Porilaisjoukkueen taistelu F-liigakarsinnoissa päättyi perjantaina Oulussa, kun joukkue hävisi kolmannen kerran peräkkäin OLS:lle. Perjantain taisto päättyi lopulta lukemin 5-3.
-
raportti -
raportti Sunnuntaisesta F-liigan karsintaottelusta muodostui trilleri. Ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalta, jonka toisella minuutilla nähtiin vieraiden voittomaali. Olli Lukkarin iskemällä voittomaalilla OLS siirtyi ottelusarjassa 2-0 johtoon. Sunnuntain päätöslukemat tulostaululla olivat 5-6.
-
raportti F-liigakarsintojen toisen vaiheen ensimmäinen kamppailu Oulussa tarjosi kotiyleisölle maalijuhlat. Liigapaikastaan taistele OLS kaatoi porilaisjoukkueen lopulta selvin 10-2 numeroin.
-
raportti Porilaisjoukkue lähti torstain karsintaotteluun katkaisemaan ottelusarjaa suoraan kolmessa pelissä. Siinä joukkue myös onnistui, kun O2 kaatui torstaina lukemin 3-1. Kolmen voiton myötä Karhut jatkaa taisteluaan F-liigapaikasta.
-
raportti F-liigakarsinnat jatkuivat sunnuntaina Porissa. Lauantaina ensimmäisen ottelun voittanut porilaisjoukkue jatkoi voitokasta kulkuaan myös sunnuntaina. Paikalle saapuneet lähes 600 katsojaa saivat juhlia päätössummerin soidessa kotivoittoa lukemin 6-4.
-
raportti Karhujen F-liigakarsinnat alkoivat lauantaina vieraskaukalossa. Maalittoman avauserän jälkeen Karhut vei kaksi viimeistä erää lukemin 4-9. Näin Karhuilla on ensimmäinen kiinnitys jatkopaikkaan. Ottelusarja jatkuu heti sunnuntaina Porissa.
-
raportti Karhujen runkosarjan viimeinen ottelu oli kotijoukkueelle vaikea. Poissaoloista läpi viikon kärsinyt porilaisjoukkue ei kyennyt haastamaan O2-Jyväskylää riittävästi voittaakseen päätösottelun. Kauden viimeiset pisteet matkasivat vieraiden mukana 4-7 vierasvoiton myötä.
-
raportti Porilaisjoukkueen ottelut jatkuivat Inssi-divarissa lauantaina. Vieraaksi saapunut Lappeenrannan SaiPa lähti otteluun vailla panosta ja myös näkyi paikoin kenttätapahtumissa. Karhut voitti kahden tehokkaan erän maaleilla pelin lopulta numeroin 10-3.
-
raportti Karhujen kauden viimeisestä runkosarjan vierasottelusta muodostui porilaisjoukkueelle murheellinen. Kaikkiaan 15 maalia nähnyt ottelu ratkesi jatkoajalla kotijoukkueen hyväksi. Päätöslukemat Kirkkonummella olivat lauantaina 8-7.
-
raportti Porilaisjoukkueen sunnuntaisesta pelistä muodostui hankala. Sarjan jumboksi jumiutunut ÅIF kiusasi Karhuja läpi ottelun. Tärkeät pisteet jäivät lopulta 508 katsojan riemuksi Poriin lukemin 10-6.