• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhuille viiden pisteen viikonloppu


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut dominoi lauantaina kotonaan M-Teamia numeroin 12-3. Yksi piste jäi Helsinkiin sunnuntaina, kun ottelu Hawksia vastaan venyi aina voittolaukauskilpailuun asti. Karhut veti tuosta kuitenkin pidemmän korren loppulukemin 4-5.

 

LA 23.1.2021 KARHUT – M-TEAM

 

Viime pelien tapaan, Karhujen ensimmäinen erä oli vahva. Joukkue otti 5-0 etumatkan vastustajaan erän aikana. Päivän tehomies Tomi Jerkku (3+2) pistää ensimmäisenä pelivälineen häkkiin ajassa 2:14. Syötön tähän antaa Aapo Tamminen. Viiden minuutin pelaamisen jälkeen Tuomas Huhtala laittaa taululle lukemat 2-0 (syöttäjänä Jerkku). Ajassa 16:26 on Julius Tuomisen vuoro laittaa pallo verkkoon (syöttäjänä Huhtala). Karhut hyödyntää erän loppuun vielä kaksi ylivoimaa. Ensin Juuso Ahola lyö taululle 4-0 Jerkun syötöstä ja kuusi sekuntia ennen erän loppua Tatu Ruohonen vie lukemat
5-0:aan Kalle Santasen syötöstä.

 

Toinen erä on vähämaalisempi. Erän puolivälin paikkeilla alkaa kuitenkin taas tapahtua. Ensin Tuominen tekee illan toisen maalinsa Eero Vanhatalon syötöstä ja tämän jälkeen Aatu Tommila vie Karhut jo 7-0 johtoon (syöttäjänä Ahola). Erän loppupuolella vastustaja kaventaa tilannetta 7-1:een.

 

Kolmannen erän alussa Karhut hyödyntää vastustajan toisen erän lopussa ottaman jäähyn. Tekijänä Ahola, syöttäjänä Tuominen. Tämän jälkeen vastustaja kaventaa tilannetta 8-2:een. Karhut kasvattaa kuitenkin taas johtoasemaansa lisää. Ensin Jerkku ottaa vastustajalta ”syötön” ja vie lukemat 9-2:een. Tämän jälkeen on Juho Myllyharjun vuoro (syöttäjänä Vanhatalo). Seuraavana vuorossa on ylivoimalla Santanen (syöttäjänä jälleen Vanhatalo) vieden lukemat jo 11-2:een. Hetkeä myöhemmin vastustaja kaventaa tilanteen 11-3:een, mutta vajaa pari minuuttia ennen loppusummeria Karhujen Jerkku viimeistelee hattutemppunsa Huhtalan syötöstä ja kaunistelee loppulukemat 12-3:een.

 

”Kaveri jäi ensimmäisessä erässä vähän telineisiin, mutta meiltä kaksi ekaa erää oli tosi hyviä. Kolmannessa erässä annettiin hiukan peliaikaa kaikille, josta kaikki selvisi hyvin. Peli oli kauden tasapainoisin peli tähän mennessä. Oltiin oikeissa paikoissa aktiivisia ja agressiivisia. Peli pysyi hyvin kontrollissa eikä karvattu itseämme ulos, vaikka välillä annettiin painetta aika korkealta. Tämä tuotti hyvin tulosta. Pystyttiin viemään kunnialla peli loppuun asti ja oli ehjä 60-minuuttinen. Meidän kakkosketju pelasi tosi hyvän pelin. Tuominenkin sai onnistumisia tehopisteiden muodossa. Hän on pelannut pitkään jo hyvin, vaikka ei välttämättä kauheasti ole tullut vielä tehopisteitä. Huhtala pelasi tosi vahvan pelin ja Jerkku myös tosi hyvin. Kokonaisuus pojilla toimi tosi hienosti. Vonkilla oli kolme päästettyä maalia sarjassa viidentenä olevaa joukkuetta vastaan. Tämä on myös todella hyvä suoritus”, kertaa päävalmentaja Pekka Nylund lauantain ottelua. Dante Pizza & Barin palkitseman Karhujen nälkäisimmän pelaajan palkinnon sai tehot 2+1 tehnyt Julius Tuominen.

 

Karhujen tehot:

Tomi Jerkku                   3+2

Juuso Ahola                   2+1

Julius Tuominen             2+1

Tuomas Huhtala            1+2

Kalle Santanen              1+1

Juho Myllyharju              1+0

Tatu Ruohonen              1+0

Aatu Tommila                1+0

Eero Vanhatalo              0+3

Aapo Tamminen            0+1


Ottelun maalikooste:

https://solidsport.com/divari/watch/maalikooste-karhut-m-team-23-1-2021


Ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=3980



SU 24.1.2021 HAWKS - KARHUT

 

Sunnuntain peli on Karhuille vaikea. Viimeaikaisista peleistä poiketen, jo alku oli hankala ja vastustaja veikin erän nimiinsä 2-0.

