• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhuilla opintoretki Tampereelle


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut jatkoivat harjoitusotteluitaan perjantaina Tampereella, kun joukkue kohtasi hallitsevan Suomen Mestarin Classicin. Joukkueet taistelivat tasatilanteessa aina päätöserän viimeiselle kympille asti. Classic vei lopulta voiton 9-6 -voitollaan.

Ottelun avauserässä nähtiin kaikkiaan neljä maalia. Kotiyleisö sai odottaa avausmaalia aina pelin 11 peliminuutille asti. Classic siirtyi ottelussa Heikkilän ja Pylsyn kahdella maalilla parissa minuutissa 2-0 -johtoon. Karhut kuittasi toisen maalin kuitenkin heti seuraavassa vaihdossa, kun Juho Myllyharju avasi Karhujen maalitilin. Nelisen minuuttia ennen erätaukoa Antti Vuorinen tasoitti tilanteeksi 2-2.

Toisessa erässä Karhut pääsi erän avausminuuteilla kahden maalin johtoon. Ensin Juho Myllyharju onnistui iskemään illan toisen maalinsa. Hetkeä myöhemmin Eemeli Salinin rangaistus kostautui, kun Benjamin Lepola vei Karhut 4-2 -johtoon. Classic onnistui nousemaan tasoihin vielä ennen erän puoliväliä. Karhut siirtyi ottelussa kertaalleen johtoon, kun Benjamin Lepola iski erän toisen maalinsa. Toinenkin erä päättyi tasan. Reilut kolme minuuttia ennen erätaukoa Classicin Tino Salminen viimeisteli joukkueensa viidennen maalin rangaistuslaukauksesta.

Päätöserässä maalia saatiin odottaa aina kymmenennelle peliminuutille asti. Kotiyleisön riemuksi Eemeli Salin  vei isännät jälleen ottelussa johtoon. Karhujen pelin viimeisestä maalista vastasi 6-6 -tasoituksen iskenyt Benjamin Lepola. Lepolalle ottelussa siis kolme maalia. Viimeisen reilun vitosen aikana Classic iski ottelun voittoon tarvittavat osumat. Ensin rangaistuslaukauksella johtoon. Muutama minuutti myöhemmin tasakentällisin ja hetkeä myöhemmin vielä illan yhdeksäs osuma tyhjään maaliin.



Karhujen tehopisteet:
Benjamin Lepola 3+1
Juho Myllyharju 2+1
Antti Vuorinen 1+1
Ville Salonen 0+1
Aapo Tamminen 0+1
Tomi Bergendahl 34 torjuntaa

Karhujen ottelut jatkuvat ensi viikolla, kun joukkue kohtaa kahdesti FBC Turun.

Lue myös