• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

SB Vantaa kaatui sunnuntaina


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen kotiotteluiden voittoputki sai sunnuntaina jatkoa, kun joukkue kohtasi karsijan paikalla olevan SB Vantaan. Vierasjoukkue SB Vantaa joutui poistumaan kotimatkalle 8-2 -tappio niskassaan.

Ottelun avauserä tarjosi paikalle saapuneille reilulle kolmelle sadalla katsojalle kolme maalia. Vierasjoukkue SB Vantaa siirtyi ottelussa 0-1 -vierasjohtoon Toni Koskelan avatessa ottelun maalien teon. Vantaan johto kesti vain puoli minuuttia, kunnes Karhujen Juuso Ahola tasoitti ottelun Ville Salosen syötöstä. Vieraat saivat erän puolessa välissä yrittää johto-osumaa ylivoimalla, mutta Karhut kesti jäähyn. Kun erää oli jäljellä reilut kolme minuuttia Karhujen Miikka Marjamäki iski kauden ensimmäisen maalinsa vieden isännät ottelussa 2-1 -johtoon. Erän lopulla Karhuille tuomittiin vielä toinen kahden minuutin rangaistus, mutta senkin porilaisjoukkue kesti.

Toisen erän alkuun Karhut karkasi ottelussa kahden maalin johtoon Juuso Aholan iskiessä ottelun toisen maalinsa. Hetkeä myöhemmin Karhujen Janne Kuusiluodolle tuomittiin viiden minuutin rangaistus. SB Vantaa onnistui ylivoiman aikana kerran ohittamaan Karhujen maalilla pelanneen Tomi Bergendahlin. Leevi Aurasen 3-2 -kavennusmaali jäi kuitenkin vierasjoukkueen ottelun viimeiseksi maaliksi. Toisen erän aikana Karhut onnistui iskemään pallon vielä kahdesti SB Vantaan maaliin. Erän puolivälissä Tuomas Puisto onnistui tekemään 4-2 -osuman. Erän päätösminuuttien aikana Karhujen pelatessa alivoimalla Matti Vapaniemi iski erän päättäneet 5-2 -numerot taululle.

Päätöserässä nähtiin vielä kolme osumaa. Erän ensimmäisen maalin iski kahden miehen ylivoimalla Ville Salonen. Reilut minuutti Salosen ylivoimaosumasta Karhujen Heikki Vanhatalo iski taululle 7-2 -numerot. Ottelun päätösnumeroista 8-2 vastasi peli toisen maalinsa iskenyt Ville Salonen.

Karhujen tehopisteet:
Ville Salonen 2+2
Juuso Ahola 2+2
Matti Vapaniemi 1+0
Heikki Vanhatalo 1+0
Miikka Marjamäki 1+0
Tuomas Puisto 1+0
Eero Vanhatalo 0+1
Janne Kuusiluoto 0+1
Tomi Bergendahl 0+1, 13 torjuntaa

Karhujen ottelut jatkuvat ensi viikon sunnuntaina kotikaukalossa, kun Lappeenrannan NST saapuu vieraaksi. Ottelu alkaa kello 17:00.

Lue myös