• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa
  • raportti

    Karhujen ensimmäinen erä oli vaikea, mutta loistavan toisen erän ansioista peli kääntyi Karhuille. Lopulta voitto irtosi kotiluolassa jyväskyläläisestä Happee Steamersista lukemin 10-8.

  • raportti

    Karhut koki lauantaina tappion Tampereen Kooveelle lukemin 9-6. Sunnuntaina Porissa, vaikean alun jälkeen, Karhut käänsi ottelun jatkoajalle ja lopulta voitoksi lukemin 6-5.

  • raportti

    Karhut menetti ensimmäistä kertaa tällä kaudella koko pistepotin Helsingissä sunnuntaina M-Teamin vieraana. Taistelu oli tasaista aina ottelun kolmanteen erään asti, jossa M-Team repi eroa vajaamiehiseen Karhuihin. Loppulukemat Ruskeasuolla olivat päivän päätteeksi 10-5.

  • raportti

    Karhut haki lauantaina voiton ja kolme sarjapistettä Rangersilta. Ottelun alku oli tasainen, mutta toisessa erässä Karhut karkasivat. Loppulukemat illan päätteeksi olivat 4-9.

  • raportti

    O2-Jyväskylä laittoi Karhut tiukalle sunnuntaina Porissa. Karhut kuitenkin taisteli pisteet itselleen loppulukemien ollessa 6-5.

  • raportti

    Karhut haki täyden pistepotin Tiikereiltä. Ottelun alku oli Karhuilta vahva, mutta Tiikerit taisteli itsensä peliin mukaan. Loppulukemat Tikkurilassa olivat illan päätteeksi 7-10 Karhuille.

  • raportti

    Karhut kärsi ensimmäisen tappion Inssi-Divarissa, kun Limingan Niittomiehet haki Porin Itätuuli Areenalta jatkoaikavoiton lukemin 4-5.