• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut ja Jymy kohtaavat toisensa jälleen – nyt puolivälierissä


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Divarin puolivälierät starttaavat lauantaina. Karhut matkaa ensimmäiseen pudotuspeliotteluunsa Nurmoon. Siellä porilaisjoukkue kohtaa sarjassa neljänneksi sijoittuneen Nurmon Jymyn. Toisilleen tutut joukkueet tulevat taatusti tarjoamaan tänäkin keväänä katsojille viihdettä koko rahan edestä.

Karhut ja Jymy ovat kohdanneet toisensa pudotuspelien tai karsintojen merkeissä toisensa kahtena kautena viimeisen kolmen vuoden aikana. Viime keväänä joukkueet kohtasivat toisensa Divarin välierissä. Tuolloin tiukka sarja venyi aina ratkaisevan kolmannen ottelun jatkoajalle asti. Tuolloin porilaisyleisön räjäytti Kalle Kujansuu, jonka maalilla Karhut eteni finaaliin. Kaudella 2014-15 joukkueet kohtasivat toisensa Divarin karsinnoista. Tuolloin Karhut voitti ottelusarjan puhtaasti 2-0 ja nousi takaisin Divariin.

Tämän kauden aikana joukkueet ovat kohdanneet toisensa tähän mennessä neljä kertaa. Kahdesti joukkueet pelasivat harjoitusottelussa vastakkain voittaen omat kotiottelunsa. Runkosarjan kaksi ottelua puolestaan päättyivät Karhujen eduksi. Ensimmäinen peli Nurmossa venyi rankkareille, jonka jälkeen Karhut haki pisteet kotiin 7-6 -vierasvoitolla. Runkosarjan toinen peli pelattiin Porissa ja tuolloin Karhut otti täydet pisteet 5-3 -kotivoitolla.

Jymyn tehokaksikkona on häärinyt vaarallinen parivaljakko Eetu Sariola (17+19) ja Hannu Palomäki (11+21). Joukkueen parhaana maalintekijänä runkosarjassa kunnostautui 19 maalia iskenyt Jose Kivipelto. Tasaisessa nurmolaisjoukkueessa oli paljon onnistujia kauden aikana. Joukkueen maalilla erinomaisesti läpi kauden pelasi Rasmus Hasu. Hasun torjuntaprosentti kauden aikana pelatuissa 22 ottelussa oli 83,92 %.

Jymy pääsee ensimmäiseen pudotuspeliotteluun kahden ottelun voittoputkessa. Päätöskierroksella joukkue kukisti karsintapaikalle jääneen Tiikerit maalein 8-4. Nurmolaisjoukkueen viimeiset kymmenen ottelua ovat olleet kuitenkin vaihtelevia. Joukkue saalisti niistä viisi voittoa ja viisi tappiota.

Karhut puolestaan ylsi Divarin runkosarjassa lopulta sijalle kuusi. Joukkue taisteli pitkään sarjapaikasta tasaisessa sarjassa. Hyvä vire runkosarjan päätöshetkillä kuitenkin nosti porilaisjoukkueen pudotuspeleihin. Nyt Karhuveljillä on alla neljän ottelun voittoputki. Viimeisistä kymmenestä pelistä Karhut on kääntänyt voitokseen seitsemän. Kolmesti porilaisryhmä on joutunut poistumaan kaukalosta tappio niskassaan.

Karhujen sisäisen pistepörssin voitti viime kauden tapaan Benjamin Lepola. Lepola iski kaikkiaan 38 (20+18) tehopistettä 25 otteluun. Tehokkaasti pelasi myös Lepolan ketjukaveri Ville Salonen (10+24).

Ottelusarjan pelipäivät:
10.3. klo 17:00 Nurmon Jymy – Karhut
11.3. klo 18:00 Karhut – Nurmon Jymy
13.3. klo 18:30 Nurmon Jymy – Karhut (tarvittaessa)

Karhujen ja Jymyn välinen ensimmäinen puolivälierätaisto pelataan lauantaina Nurmossa. Ottelu alkaa kello 17:00 ja sen kehittymistä voi seurata vaikka Divarin tulospalvelun kautta.

Lue myös