”Lauantaisen pelin tempo ei ollut kovin erikoinen, mutta Hawks laittoi tosi ison vaihteen silmään heti pelin alusta asti. Ei varmaan mikään joukkue ole tällä kaudella pelannut niin vauhdikasta salibandya, mitä Hawks veti ensimmäiset 20 minuuttia. Oltiin nyt itse aika pahasti telineissä. Hävittiin erä 2-0 ja oltaisi voitu hävitä enemmänkin, mutta Vonkki torjui erittäin hyvin. Hawks karvasi korkealta ja saatiin itse jonkin verran kääntöpaikkoja siitä, mutta itse lahjoteltiin hyvistä vastahyökkäysmahdollisuuksista vähän huolimattomalla pelillä palloa takaisin kaverille. Tämä johtui osittain myös siitä, että takapaine tuli tosi kovaa, jolloin vastahyökkääminenkään ei ole helppoa. Ei ollut ihan pelkästään meidän huonoutta vaan myös Hawksin hyvyyttä”, kertoo Nylund.

 

Toinen erä on kuitenkin Karhujen. Ajassa 26:38 Janne Kuusiluoto kaventaa tilanteeksi
2-1 Aatu Tommilan hienosta syötöstä. Erän puolivälissä Eero Vanhatalo tasoittaa pelin ylivoimalla sijoittamalla pallon nätisti yläkulmaan (syöttäjänä Tatu Ruohonen).

”Toisessa erässä ymmärrettiin pelin vaatimustaso paremmin ja alettiin samaan omaa pelaamista sille tasolle, mitä se vaati. Kavennus 2-1:een tuli hyvästä pelinkäännöstä, kun meidän kolmoskenttä teki maalin omasta kulmasta periaatteessa kahdella syötöllä. Mentiin koko kentän yli ja tehtiin maali. Se oli todella hyvä vastahyökkäys ja hieno maali. Sitten ylivoimalla saatiin peli tasoihin”, Nylund kertaa.

 

Kolmanteen erään lähdetään tasatilanteessa 2-2. Erän alussa vastustaja menee ensin ylivoimalla 3-2 johtoon ja hetkeä myöhemmin tilanne on Hawksille 4-2. Karhut herää vasta erän loppupuolella. Ensin Jerkku laittaa rangaistuslaukauksen tyylikkäästi ja varmasti häkkiin. Reilu minuutti ennen erän loppua Juuso Ahola kuittaa ottelun tasoihin ylivoimalla (syöttäjänä Ville Salonen). Varsinainen peliaika päättyy tasatilanteeseen 4-4.

”Kolmannessa erässä hiukan ehkä taas herpaannuttiin ja otettiin hölmö jäähy, kun oltiin ylivoimalla, josta kaveri kuittasi 3-2:een. Sitten tuli pieni pallollisen pelin nukahdus, mistä kaveri kuittaisi 4-2:een. Jälkimmäinen kymppi ajettiin hyvin takaa ja pystyttiin hyvin luomaan maalipaikkoja. Jokunen ylärimakin taisi osua siinä kohtaa. Tasoitusmaalin kohdalla oltiin juuri ottamassa maalivahtia pois, mutta pallo meni jo sitten maaliin, niin ei enää tarvinnut”, muistelee Nylund ottelun kolmatta erää.

 

Jatkoaika ei tuota tulosta, vaikka Jerkku pääseekin yrittämään toistamiseen rangaistuslaukausta. Voittolaukauskilpailussa Jerkku saa kolmannen rankkarimahdollisuuden ottelun aikana. Maalitykki ei tästä erehdy ja merkkauttaa itselleen illan toisen maalinsa ja ottelun voittomaalin. Myös Ahola onnistuu rankkareissa. Vonk torjui kolme ensimmäistä vastustajan yritystä ja neljäs yritys osuu tolppaan.

Nylund kiteyttää sunnuntain ottelun loppuhetket seuraavasti: ”Jatkoajalla saatiin rankkari, mistä ei kuitenkaan tehty maalia. Sitten mentiin rankkareihin. Vonkki torju kaikki kaverin yritykset ja oli taas totutun hyvä rankkareissa. Hän on kyllä erinomainen rankkaritorjuja. Kolme pelaajaa kävi vaan ampumassa meiltä. Ehdottomasti meiltä kentän kuningas tässä pelissä oli Aholan Juuso. Hän pelasi tosi hyvän pelin. Hiukan ehkä näkyi se, että oli aika iso kuorma meidän pakeilla, kun pelattiin neljällä pakilla tuplaviikonloppu. Pallollisena tuli semmoisia heikompia ratkaisuja silloin tällöin. Hyvin kuitenkin selviydyttiin ja viisi pistettä saatiin kuudesta, että ei se nyt huonosti ollut missään tapauksessa.”

 

Karhut jatkaa ensi lauantaina Rangersin vieraana Kirkkonummella!

 

Karhujen tehot:

Tomi Jerkku                   2+0

Juuso Ahola                   1+0

Janne Kuusiluoto           1+0

Eero Vanhatalo              1+0

Tatu Ruohonen              0+1

Ville Salonen                  0+1

Aatu Tommila                0+1


Ottelun maalikooste:

https://solidsport.com/divari/watch/maalikooste-hawks-karhut-24-1-2021


Ottelun kuvagalleria:

https://www.flickr.com/photos/186874105@N02/sets/72157718040391886/


Lue myös