• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhujen harjoitusottelut jatkuivat lauantaina kotikentällä


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen miesten edustusjoukkue pelasi kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa Porissa. Syksyn neljäs harjoitusottelu päättyi isäntäjoukkueen 6-3 -kotivoittoon.

Karhut aloitti ottelun tehokkaasti ja joukkue siirtyi ottelussa vajaassa viidessä minuutissa 2-0 -johtoon, kun Tomi Jerkku ja Juho Myllyharju viimeistelivät maalit. Kotijoukkue meni ottelussa kolmen maalin johtoon Tomi Jerkun viimeistellessä pelin toisen osumansa. Avauserän viimeisestä maalista vastasi vieraiden nuori hyökkääjä Severi Rautio. Toiseen erään siirryttiin tilanteesta 3-1.

Toisessa erässä ei maaleilla juhlittu. Muutamista paikoista molemmissa päissä syntyi vain yksi osuma. Karhujen osumasta vastasi Tomi Jerkku, joka viimeisteli hattutemppunsa ajassa 37:20. Kahden erän jälkeen tulostaululla oli kotijoukkueen johtolukemat 4-1.

Ottelun päätöserässä päästiin jälleen maalien makuun. Viimeisen 20 peliminuutin aikana joukkueet iskivät vuorotahtiin maaleja. Ensin FBC:n Joona Heiskanen kavensi erän alussa tilanteeksi 4-2. Näissä lukemissa jatkettiin päätöskympille asti. Karhujen Juho Miilunpalo pääsi ampumaan rangaistuslaukausta. Toistamiseen harjoitusotteluissa rangaistuslaukausta ampumassa ollut Miilunpalo onnistui ja siirsi isännät uudelleen kolmen maalin johtoon. Turkulaisten pelin viimeisestä maalista vastasi vajaat neljä minuuttia ennen päätössummeria illan toisella maalillaan Severi Rautio. Puoli minuuttia myöhemmin Karhujen kolmoskenttä onnistui vastaiskusta iskemään taululle päätösnumerot 6-3 Elias Kaupin toimesta.

- Tämän päivän peli oli hidastempoisempi, mitä perjantaina Turussa. Pysyimme nyt maltillisemmin pallossa. Paljon puuttui pelaajia tänään kokoonpanosta, mutta paikalla olleet täyttivät ruutunsa hyvin, kommentoi pelin jälkeen Karhujen päävalmentaja Mikko Lehti.



Kotijoukkueelta tehokkainta osaa oli kaksikko Tomi Jerkku (3+1) ja Juho Myllyharju (1+2). Vieraista esiin nousi hyvin pelannut ja kaksi maalia viimeistellyt Severi Rautio.

Karhujen tehopisteet:
Tomi Jerkku 3+1
Juho Myllyharju 1+2
Elias Kauppi 1+0
Juho Miilunpalo 1+0
Eero Harjula 0+1
Tuomas Huhtala 0+1

Karhujen harjoitusottelut jatkuvat seuraavaksi elokuun viimeisenä päivänä, kun Porin Urheilutalolle saapuu harjoitusotteluun Nurmon Jymy.

Lue myös