• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa
  • ennakko

    Divarin runkosarjan ratkaisun hetket alkavat olla käsillä. Porilaisjoukkue matkaa lauantaina runkosarjan viidenneksi viimeiseen otteluunsa Jyväskylään 02:n vieraaksi.

  • raportti

    Karhujen viikonloppu sai loistavan päätöksen, kun sunnuntain kotiottelun päätöserän 2-0 -voittonumerot takasivat joukkueelle kotivoiton sarjakolmosesta Jymystä. Neljän pisteen viikonloppuun oikeuttanut kotivoitto tuli lopulta maalein 5-3.

  • raportti

    Karhut haki lauantaina tärkeät kaksi pistettä Loviisan liikuntahallilta. Vähämaaliseksi jäänyt Divari-ottelu päättyi lopulta jatkoajalla porilaisjoukkueen 5-4 -vierasvoittoon. Karhujen voittoon päättyneen ottelun ratkaisumaalin iski neljä tehopistettä ottelussa kerännyt Tuomas Puisto.

  • ennakko

    Porilaisjoukkueen ottelut Divarissa jatkuvat viikonloppuna kahdella ottelulla. Ensimmäinen taisto käydään lauantaina Loviisassa, kun Karhut kohtaa sarjassa kolmantena olevan Loviisan Torin.

  • raportti

    Karhujen sunnuntainen kotiottelu ei ilon hetkiä tarjoillut lauantain tavoin. Tiikerit olivat tyly vieras Porissa. Joukkue iski ottelun nimiinsä kahden ensimmäisen erän aikana. Pisteet matkasivat lopulta bussin mukana maalein 9-7.

  • raportti

    Porilaisjoukkueen neljän ottelun pituinen tappioputki napsahti lauantaina poikki tyylillä. Karhulauma otti kauden suurinumeroisimman voiton sarjakärjen kustannuksella. Viimeiseen sekuntiin asti taistellut joukkue kaatoi M-Teamin lopulta numeroin 10-4.

  • ennakko

    Karhujen taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu viikonloppuna kahdella kotiottelulla. Lauantaina Poriin saapuu Divarin kärjessä majaileva M-Team. Lauantain ottelu on samalla Karhujen uuden päävalmentajan Pekka Nylundin ensimmäinen kotiyleisön edessä.