• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Voittoputken metsästystä Tiikereiden kustannuksella


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut lähtee tavoittelemaan sunnuntaina toista peräkkäistä voittoa, kun tammikuun toinen tuplaviikonloppu huipentuu Tiikereiden kohtaamisella.

Joukkueet kohtasivat toisensa lokakuun loppu puolella Tikkurilan Urheilutalolla. Tuolloin Karhut otti täydet pisteet mukaansa viimeisen viiden minuutin maaleillaan. Ottelu oli kääntyä alussa Tiikereille, mutta Karhut nousi 4-1 -tappioasemasta lopulta 8-6 -vierasvoittoon. Porilaisjoukkueen tehokkaimpana ottelussa hääri puolustaja Joni Halminen. Halminen saalisti ottelussa peräti neljä tehopistettä (3+1).

Sarjassa toiseksi viimeisenä majaileva Tiikerit saapuu Poriin kolmen ottelun tappioputkessa. Joukkue hävisi lauantaina vieraskaukalossa sarjan jumbofinaalin Blue Foxille maalein 7-6. Vuoden 2018 puolella vantaalaisjoukkue on pelannut viisi ottelua, joista ainoastaan kerran joukkue on onnistunut poistumaan kaukalosta voittajana.

Tiikereiden tehokkain pelaaja on ollut 28 tehopistettä viimeistellyt Ville Pousi. Hänen lisäkseen myös Tomi Palin on yltänyt kauden aikana yli kahteenkymmeneen tehopisteeseen. Joukkueesta löytyy myös nuoria lupaavia pelaajia, joista ehkäpä kirkkaimpana on B-juniori-ikäinen Joakim Lund. Lund on pelannut kahdeksassa Divarin ottelussa tehoin 5+9. Suurimman torjuntavastuun on kantanut 15 ottelussa pelannut Mikko Sjöholm. Sjöholmin torjuntaprosentti ennen sunnuntain ottelua on 74.48  %.

Sarjassa kymmenentenä majaileva Karhut pääsee otteluun voitto allaan. Joukkue kaatoi lauantaina kotikentällään sarjakärki M-Teamin selvin 10-4 -numeroin. Lauantaina tehokkaimpina häärivät hattutemput mieheen tehneet Benjamin Lepola ja Markus Hautaoja.

- Lauantain peli pitää pystyä nollaamaan. Hyvä peli alla, mutta uusi aloitetaan aina nollasta, kommentoi Karhujen päävalmentaja Pekka Nylund.

- Samalla tapaa, jos pelataan kuin lauantaina, niin sen pitäisi kyllä riittää voittoon. Kukaan ei saa lähteä luulemaan mitään, vaan kaikki pitää ansaita uudestaan, päättää Nylund.

Pelin tiimellyksessä kannattaa muistaa käyttää Kahvila Porittaren loistava tarjonta hyväkseen.

Karhujen ja Tiikereiden Divari-taisto alkaa Urheilutalolla sunnuntaina kello 17:00. Tervetuloa kannustamaan Karhut voittoputkeen!

Lue myös