoukkueen päähän. Porilaisten erän ja samalla ottelun viimeiseksi jäänyt maali syntyi Tomi Jerkun kaukolaukauksesta. Kaksi ja puoliminuuttia ennen erän päätöstä Jerkun laukaus upposi helpohkosti Kooveen maalin lähes puolesta kentästä. Kauaa ei kotiyleisö saanut tasatilanteesta nauttia, sillä vain 15 sekuntia myöhemmin Riku Reunamäki vei taas vierailijat johtoon. Viimeiselle erätauolle siirryttiin Kooveen 4-5 -johtolukemista.

Päätöserän alku oli Karhuilta musta. Takaa-ajo vaikeutui huomattavasti heti ensimmäisessä vaihdossa, kun 27 sekunnin jälkeen Reunamäki viimeisteli hattutemppunsa ja vei Kooveen kahden maalin karkumatkalle. Karhut hakivat vimmatusti kavennusosumaa, mutta tänään sitä ei enää nähty. Illan päätösnumerot 4-7 laukoi kuutisen minuuttia ennen pelin päätöstä Aleks Sillanpää. Tappion myötä Karhujen taival Suomen Cupissa päättyi.

”Ennen peliä jouduttiin hieman rukkaamaan kokoonpanoa, kun pari avainpelaaja oli pois pelistä. Saatiin silti tänään hyvä alku peliin. Päästiin hyvillä onnistumisilla 3-1 -johtoon. Valitettavasti se ei kuitenkaan kestänyt erätauolle asti”, summasi pelin jälkeen Karhujen päävalmentaja Jani Kannosto.

”Toisessa erässä muutettiin hieman pelaamista, mutta ei sekään auttanut. Hyvin kuitenkin taisteltiin, etenkin tuo meidän kolmoskenttä oli hyvä. Nuoret pojat saivat muutaman pahemman vaihdon jälkeen hyvän pelifiiliksen päälle.”

”Otetaan tästä noita positiivisia juttuja mukaan ja jatketaan eteenpäin. Seuraavaksi katseet käännetään kohti sunnuntain matsia”, päätti Kannosto.

Karhujen tehopisteet:
Petteri Santi 2+0
Tomi Jerkku 1+0
Matti Rössi 1+0
Eero Vanhatalo 0+1
Juho Myllyharju 0+1
Kalle Santanen 0+1
Rasmus Österman 18 torjuntaa


Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi sunnuntaina, kun joukkue matkaa Niittomiesten vieraaksi.

Lue myös