Harjoituspelit alkoivat voitolla
Inssi-Divariin valmistautuva porilaisryhmä pelasi perjantaina ensimmäisen harjoitusottelunsa. Joukkue matkasi Turkuun F-liigassa pelaavan FBC:n vieraaksi. Kolmen erän jälkeen tauluilla komeilivat Karhujen 3-7 voittolukemat.
Ottelun avauserä oli tasainen. Ensimmäistä maalia saatiin odottaa erän puoleen väliin. Karhujen Leo Saarinen viimeisteli pelin ensimmäisen osuman vastahyökkäyksen päätteeksi. Porilaisjoukkue joutui alivoimalla, kun erää oli pelaamatta reilut viisi minuuttia. FBC käytti ylivoimansa ja tasoitti erän päätösnumeroiksi 1-1.
Toisen erän alkuun Karhuille tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Turkulaiset käyttivät mahdollisuutensa tehokkaasti siirtyen 2-1 johtoon. Tämän jälkeen kaukalossa juhli maalien valossa vain Karhut. Ensin Joni Halminen tasoitti pelin hieman ennen erän puoliväliä. Aleksi Hono vei Karhut erätauolle 2-3 johtonumeroista, kun hän iski maalin ajassa 38:15.
Päätöserässä Karhut jatkoi karkumatkaansa Daniel Levolan ja Eero Ranteen osumilla. FBC onnistui vielä kaventamaan tilanteeksi 3-5, kun ottelua oli jäljellä kuutisen minuuttia. Nousuun asti FBC:n rynnistys ei enää riittänyt ja Eero Vanhatalo ja Daniel Levola kaunistelivat päätösnumeroiksi 3-7.
- Hyvä peli meiltä, ottelu oli hyvin hallussa. Toisessä erässä oli 10 minuutin huono jakso, mutta muuten hyvää tekemistä. Tästä on hyvä lähteä kehittämään peliä. Ei olla vielä ehditty käymään pelistä paljoa läpi, kommentoi pelin jälkeen Karhujen päävalmentaja Jani Jormakka.
- Laajalta rintamalla tuli onnistumisia. Hienoa oli nähdä pelaajat kehissä, päättää Jormakka.
Karhujen harjoitusottelut jatkuvat seuraavaksi ensi viikon perjantaina Mynämäellä, kun joukkue kohtaa sarjanousija SBS Wirmon.
Karhujen tehopisteet:
Daniel Levola 1+2
Eero Vanhatalo 1+2
Leo Saarinen 2+0
Joni Koskinen 0+2
Joni Halminen 1+0
Aleksi Hono 1+0
Eero Ranne 1+0
Tomi Jerkku 0+1