• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut jatkaa SuomenCupin pelejä


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut vei tiistai-illan ottelussa liigajoukkue Nurmon Jymyä lukemin 7-4 ja jatkaa näin ollen SuomenCupin seitsemännelle kierrokselle.

 

Karhut lähti otteluun hieman muuttuneella kokoonpanolla. Vastassa oli kuitenkin melko tuttu joukkue viime vuosilta ja tilastojen valossa Karhut on hieman niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa, joten lähtökohdat siinä mielessä peliin eivät olleet ollenkaan huonot.

”Kokoonpanon kannalta lähtökohdat peliin ei välttämättä olleet ihan parhaat mahdolliset, kun seitsemän vakiorosteriin kuuluvaa pelaajaa oli poissa. Onneksi saatiin pari junnua tilalle, Tommilan Aatu ja Rajalan Riku. Näin ollen saatiin suhteellisen järkevä 14:n kenttäpelaajan kokoonpano kasaan, mutta oltiin aika kapeella rosterilla kuitenkin liikenteessä”, päävalmentaja Pekka Nylund pohtii.

 

Karhut aloitti ottelussa maalinteon ajassa 10.20. A-junioreista edustuksen kokoonpanoon mukaan otettu Tommila iskee häkin Janne Kuusiluodon syötöstä. Hetkeä myöhemmin Jymy muistuttaa mitä sarjaa se pelaa ja iskee 18 sekunnin sisään kaksi seuraavaa maalia. Jymy ottaa kuitenkin erän loppupuolella kaksi peräkkäistä jäähyä ja Karhut hyödyntää yhdeksän sekuntia ennen ensimmäisen erän loppua tämän 5 vs. 3 ylivoiman. Tekijäksi merkitään Kuusiluoto, johon Juuso Ahola antaa passin.

”Eka erä oli meiltä hyvä ja pystyttiin olemaan vähän kuskin paikalla varsinkin alussa. Ekan kympin aikana pystyttiin luomaan myös maalipaikkoja aika tasaiseen tahtiin. Ekan maalin jälkeen kaveri sai kuitenkin juonen päästä kiinni. Siinä tuli pari merkkausvirhettä, josta kaveri rokotti. Huomattiin, että ei pelata Divarijoukkuetta vastaan vaan että Liigajoukkueessa uskalletaan hyökätä vähän rohkeammin neljällä, välillä jopa viidelläkin miehellä hyökkäyspään hyökkäyspelissä. Kaveri otti pari jäähyä, niin 5-3 ylivoimalla erän lopussa saatiin ns. koppimaali ja tasoitettua peli 2-2:een. Tästä saatiin aika hyvä buusti ja huomattiin, että ei tässä ole mitään hätää. Pelillisesti ollaan ihan hyvin mukana ja pystytään pelaamaan liigajoukkuetta vastaan”, analysoi Nylund.

 

Toisen erän puolivälissä Jymy jäähyilee jälleen. Karhut hyödyntää tilaisuuden ja menee 3-2 johtoon. Maalin tekijänä on Ahola ja syötön tähän antaa Joni Halminen. Hetkeä myöhemmin Karhut menee 4-2 johtoon Eero Vanhatalon maalilla (syöttäjänä Ahola). Seitsemää sekuntia myöhemmin Karhuja muistutetaan taas liigan vauhdista ja vastustaja kaventaa tilanteeksi 4-3.

”Toinen erä oli myös aika hyvä meiltä. Siinä tuli hiukan ehkä semmosia hetkiä, missä oltiin vähän vaikeuksissa omassa päässä, mutta kautta linjan pelattiin kuitenkin aika hyvin. Mentiin kaverista ohi ja johdettiin toisen erän jälkeen peliä”, Nylund kertaa.

 

Kolmannen erän alkupuolella Vanhatalo jatkaa maalintekoa ja vie Karhut 5-3 johtoon. Syöttäjäksi pöytäkirjaan laitetaan Tatu Ruohonen. Myös seuraava maali on Vanhatalon käsialaa. Hän viimeistelee hattutempun ja vie Karhut 6-3 johtoon. Syöttöpisteen tähän saa Ahola. Tämä riittää Jymylle ja he ottavat samassa ajassa aikalisän. Ottelun viimeiset minuutit Jymy pelaa ilman maalivahtia ja hakee aktiivisesti tasoitusta pyörittäen peliä Karhujen puolustusalueella. Ajassa 58.01 Jymy kaventaakin lukemat 6-4:ään. Loppu on mennä jännittäväksi, kunnes noin minuuttia ennen pelin loppua Arvid Vonk heittää Juho Myllyharjulle pallon, jonka Mylly ohjaa vaivatta tyhjään maaliin. Ottelun loppunumeroiksi jää 7-4, joka tarkoittaa Karhujen SuomenCup- taipaleen jatkumista.

Kolmatta erää Nylund kuvailee seuraavasti: ”Kolmannessa erässä hiukan jo päästiin ratkaisemaan peli, kun päästiin 6-3 johtoon erän puolen välin paikkeilla. Kaveri pelasi kuus vitosta ja sai tehtyä yhden maalin, mutta ei siinäkään oltu kuitenkaan hätää kärsimässä. Pystyttiin puolustamaan pelin sisältä aika hyvin lopussakin. Minuutti ennen loppua tehtiin tyhjään.”

 

”Kokonaisuudessaan hyvä ja onnistunut ottelu. Saa olla ylpeä pojista rosteriin nähden. Osa pelasi vähän vierailla pelipaikoillakin, esim. Järven Paavo vasempana puolustajana. Hän hoiti homman tosi hienosti ja oli taas hyvä, ottaen huomioon, että vastus oli kuitenkin liigajoukkue. Neljä maalia omiin liigajoukkuetta vastaan kertoo siitä, että puolustuspeli on aika hyvässä kuosissa. Seitsemän tehtyä maalia (toki yksi tyhjiin), on myös ihan hyvä esitys”, Nylund kiteyttää.

Ennen kaikkea pelaajat, jotka usein jäävät vähän pienempään ruutuun, pelasi tosi isolla peliajalla ja täyttivät oman paikkansa tosi miehekkäästi. Junioriosasto Rajala ja Tommila pelasi tosi hyvin liigajoukkuetta vastaan. Puolustuksesta löytyi myös selkärankaa. Ruohosen Tatusta näki, että hän on pelannut näitä pelejä paljon urallaan. Halmisen Joni pelasi myös tosi hyvän pelin. Vanhatalon Eero teki hatun. Hän oli koko ajan aika vaarallinen, samoin kuin Juuso Ahola. Vonk pelasi niin kuin ollaan totuttu eli pelasi tosi varman pelin ja torjui oikeastaan kaiken, mitä olettaa sopii. Oli kyllä taas erittäin hyvä peli häneltä. Oikeastaan joka mies pelasi tosi hyvin ja jokainen voi olla erittäin ylpeä itsestään, Nylund päättää.

 

Karhut jatkaa Divaripelejään tämän viikon perjantaina Vantaalla sarjajumbon vieraana. Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 15.11.2020 klo 17:00. Vastassa on tuolloin LNM.

 

Karhujen tehot:

Eero Vanhatalo              3+0

Juuso Ahola                   1+3

Janne Kuusiluoto           1+1

Juho Myllyharju              1+0

Aatu Tommila                1+0

Joni Halminen                0+1

Tatu Ruohonen              0+1

Arvid Vonk                     0+1


Ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=3954


Lue myös