• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa
  • raportti

    Karhujen lauantainen vierailu Pirkkalaan jäi pahasti suutariksi. Kotijoukkue karkasi 8-4 -kotivoittoon viimeisen viiden minuutin aikana.

  • raportti

    Kauden ensimmäisen kohtaamisen tavoin myös toinen ottelu M-Teamiä vastaan oli tiukka maalitaisto. Rangaistuslaukauksille asti venynyt ottelu päättyi kotijoukkueen 6-5 -voittoon.

  • raportti

    Karhuveljien vuosi alkoi kotituplalla. Lauantain ottelun tavoin myös sunnuntaina vierasjoukkue lähti kotimatkalle tyhjin käsin. O2-Jyväskylä kaatui tiukassa ottelussa maalein 6-4.

  • raportti

    Porilaisjoukkueen vuosi alkoi lauantaina kotikaukalossa, kun vieraaksi saapunut Kirkkonummen Rangers asettui vastustajaksi Divari-taistoon. Toisessa erässä vastustajalta karannut karhulauma marssi lopulta selvään 12-4 -kotivoittoon.

  • raportti

    Joulutauolle lauantain ottelun myötä siirtynyt porilaisjoukkue koki sarjakärkeä vastaan niukan 5-4 -vierastappion. Ottelun ratkaisu nähtiin reilut kolme minuuttia ennen päätössummeria.

  • raportti

    Karhujen joulukuu alkoi keskiviikkona vieraskaukalossa. Myyrmäen urheilutalolla vastaan asettunut sarjanousija SB Vantaa sai lopulta porilaisjoukkueelta kylmää kyytiä.

  • raportti

    Nuoren porilaisjoukkueen kauden ensimmäinen täyden pistepotin voitto syntyi kymmenennessä ottelussa. Vieraaksi saapunut FBC Turku joutui lähtemään kotiin ruman 9-2 -vierastappion myötä.

  • raportti

    Perjantainen taisto Divarin sarjapisteistä Porin Urheilutalolla venyi aina jatkoajalle asti. Vähämaaliseksi jäänyt ottelu päättyi lopulta Karhujen 5-4 -kotivoittoon.