Aapo Tammiselle jatkosopimus
Karhuissa tehdään vielä viimeisiä pelaajasopimuksia, ennen lähestyvää liigakauden alkua. Puolustusta vahvistettiin jälleen, kun Aapo Tamminen teki sopimuksen Karhujen kanssa.
Karhujen 29-vuotias Aapo Tamminen jatkaa pelaajauraansa myös liigakentillä.
”Hyvät tuntemukset sopimuksesta. Toki pientä kompromissia joutuu aina tekemään pelaamisen ja siviilielämän suhteen”, Tamminen kertoo. Tamminen sanoo kesätreenien sujuneen hyvin. ”Ainakin henkilökohtaisesti fysiikassa on saatu steppejä eteenpäin.”
Tamminen on alun perin RoPo:n kasvatti. Karhuissa hän on pelannut kaudesta 2015-2016 alkaen. Myös liigaa hän pelasi Karhupaidassa kaudella 2018-2019. Liigakauden jälkeen Tamminen piti välivuoden salibandysta, mutta palasi viime syksynä taas tositoimiin. Liigaotteluita Tammiselle on kertynyt 25, joissa tehot 3+5=8. Divaripelejä hän on uransa aikana pelannut 80, kokonaistehoin 23+29=52. Viime kaudella Divarin runkosarjassa yhdeksässä ottelussa Tamminen pelasi tehoin 1+2=3 ja pudotuspeleissä kuudessa ottelussa samoin tehoin, 1+2=3.
”Mukava päästä pelaamaan F-liigaan. Itsellä yksi kausi aikaisemmin Salibandyliigaa taustalla. Nyt on kiva päästä testaamaan omaa maksimaalista potentiaalia sählynpelaajana”, miettii Tamminen. ”Tavoite on saavuttaa huomattavasti parempi +/- -tilasto kuin debyyttikaudella liigassa (-33)”, Tamminen nauraa.
Karhujen päävalmentaja Pekka Nylund on tyytyväinen, että Aapo Tamminen saatiin täydentämään vielä joukkueen pakkiosastoa. ”Aapo tuo mukanaan aimo annoksen urheilullisuutta ja näyttää asennepuolella myös esimerkkiä nuoremmille. Aapo on isokokoinen, ulottuva ja erittäin hyvän liikkeen omaava puolustaja, joka pystyy pelaamaan koko kaukalon mitalla peliä kahteen suuntaan.”
Karhut pelaa kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa tiistaina Nokian KrP:n vieraana.
Karhujen sopimustilanne:
Maalivahdit:
Tomi Bergendahl
Arvid Vonk
Puolustajat:
Konsta Aro
Joni Halminen
Paavo Järvi
Tuomas Puisto
Vertti Rautava
Tatu Ruohonen
Kalle Santanen
Aapo Tamminen
Hyökkääjät:
Juuso Ahola
Tuomas Huhtala
Tomi Jerkku
Niko Järvenpää
Eerik Lukkari
Julius Lundgren
Juho Myllyharju
Juha Tikka
Aatu Tommila
Julius Tuominen
Eero Vanhatalo
Toimihenkilöt:
Pekka Nylund, päävalmentaja
Tino Nieminen, valmentaja
Jani Rajala, valmentaja
Juhani Honkavuo, fysioterapeutti/fysiikkavalmentaja
Markku Aho, joukkueenjohtaja
Ville Pietilä, joukkueenjohtaja
Karhut / Ilona Heinilä