Luottosentteri Ville Salonen jatkaa uraansa
Karhuissa vuodesta toiseen sentterin tontilla häärivä Ville Salonen nähdään myös tulevalla liigakaudella joukkueen kokoonpanossa.
Salonen on alun perin Koiviston Iskun kasvatteja. Divaria hän on Karhuissa pelannut ensimmäisen kerran kaudella 2004-2005. Salonen tuo joukkueeseen aimo annoksen kokemusta myös liigakentiltä. Karhujen liigamiehistössä hän on ollut mukana kaikilla neljällä Karhujen liigakaudella. 34-vuotias Salonen on pelannut Karhujen lisäksi salibandyliigaa myös Sveitsissä (Chur Unihockey, 2012-2013) ja Rauman SalBassa (2014-2015).
”Pitkään tuli pohdittua uran jatkumista, mutta vielä se liekki kuitenkin palaa. Hyvät on fiilikset sopparista, kiva päästä pelaamaan taas korkeimmalla sarjatasolla”, Salonen kertoo. Kesätreenit ja valmistautuminen liigakauteen on Salosella mennyt hieman normaalista poiketen. ”Viime kausi päättyi itsellä harmittavasti kesken jo välierissä polven sivusiteen repeämiseen, joten pitkälti kuntouttaessa meni kesä.”
Liigaotteluita Saloselle on kertynyt yhteensä 109, joissa tehot 39+42=81. Divariotteluita hän on uransa aikana pelannut kaikkiaan 256, tehoin 128+181=309. Viime kaudella Divarin runkosarjassa 26 ottelussa Salonen teki tehot 8+20=28 (+30) ja pudotuspeleissä neljässä ottelussa tehot 2+3=5 (+9).
Liigapeleissä Salosen mukaan pelinopeus ja taitotaso ovat valovuoden edellä Divaria. Henkilökohtaisiksi tavoitteiksi tulevalle kaudelle Salonen mainitsee ehjän kauden pelaamisen ja pelaamisesta nauttimisen. ”Joukkueen tavoitteet edellä kuitenkin mennään”, hän päättää.
Pekka Nylundin luottosenttereihin kuuluvan Salosen tuore sopimus pistää päävalmentajan hymyilemään. ”Salppi on loistava pelaaja kahteen suuntaan, joka voidaan laittaa kentälle missä tilanteessa tahansa. Salonen pystyy rytmittämään loistavasti pallollista peliä omilla valinnoillaan ja puolustussuuntaan Salpin pelinlukutaito on huippuluokkaa. Salpin mukanaolo tuo myös paljon henkistä pääomaa monelle nuoremmalle pelaajalle”, Nylund kertoo.
Karhut pelasi kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa tämän viikon tiistaina (17.8.) Nokian KrP:n vieraana. Ottelu päättyi nokialaisten selkeään 15-2 voittoon. Karhujen harjoitusottelut jatkuvat ensi viikon keskiviikkona (25.8.) Porissa, Divarijoukkue Pirkkalan Pirkkoja vastaan.
Karhujen sopimustilanne:
Maalivahdit:
Tomi Bergendahl
Arvid Vonk
Puolustajat:
Konsta Aro
Joni Halminen
Paavo Järvi
Tuomas Puisto
Vertti Rautava
Tatu Ruohonen
Kalle Santanen
Aapo Tamminen
Hyökkääjät:
Juuso Ahola
Tuomas Huhtala
Tomi Jerkku
Niko Järvenpää
Eerik Lukkari
Julius Lundgren
Juho Myllyharju
Ville Salonen
Juha Tikka
Aatu Tommila
Julius Tuominen
Eero Vanhatalo
Toimihenkilöt:
Pekka Nylund, päävalmentaja
Tino Nieminen, valmentaja
Jani Rajala, valmentaja
Juhani Honkavuo, fysioterapeutti/fysiikkavalmentaja
Markku Aho, joukkueenjohtaja
Ville Pietilä, joukkueenjohtaja
Ilona Heinilä, tiedotusvastaava
Marika Sukeva, tiedotusvastaava
Karhut / Ilona Heinilä