• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Uusi alku Karhujen kaudelle


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen tiistainen Turun reissu poikkeaa normaalista runkosarjan ottelusta. Porilaisjoukkue ajautui tilanteeseen, jossa päävalmentajan vaihto tapahtui kesken kauden. FBC Turkua vastaan pelattavaan vierasotteluun Karhulauman penkin taakse astelee ensimmäistä kertaa päävalmentajana Pekka Nylund.

Joukkueet kohtasivat toisensa syyskuun lopulla Porissa. Tuolloin tasaiseksi muodostunut ottelu venyi jatkoajalle asti. Kotiyleisön juhlat aloitti tammikuun alussa armeijaan astunut Eero Vanhatalo. Karhujen 5-4 -jatkoaikavoittoon päättyneen ottelun tehokkaimpana hääri kaksi maalia viimeistellyt Tomi Jerkku. Turkulaisten maalilla pelannut Christian Del Castillo venyi pallon tielle huikeat 43 kertaa.

Sarjassa kolmantenatoista majaileva turkulaisryhmä lähtee otteluun kolmen tappion putkessa. Joukkue pelasi kaksi viimeistä ottelua kotikentällään Josbaa ja NST:tä vastaan. Runkosarjassa 16 pelattua ottelua on kasvattanut pistepottia yhdentoista pisteen verran.

FBC:n sisäinen pistepörssi on varsin tasainen. Ainoastaan piikkipaikkaa pitävä Aku Kuikka on muilta joukkuetovereiltaan hieman karussa. Kuikan saldo 16 otteluun on seitsemäntoista pistettä (8+9). Maalilla Aleksi Sillantaka ja Del Castillo ovat pelanneet molemmat kahdeksassa ottelussa hyvin identtisillä tilastoilla.

Karhut puolestaan aloitti vuotensa kahdella kotitappiolla loppiaisviikonloppuna. Jatkoaikatappio Josballe ja selvä viiden maalin häviö NST:lle jäivät Jani Kannoston viimeisiksi otteluiksi Karhulauman vaihtopenkin takana. Nyt joukkue lähteekin hakemaan uutta starttia kaudelleen uuden päävalmentajan johdolla.

- Varsinaisella ajolähdöllä lähdetään ensimmäiseen peliin. Tänään koitettiin saada hieman reipasvauhtisempi harjoitus alle. Huominen peli menee enemmän pyhällä hengellä kuin taktisilla kuviolla, kommentoi tuore päävalmentaja Pekka Nylund.

- Huominen on henkimaailman juttuja. Pitää olla valmis pelaamaan. Taikatemppuja ei pystytä tekemään yhdessä yössä, joten se hyvä fiilis on kaikkein tärkein.

- Eihän nämä koskaan kivoja tilanteita ole, kun valmentajaa joudutaan vaihtamaan. Tähän tilanteeseen, kun on jouduttu, niin kaikki ei ole mennyt niin kuin on suunniteltu.

- Onhan tämä hieno mahdollisuus itselle. Koko elämänsä ollut seurassa monella tapaa mukana ja nyt pääsee vielä parhaalle paikalle valmentamaan, päättää Nylund.

Karhujen ja FBC Turun välinen Divari-ottelu Sport Gardenilla starttaa tiistaina seitsemältä. Ottelun kehittymistä voi seurata esimerkiksi Divarin tulospalvelun kautta.

Lue myös