• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Indiansin päätöserä oli liikaa Karhuille


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Porilaisjoukkueen taistelu perjantai-illan väännössä ei kestänyt täyttä 60 peliminuuttia. Viimeisen erän maaleilla Indians piti pisteet Espoossa maalein 10-5.

Otahalliin saapuneet reilut 500 katsojaa saivat odottaa illan avausosumaa aina avauserän 11 minuutille asti. Kotijoukkue Indians siirtyi pelissä 1-0 -johtoon Otto Lehkosuon ylivoimamaalilla. Heti seuraavassa vaihdossa palloa saatiin kaivaa uudestaan Karhujen maalista Aaro Astalan viedessä isännät 2-0 -johtoon. Erän viimeisen vitosen aikana Karhut kavensi erätauko numeroiksi 2-1, kun Antti Vuorinen onnistui ohittamaan Mikko Kirvesniemen.

Toisen erän alussa Karhut nousi tasoihin, kun puolustaja Kalle Santanen iski kauden avausmaalinsa. Maalin jälkeinen vaihto kostautui toistamiseen, kun Olli Arkkila vei isännät jälleen johtoon. Toisen erän puolessa välissä Karhut pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun Aaro Astalalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Antti Vuorinen onnistui ylivoimalla viimeistelemään illan toisen maalinsa ja tasoittamaan tilanteeksi 3-3. Erän viimeisen vitosen aikana yleisölle tarjoiltiin vielä kolme osumaa. Ensin isäntien Oskari Möykkynen ja Otto Lehkosuo veivät Indiansin 5-3 -johtoon, kunnes Benjamin Lepola onnistui kaventamaan erän päättäneet 5-4 -numerot.

Päätöserästä muodostui Karhujen kannalta surullinen. Erän toisella peliminuutilla Karhujen Joni Halmiselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Jäähy kostautui ja Indians lisäsi johtonsa kahteen maaliin Valtteri Kainulaisen toimesta. Tämän jälkeen kaukalossa juhli viimeistä kymmentä sekuntia lukuun ottamatta Indians. Kauden ensimmäisen kotiottelunsa pelannut Indians iski erässä pallon kaikkiaan viidestä Karhujen maaliin. Ottelun viimeisestä maalista vastasi Karhujen Juho Miilunpalo, joka onnistui rangaistuslaukauksesta iskemään ottelun päättäneet 10-5 -loppulukemat.

- Kaksi erää pelattiin hyvin pelisuunnitelman mukaan. Vastustaja käytti maalipaikkansa meitä tehokkaammin hyväksi, kommentoi pelin jälkeen Karhujen päävalmentaja Mikko Lehti.

- Kolmannen erän alku oli juuri niin huono kuin voi vaan olla. Ensin jäähy, josta vastustaja rankaisi. Heti perään vielä 7-4 -maali. Sen jälkeen nostettiin karvausta ja meidän peli levähti käsiin, päättää Lehti.

Karhujen tehopisteet:
Antti Vuorinen 2+0
Benjamin Lepola 1+0
Kalle Santanen 1+0
Juho Miilunpalo 1+0
Aapo Tamminen 0+1
Tomi Jerkku 0+1
Ville Salonen 0+1
Roope Mutka 14 torjuntaa

Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi sunnuntaina, kun joukkue kohtaa kotikaukalossa Tampereen Kooveen. Ottelu alkaa kello 17:00.

Lue myös